Sinä raastit pala palalta sydämeni, väkevä Jumala,
ja teit minut aseeksesi.
Sinun ovat minun ruumiini ja sieluni
ja kaikki minun jäljellä oleva elämäni.
Itken. Missä minä kuljen, siellä valuvat kyynelet,
kivikovan kyynelet.
Mistä minun suuni enää löytää valituksen sanoja
tässä heltymättömässä runsaudessa?
Päiväni ja yöni
ovat kirjoitetut kirjaasi, oi jumala.
Maassa en omista mitään,
en edes kukan vertaa.
Oi että olen rikkain!
Että otsalleni on kirjoitettu:
leiki kohtalon ihmeellinen leikki
pakosta.
JUMALAT TULEVAT
Ihmiset eivät tiedä itsestään paljon,
he luulevat olevansa köyhiä niinkuin he elämässä ovat,
eivätkä he tiedä jumalien asuvan povessaan
tuntemattomina.
Jumalat nauravat. Elämä on heidän.
He ajavat tulisen valjakon kiidättämin vaunuin.
Istuuko niissä niin ihana kuningatar,
että hänen nimensä voi vain kuiskaten mainita.
Polvillenne, ihmiset. Jumalat tulevat.
Jumalat nousevat tomunpainamista otsista,
kohottaen koko maailman korkeuteensa.
KAIKKI METSÄN KAI'UT
Ei, ei, ei, huutavat kaikki metsän kai'ut:
minulla ei ole enää sisarta.
Nostan maasta hänen valkean silkkipukunsa
ja syleilen sitä voimattomasti.
Suutelen sinua, saat kaiken intohimoni,
ajatukseton kangas,
muistatko hänen ruusuiset jäsenensä?
Hänen kenkänsä ovat jäljellä auringonpaisteessa,
jumalat lämmittelevät käsiään niiden luona.
Sada, lumi, yli sisareni jäännösten.
Tuiskua yli niiden, lumimyrsky, katkeran-raskaana.
Värjyen olen astuva tälle paikalle
niinkuin kauneuden rumalle haudalle.
SISAR
Minulla oli kerran sisar, kultainen lapsi.
Hän hukkui minulta kaupungin tungoksessa.
Jos näen mustien kuusten keskellä
nuoren koivun pudistavan kultaista tukkaansa,
muistan sisareni.