SUREVA PUUTARHA
Voi, että ikkunat näkevät
ja seinät muistavat
ja puutarha voi surra
ja puu voi kääntyä kysymään:
Kuka ei ole tullut ja mikä ei ole hyvin,
miksi on tyhjyys raskas eikä sano mitään?
Katkerat neilikat seisovat riveissä tien varrella,
missä kuusen hämäryys on tutkimaton.
IHMEELLINEN MERI
Kummalliset kalat liukuvat syvyydessä,
tuntemattomat kukat loistavat rannalla;
olen nähnyt punaista ja keltaista ja kaikki toiset värit —
mutta ihana meri on vaarallisin nähdä,
se herättää tulevien seikkailujen janon:
mitä on tapahtunut sadussa, on tapahtuva minullekin.
LAULU VUORELLA
Aurinko laski yli meren vaahdon ja ranta nukkui,
ja vuorella seisoi joku ja lauloi.
Kun sanat putosivat veteen, olivat ne kuolleet.
Ja laulu katosi mäntyjen taakse ja hämärä vei sen pois.
Kun kaikki oli äänetöntä, ajattelin vain,
että hämyisellä kalliolla oli sydänverta,
aavistin hämärästi, että laulu oli
jostakin, mikä ei koskaan palaa.
ERO
Kylmäksi ja itsepintaiseksi kävi minun sydämeni,
kun minä aloin kaivata hyväilyjäsi.
Sisareni eivät ole vielä huomanneet,
että en enää katso heihin.
En puhu koskaan enää kenenkään kanssa.
En tiedä, kuinka usein
suutelen pientä kissanpoikaa, povellani nukkuvaa.
Kernaasti tahtoisin tuntea hiukan ikävää,
mutta minun sydämeni on onnellinen ja nauraa kaikelle.
Sisareni, teen, mitä en ole koskaan tahtonut,
sisareni, pidättäkää minua —
en tahdo mennä teidän luotanne pois.
Kun suljen silmäni, seisoo hän edessäni,
minulla on monta ajatusta hänelle eikä ole yhtään kaikille muille.
— — —
Elämäni on käynyt uhkaavaksi kuin rajuilman taivas,
elämäni on käynyt vilpilliseksi kuin heijasteleva vesi,
elämäni kulkee köyttä pitkin korkealla ilmassa:
en tohdi katsoa sitä.
Kaikki eiliset toiveeni
nuokkuvat niinkuin palmun alimmaiset lehdet,
kaikki eiliset rukoukseni
ovat liikanaisia ja vastausta vailla.
Kaikki sanani olen peruuttanut
ja kaiken omaisuuteni antanut köyhille,
jotka toivottivat minulle onnea.
Kun oikein ajattelen;
ei minulla ole itsestäni jäljellä muuta kuin mustat hiukseni,
kaksi pitkää palmikkoa, jotka soluvat käärmeiden lailla.
Huuleni ovat muuttuneet hehkuviksi hiiliksi,
minä en enää muista, koska ne alkoivat palaa — —
Kauhea oli se suuri palo, joka poltti nuoruuteni tuhkaksi.
Ah, se välttämätön on tapahtuva niinkuin miekanisku —
minä menen hyvästeittä ja huomaamatta,
minä menen kokonaan enkä koskaan palaa.
MINUN SIELUNI
Minun sieluni ei voi kertoa eikä tietää mitään totuutta,
minun sieluni voi vain itkeä ja nauraa ja väännellä käsiään;
minun sieluni ei voi muistaa eikä puolustaa,
minun sieluni ei voi harkita eikä näyttää toteen.
Lapsena minä näin meren: se oli sininen,
nuoruudessani kohtasin kukan: se oli punainen,
nyt istuu vierelläni muukalainen: hänessä ei ole väriä,
mutta en pelkää häntä enempää kuin neito pelkäsi louhikäärmettä.
Ritarin tullessa neito oli punainen ja valkoinen,
mutta minun silmieni alla on mustat renkaat.