Seisooko hän avosilmin puiden keskellä,
sydän sykkien,
kurkoittaako hän kätensä minun puoleeni?
Sisareni, minun sisareni, minne ne veivät sinut?
Mitä hekuman unia sinä uneksit
väsymyksen vuoteilla?
Sankarlapsi, onnen lapsi,
me odotamme yhdessä
satujen päivää.
MENNYTTÄ
Minä ja se kuollut kuulumme yhteen.
Katkerien narsissien maku kielelläni
toistaa: mennyttä, mennyttä, mennyttä, mennyttä…
Otan hänen uurnastaan tuhkaa kahmaloni täyteen
ja kohotan sen taivasta kohden: Mitä on minulla tässä?
Valkoiset pilvet, kerääntykää sinertävien kuilujen ylle:
todistakaa, todistakaa,
että se on tuhkaa, joka oli auringon valoa.
TULEVAISUUDEN VARJO
MYSTEERIO
Leluja ovat kaikki ihmiset.
Lelu olin itse eilen.
Tänään olen se, joka avaa mysteerion.
Tahdon kaikkien tulevan luokseni,
tahdon kaikkien kuulevan,
kuinka sydämeni lyö.
Tulen ja veren ja tulevaisuuden voitelun
olette te ottava minun käsistäni.
Koko ihmiskunnan tahdon vihkiä tulevaisuudelle.
Leimuavat rivini on jokainen lapsi lukeva.
Olen kääntävä kaikki pyhemmän jumalan uskoon.
Kaiken taikauskon tahdon äänettömällä luudalla laasta,
kaiken pienuuden tahdon pilkaten tappaa.
Teidän suurta käärmettänne tahdon polkea; tahdon pistää
miekallani hänen päänsä puhki.
Oi sinä minun hyvä miekkani, jonka olen saanut taivaasta,
minä suutelen sinua.
Et ole lepäävä,
ennenkuin maa on puutarha, jossa jumalat uneksivat
ihmeellisten maljojen ääressä.
VANHA VALTIAS
Hartioillesi, maa, olen kohottanut linnan valloittajille.
Ne jotka voima täyttää, saavat asua siellä,
ne jotka kulkevat ja odottavat voimaa täynnä.
Missä alakuloiset ikkunat
kertovat suistuneista kohtaloista,
siellä te tulette kulkemaan nuorina, te jotka ette vapise,
pronssiin valetut ihmiset, kaltaiseni.
Ja rintanne on soiva kuin kevätmyrsky,
joka ruoskii ruutua kostein siivin.
Nauraen tartutte, autuaat, käsin uuteen tähteen,
silloin kasvonne synkistyvät ja katseenne painuu maahan.
Miten väkevänä käy tämä käsi miekkaan,
joka on lävistävä — — —
Nuori rinta, miksi olet niin valoisa?