Selden oli todellakin saanut Lilyyn osan omaa varmuuttaan. Pois kääntyessään ja astellessaan mäkeä alas asemalle päin Lilyn pelokkaisuus oli hänen mielessään hänen pelkonsa näkyvänä oikeutuksena. Hän ei kuitenkaan pelännyt mitään erityisesti: oli ollut sananmukaisesti totta, mitä hän oli selittänyt, ettei hänen luullakseen tapahtuisi mitään. Häntä hämmensi se, että vaikka Dorsetin käyttäytyminen oli huomattavasti muuttunut, ei tuosta muutoksesta tahtonut saada selkoa. Sitä ei varmaankaan ollut aiheuttanut Seldenin todistelu tai hänen oman selkeämmän järkensä toiminta. Viiden minuutin puhelu riitti osoittamaan, että Dorset oli ollut jonkun vieraan vaikutuksen alaisena ja ettei se ollut niinkään paljon saanut väistymään hänen kostonhaluaan kuin heikontanut hänen tahtoaan, niin että hän liikkui tylsänä kuin mielipuoli, joka on saanut myrkkyjuomaa. Tilapäisesti se epäilemättä vaikutti yleistä turvallisuutta: kysymys oli, kuinka kauan se kestäisi ja millainen vastavaikutus sitä seuraisi. Näihin kohtiin Selden ei saanut valaistusta, sillä hän näki, että yhtenä muutoksen vaikutuksena oli ollut, että se sulki hänet pois vapaasta seurustelusta Dorsetin kanssa. Tällä oli kuitenkin vastustamaton halu väittää hänen olevan väärässä, mutta niin itsepäisesti kuin hän pysyikin tuossa väitteessään, Selden tiesi, että jokin yhä esti häntä täydellisesti ilmaisemasta ajatuksiaan. Hänen tilansa oli omansa ensin ikävystyttämään hänen kuulijansa ja sitten tekemään hänet kärsimättömäksi. Ja kun heidän keskustelunsa oli päättynyt, alkoi Selden tuntea, että hän oli pannut parhaansa ja saattoi hyvällä syyllä pestä kätensä seurauksista.
Tässä mielentilassa hän kulki asemalle, kun Miss Bart tapasi hänet. Mutta vaikka hän, vaihdettuaan nuo muutamat sanat tämän kanssa, jatkoi koneellisesti matkaansa, tunsi hän vähittäistä muutosta aikeessaan. Tuon muutoksen oli aiheuttanut Lilyn katse, ja innoissaan päästä selville tuosta katseesta hän istuutui puiston penkille miettimään tuota ongelmaa. Oli tietenkin aivan luonnollista, että Miss Bart näytti pelästyneeltä: nuori nainen, joka on joutunut yhteisen merimatkan aiheuttamaan läheiseen yhdyselämään onnettomuuden partaalla olevan avioparin kanssa, ei saata olla tuntematta oman asemansa tukaluutta. Pahinta oli, että Miss Bartin mielentilan saattoi tulkita niin monella eri tavalla. Ja Seldenin hämmentyneeseen mieleen tuli rouva Fisherin ruma tulkitsemisvaihtoehto. Jos Miss Bart pelkäsi, niin pelkäsikö hän oman itsensä vai ystävättärensä puolesta? Mihin määrin hänen tuhon pelkoaan lisäsi tunne siitä, että hän oli auttamattomasti kietoutunut siihen? Rouva Fisher otaksui epäilemättä, että Dorset naisi Lilyn, jos jotakin tapahtuisi. Ja vaikka rouva Fisherin johtopäätökset olivat selvästi hätiköityjä, oli tämä kyllin ovela tajutakseen merkit, joista hän ne teki. Dorset oli ilmeisesti osoittanut erikoista mielenkiintoa Miss Bartiin, ja tämä mielenkiinto saattoi olla riittävänä syynä rouva Dorsetin sovintopyrkimyksiin. Selden tiesi, että Bertha tulisi tekemään kaikkensa säilyttääkseen viime kädessä vallan itsellään, mutta hänen ajattelematon käytöksensä sopi huonosti yhteen hänen kylmän päätöksensä kanssa päästä vapaaksi sen seurauksista. Selden ei tällä hetkellä nähnyt selvästi, mihin rouva Dorset pyrki, mutta Miss Bartin neuvottomuus lisäsi hänen pelkoaan ja sen mukana tunnetta siitä, että hänen oli ennen lähtöään puhuteltava vielä häntä. Mikä sitten olikaan tämän osuus tilanteessa — ja Selden oli aina rehellisesti koettanut olla tuomitsematta häntä hänen ympäristönsä mukaan — miten erillään hän siitä omasta kohdastaan olikaan, olisi parempi, jos hän ei joutuisi mukaan mahdolliseen romahdukseen; ja kun hän oli kerran pyytänyt häneltä apua, niin oli selvästi Seldenin tehtävä sanoa tämä hänelle.
Tämä päätös sai vihdoin Seldenin jaloilleen ja menemään pelisaleihin, joiden ovista hän oli nähnyt Miss Bartin menevän sisälle. Mutta siellä hän ei päässyt hänen jäljilleen. Hän näki sen sijaan hämmästyksekseen Ned Silvertonin pöyhkeilevän pöytien ääressä. Ja se huomio, ettei tuo draaman asianosainen ainoastaan räpytellyt siipiään, vaan tällä hetkellä pyrki esiintymään täydessä valaistuksessa, ikäänkuin kaikki vaara olisi ohi, oli omansa syventämään pahan aavistuksen tunnetta. Tämä vaikutelma mielessään hän palasi toriaukeamalle toivoen näkevänsä Miss Bartin kulkevan sen yli, kuten jokainen Monte Carlossa näytti ehdottomasti tekevän ainakin kaksitoista kertaa päivässä. Mutta täälläkin hän odotti turhaan ja hän tuli vähitellen siihen päätökseen, että hän oli palannut Sabrinaan. Olisi vaikeaa seurata häntä sinne ja vieläkin vaikeampaa päästä siellä hänen kanssaan kahdenkeskisiin puheisiin, ja hän olisi ehkä tyytynyt kirjoittamaankin hänelle, kun hän huomasi äkkiä edessään Lord Hubertin ja rouva Bryn.
Lord Hubertilta hän kuuli, että Miss Bart oli juuri palannut Sabrinaan Dorsetin seurassa. Tämä tieto pahoitti niin hänen mieltään, että rouva Bry, saatuaan seuralaiseltaan katseen, joka näytti vaikuttavan kuin paine vesisuihkuun, teki nopean esityksen, että Selden tulisi tapaamaan ystäviään päivällisille tänä iltana — "Becassinilla — pienet päivälliset herttuattarelle", tuli hänen suustaan, ennenkuin Lord Hubert ehti hellittämään painetta.
Tuntien minkä etuoikeuden hänelle oli tuottanut joutuminen sellaiseen seuraan Selden tuli jo aikaisin illalla ravintolan ovelle; johon hän pysähtyi tarkkaamaan päivällisjärjestelyjä läheten kirkkaasti valaistua terassia. Täällä hän odotti Sabrinasta tulevia vieraita. Näiden mukana oli herttuatar, Lord ja Lady Skiddaw ja Stepneyt. Tästä ryhmästä hän sai helposti erilleen Miss Bartin, muka katselemaan loistavia myymälöitä terassin sivulla, sanoakseen hänelle, kun he katselivat yhdessä erään jalokivikauppiaan ikkunan välkettä: "Jäin tavatakseni teitä — pyytääkseni, että lähtisitte pois koko aluksesta."
Lilyn Seldeniin kohdistuneessa katseessa näkyi välähdys hänen entisestä pelostaan. "Lähtisin pois —? Mitä te tarkoitatte? Mitä on tapahtunut?"
"Ei mitään. Mutta jos jotakin tapahtuisi, niin miten siitä selviytyä?"
Jalokivikaupan ikkunan säteily lisäsi Lilyn kasvojen kalpeutta ja antoi niiden hienoille piirteille traagillisuuden leiman. "Ei mitään tule tapahtumaan, olen siitä varma; mutta jos sitä saattaa kerran epäilläkin, niin kuinka voitte ajatella, että jättäisin Berthan?"
Nuo sanat herättivät Seldenissä tyytyväisyyden sävyä — oliko se mahdollisesti tyytyväisyyttä häneen itseensä? No hyvä, hän oli halukas saattamaan vaaranalaiseksi sen uudistumisenkin väittämällä vastaan epäämättömästi lisääntyneellä mielenkiinnolla: "Teidän on ajateltava itseänne, tiedättehän —", johon Lily vastasi omituisen alakuloisella äänellä, katsoen häntä silmiin: "Jos tietäisitte, miten vähän sillä on väliä!"
"No niin, mitään ei tule tapahtumaan", sanoi Selden enemmän omaksi kuin Lilyn vakuuttamiseksi, ja Lily myönteli urhokkaasti: "Ei mitään, tietystikään ei mitään!" heidän kääntyessään kulkemaan seuralaistensa luo.