Täpötäydessä ravintolassa heidän asetuttuaan paikoilleen rouva Bryn juhlavalaistun pöydän ääressä heidän luottamuksensa näytti saavan tukea heidän pöytätoveriensa tuttavallisuudesta. Täällä Dorset ja hänen vaimonsa esiintyivät vielä kerran keskenään hyvissä väleissä maailman edessä, jälkimmäinen uuden uutukaisessa juhlaleningissä, edellinen kauhistuen niitä moninaisia vaatimuksia, mitä ruokalista asetti hänen ruoansulatukselleen. Jo yksin se seikka, että he näin näyttäytyivät yhdessä mahdollisimman julkisesti, näytti hälventävän kaikki epäilykset siitä, etteivät heidän välinsä olisi entisellään. Miten se oli tapahtunut, oli vielä ilmeinen ihme, mutta selvää oli, että Miss Bart oli tällä hetkellä tyytyväinen tulokseen; ja Selden oli samaa mieltä sanoen itsekseen, että Miss Bartilla oli parempi tilaisuus tarkasteluun kuin hänellä.
Sitä mukaa kuin päivällinen kului, Seldenin tarkkaavaisuus alkoi kohdistua Miss Bartiin. Tämä oli niitä hänen päiviään, jolloin hän oli niin kaunis, että pelkkä kauneus olisi riittänyt, ja kaikki muu — hänen viehkeytensä, pirteytensä, hänen seuraelämäkykynsä — näyttivät olevan anteliaan luonnon yltäkylläisyyttä. Mutta erikoisesti pisti Seldenin silmään se tapa, millä hän erosi sadoin selittämättömin vivahduksin henkilöistä, jotka kuuluivat hänen seurapiiriinsä. Juuri tuollaisessa seurassa, joka muodosti sen tilan, kukan ja täydellisen ilmenemismuodon, johon hän pyrki, nuo eroavaisuudet tulivat erikoisesti esille, hänen viehkeytensä himmensi toisten naisten hienouden kuten hänen vaiteliaisuutensa sai heidän lörpöttelynsä tuntumaan typerältä. Viime hetkien tapahtumat olivat palauttaneet hänen kasvoilleen sen syvemmän ilmehikkäisyyden, jota Selden oli äskettäin niiltä kaivannut, ja hänen Seldenille lausumiensa sanojen urhokkaisuus tuntui jo hänen äänessään ja silmissään. Niin, hän oli verraton — se oli ainoa sattuva sana hänestä, ja Selden saattoi ihailla häntä vapaasti, koska siihen sisältyi niin vähän persoonallista tunnetta. Selden oli todellakin irtaantunut hänestä, ei silmien aukenemisen kalseana hetkenä, vaan nyt, näin jälkeenpäin selvästi arvostellessaan asemaa, kun hän näki Miss Bartin lopullisesti eronneeksi itsestään oman jyrkän valintansa kautta. Se oli taas hänen tehtävänään tuo valinta, jossa Lily näytti niin viihtyvän: tuossa pöydän ylellisyydessä ja keskustelun komeilevassa typeryydessä ja vapaudessa, joka ei koskaan päässyt toiminnan nerokkuudeksi ja vapaudeksi. Ravintolan räikeä järjestely — heidän pöytänsä näytti olevan asetettu erikoisesti yleisön nähtäväksi — ja "Rivieran Uutisten" pikku Dabhamin läsnäolo tehostivat sen maailman ihanteita, jossa silmiinpistävyyttä pidetään erikoisena hienoutena ja asema seuraelämässä määrää maineen.
Seldenin mielestä tuo pikku Dabham oli kuin sellaisten tilaisuuksien ikuistaja, ja niinpä tämä joutui äkkiä hänen tarkastelunsa keskipisteeksi, kun hän oli vaatimattomana tarkkaajana tunkeutunut kahden loistavan naapurin väliin. Miten paljon hän mahtoi tietääkään siitä, mitä oli tekeillä, ja miten paljon oli vielä hänen tarkoitusperälleen löytämisen arvoista? Hänen pienet silmänsä olivat kuin tuntosarvet, jotka ojennettuina tavoittelivat uskottuja salaisuuksia, joita Seldenistä ilma näytti tällä hetkellä olevan täynnä. Sitten se taas sai tavallisen tyhjyytensä ja hän ei saattanut nähdä siinä sanomalehtimiehelle mitään muuta kuin tilaisuutta panemaan merkille naisten pukujen uhkeuden. Erittäinkin rouva Dorsetin puku vaati kaiken Mr. Dabhamin sanavaraston. Aluksi, kuten Selden oli huomannut, se oli ehkä liiaksi vetänyt omistajansa huomion puoleensa, mutta nyt rouva Dorset hallitsi sitä täydellisesti ja osasi sillä vaikuttaa odottamattoman vapaasti. Eikö hän kuitenkin ollut liian vapaa, liian liukas ollakseen täysin luonnollinen? Ja eikö Dorsetkin, johon Seldenin katse osui hänen vaimostaan kuin itsestään, häilynyt liian silmiinpistävästi näiden kahden äärimmäisyyden välillä? Dorset oli aina äkkinäinen, mutta tänä iltana Seldenistä näytti, että jokainen värähdys töytäsi hänet edemmäksi keskustastaan.
Päivällinen läheni sillä välin voittoisaa loppuaan rouva Bryn ilmeiseksi tyydytykseksi, joka istuen kuin valtaistuimelleen halpaantunut kuningatar Lord Skiddawin ja Lord Hubertin välissä, näytti hengessään kutsuvan rouva Fisherin olemaan aikaansaannoksensa todistajana. Ilman rouva Fisheriä hänen kutsujaan olisi saattanut kutsua täydellisiksi, sillä ravintola oli täynnä ihmisiä, jotka olivat kokoontuneet sinne vain katselemaan ja saamaan selkoa kuuluisuuksien nimistä ja näöstä. Rouva Bry, joka tiesi että kaikki hänen naisvieraansa kuuluivat näihin, katsoi Lilyyn tuolla tukahdutetulla kiitollisuudella, jota rouva Fisher ei ollut ansainnut. Selden, joka huomasi tuon katseen, ihmetteli, mikä osa Miss Bartilla oli ollut kutsujen järjestämisessä. Tällä oli ainakin suuri osa sen kaunistamisessa. Ja kun Selden tarkkasi sitä loistavaa varmuutta, jota Miss Bart osoitti käyttäytymisessään, niin, hän hymyili ajatellessaan, että oli kuvitellutkaan hänen tarvitsevan hänen apuaan. Hän ei ollut koskaan esiintynyt selvemmin tilanteen valtiaana kuin lähtöhetkellä, jolloin hän, hieman eristäydyttyään pöydän ympärillä olevasta ryhmästä, kääntyi hymyillen ja viehkeästi taivuttaen olkapäitään ottamaan vastaan vaippansa Dorsetiltä.
Päivällisen päättäjäisiksi oli Mr. Bry tarjonnut erikoisia sikareja ja hämmästyttävän liköörivalikoiman, ja useat pöydät olivat jo tyhjät. Mutta riittävä määrä oli vielä jälellä muodostamaan taustan rouva Bryn huomattavien vieraiden hyvästijätölle. Tälle seremonialle antoi leimansa se seikka, että herttuatar ja Lady Skiddaw sanoivat lopullisesti jäähyväiset ja tekivät lupauksia pikimmältään tapaamisesta Pariisissa, jonne he pysähtyisivät täydentämään vaatevarastoaan matkalla Englantiin.
Katsahdettuaan kelloaan herttuatar huudahti sisarelleen, että oli aika kiiruhtaa junalle, ja tästä aiheutuneessa lähtötouhussa Stepneyt, joiden auto odotti ovella, tarjoutuivat saattamaan Dorsetit ja Miss Bartin satamaan. Tarjous otettiin vastaan, ja rouva Dorset lähti ovelle miehensä kanssa, joka oli hänelle erikoisen huomaavainen. Miss Bart viipyi sanoakseen viimeisen sanan Lord Hubertille, ja Stepney, jolle Mr. Bry tyrkytti viimeistä ja yhä kallisarvoisempaa sikaria, kutsui: "Joutukaa, Lily, jos olette menossa takaisin laivalle."
Lily kääntyi totellakseen kutsua, mutta samassa rouva Dorset, joka oli seisahtunut, kulki muutamia askelia takaisin pöytään päin.
"Miss Bart ei ole menossa takaisin laivalle", sanoi hän ihmeen täsmällisellä äänellä.
Jokainen katsoi hämmästyneenä toisiinsa; rouva Bry oli tukahtumaisillaan; rouva Stepney pujahti hermostuneesti miehensä taa ja Selden tunsi vain mielenkuohussaan, miten häntä halutti tarttua Dabhamia kauluksesta ja lennättää hänet kadulle.
Dorset oli sillä välin asettunut vaimonsa rinnalle. Hänen kasvonsa olivat kalpeat ja hän katsoi ympärilleen pelokkaan näköisenä. "Bertha! — Miss Bart… tämä on joku väärinkäsitys… joku erehdys…"