Alttari on
kuin Jumalan huokaus,
peittäkää se ruusuin,
niin että näkyy vain kauneuden vuori.
Kevyesti
on hetken henki istuva sillä
juoden
hauraasta kultaisesta lasista
hetken maljan.
CHIMBORAZZOLLE
Ensin tahdon nousta Chimborazzolle
omassa maassa
ja seisoa siellä hengähtämättä
voitonseppelin.
Sitten tahdon nousta maineen vuorelle,
jota kohti maailman kultainen vainio hymyää,
ja seisoa siellä autuaana
ruusunpunaisia näkyjä nähden.
Vihdoin olen nouseva vallan vuorelle,
nousemattomalle,
josta tähdet hymyävät lempeimpinä,
ja olen siunaava kaiken.
KÄRSIMYKSEN KALKKI
Kärsimyksen kalkkiin tarttukoot heikommat kädet
vieden sen kalvaammille huulille,
minun voittajan-huuleni eivät vielä suostu siihen.
Mutta — ei.
Sydämessäni istuu vielä jättiläisiä
synkin kasvoin,
pusertaen kiviset kätensä ankarasti yhteen.
He astuvat kerran pimennoistaan esiin —
he kutsuvat sinua — tuska.
Iske, säkenöivä moukari, kivistä kuvaa.
Louhi sieluni esiin,
jotta se löytäisi sanoja.
joita ei ole koskaan ollut ihmisen kielellä.
SATULINNANI
Minä katselin sisään filosofin taloon
ja ymmärsin: hän oli onnellinen.
Mutta minun satulinnani
seisovat
haurailla pylväillä, kuvaamattomina.
Oi minun satulinnani,
sortukaa, sortukaa
kultaiseksi soraksi.
Rakastan teitä liian paljon — kuolkaa.
Rakennan teidät jälleen
vavisten
surmatakseni teidät — liian ihanat.
Minun satulinnani,
te olette kerran seisovat maan päällä.
Silloin minä vien talttani ja vasarani pois,
maailma on lopussa minulle.