"Te varmaan ihmettelette, miten minä olen päässyt niistä perille?" jatkoi RosedaJe vastaten Lilyn katseeseen itsetietoisen ylpein ilmein. "Olette ehkä unohtanut, että minä olen Benedickin omistaja — mutta eihän se kuulu nyt asiaan. Katsokaamme tilannetta suoraan silmiin. Rouva Dorset syistä, joihin meidän ei tarvitse kajota, teki teille hirveän ilkeän kepposen viime keväänä. Jokainen tietää, mikä rouva Dorset on, eivätkä hänen parhaat ystävänsä uskoisi häntä valankaan nojalla, missä heidän omat etunsa olisivat kysymyksessä. Mutta niin kauan kuin he eivät ole riitaantuneet, on heidän paljon helpompi seurata hänen johtoaan kuin asettua sitä vastaan. Ja teidät on yksinkertaisesti uhrattu heidän laiskuudelleen ja itsekkyydelleen? Eikö se ole sievä asioiden järjestely? — No niin, jotkut sanovat että te olette saanut käsiinne sukkelimman vastaustavan: sen, että George Dorset naisi teidät huomispäivänä, jos kertoisitte hänelle kaiken, minkä tiedätte ja antaisitte hänelle tilaisuuden näyttää tuolle naiselle, missä ovenreikä on. Luulen hänen tahtovan niin, mutta te että näytä välittävän tästä, ja katsoen asiaa puhtaasti afäärin kannalta luulen teidän olevan oikeassa. Tällaisesta asiasta ei kukaan selviydy täysin puhtain käsin, ja ainoa oikea tapa päästä entiseen asemaanne on saada Bertha Dorset nostamaan teidät jälleen eikä taistella häntä vastaan."
Rosedale vaikeni vain sen verran kuin tarvitsi hengähtääkseen, mutta ei niin kauaksi, että Lily olisi saanut aikaa vastustelemiseen. Ja kun hän tyrkytti ajatustaan sellaisen miehen varmuudella, joka ei epäröi asiastaan, tunsi Lily suuttumuksen vähitellen jähmettyvän huulilleen eikä pääsevänsä irti tuon miehen kylmänjärkähtämättömistä todisteluista. Nyt ei ollut aikaa ihmetellä, miten hän oli kuullut kirjeiden Lilyn haltuun joutumisesta. Ensi säikähdyksestä toinnuttuaan häntä ei pitänyt lumottuna tuon ajatuksen synnyttämä kauhu, vaan pikemminkin sen salainen yhtäläisyys hänen omien sisimpien toiveidensa kanssa. Rosedale menisi hänen kanssaan naimisiin huomispäivänä, jos hän pääsisi jälleen Bertha Dorsetin ystävyyteen, ja hänen tarvitsi vain saattaa tuon naisen tietoon se salainen uhka, mikä sisältyi tuohon hänen käsiinsä niin ihmeellisesti joutuneeseen kääröön. Lily näki äkkiä, mitä etua tämä seikka tuotti siihen nähden, minkä vuoksi Dorset oli ahdistellut häntä. Toinen suunnitelma riippui seuraukseltaan ilmeisen vääryyden korjaamisesta, tämä kun rajoitti toiminnan yksityiseksi asiaksi, josta minkään sivullisen ei tarvinnut saada pienintäkään vihjausta. Rosedalen järjestämänä tämä asia sai viattoman keskinäisen avustuksen leiman.
Rosedale näytti Lilyn vaikenemisessa lukevan ei ainoastaan asteettaista suostumusta suunnitelmaansa, vaan myöskin kauaksitähtäävän sen tarjoamien etujen tajuamisen, sillä Lilyn yhä seisoessa hänen edessään mykkänä, hän alkoi äkkiä puhua pyörähtäen ympäri: "Ettekö näe, miten yksinkertainen asia se on? No, älkää antako hämmentää itseänne sen ajatuksen, että se on liian yksinkertaista. Kun nyt kerran ollaan puheissa, niin puhutaan asiat suoraan ja selvitetään koko juttu. Tiedätte vallan hyvin, ettei Bertha Dorset olisi voinut kajota teihin, jollei olisi ollut — kuten jo ennenkin on ollut puhetta — joitakin hämäriä kohtia, niinhän? Hän huomasi maaperän sopivaksi. Ymmärrättekö, mihin minä tähtään? Te ette halua vetää enää esille näitä pieniä kysymyksiä. On olemassa yksi keino saada Bertha Dorset ansaan — mutta te haluatte tietenkin pitää häntä siinä. Te voitte pelästyttää hänet kyllin pahanpäiväiseksi — mutta miten aiotte saada tuon pelon pysyväiseksi? Näyttämällä, että olette yhtä mahtava kuin hänkin. Eivät kaiken maailman kirjeet voi tehdä sitä teille sellaisena kuin te nyt olette. Mutta vankka selkäranka takananne te voitte pitää häntä juuri siinä, missä tahdotte hänet pitää. Se on minun osuuteni asiassa — sitä minä teille juuri tarjoan. Te ette voi saada asiaa toimeen ilman minua — älkää kuvitelkokaan, että voitte. Kuuden kuukauden kuluttua olisitte jälleen yhtä tukalassa asemassa, jollei tukalammassakin. Tässä minä olen valmiina nostamaan teidät siitä huomispäivänä, jos vain myönnytte. Myönnyttekö, Miss Lily?" lisäsi hän läheten äkkiä.
Nämä sanat ja niitä seuraava lähenemisliike herättivät Lilyn siitä tiedottoman alistuvaisuuden tilasta, johon hän oli huomaamattaan luisunut. Ne näyttivät hänelle koko teon uudessa valossa ja hän näki, että teon oleellinen halpamaisuus oli siinä, ettei siinä ollut minkäänlaista vaaraa.
Hän vetäytyi takaisin tehden kädellään nopean torjuvan liikkeen sanoen äänellä, joka hämmästytti häntä itseäänkin: "Te erehdytte — kokonaan erehdytte — sekä tosiasioihin että siihen nähden, mitä te niistä johdatte."
Rosedale tuijotti hetken ajan hämmentyneenä siitä, että Miss Bart otti äkkiä askeleen aivan eri suuntaan kuin mihin hän oli näyttänyt Rosedalen antavan ohjata itsensä.
"No mutta mitä ihmettä tämä tarkoittaa? Luulin meidän ymmärtävän toisiamme?" hän huudahti. Ja kun Miss Bart mutisi: "Niin, sitä me nyt teemmekin", sinkautti hän äkillisessä rajuuden puuskassa: "Luulen näin olevan siksi, että kirjeet ovat kirjoitetut hänelle, niinhän? No niin, olen hukassa, jos näen mitä ajatuksia olette saanut häneltä!"
VIII.
Syyspäivät alkoivat käydä talvisiksi. Vielä kerran kulki joutilas maailma maaseudun ja kaupungin väliä, ja Viidennellä Avenuella, vaikkakin se oli vielä autio loppuviikolla, näkyi maanantaista perjantaihin yhä sankempi ajoneuvojen virta vähitellen entisen asunsa saavien talojen välillä.
Noin paria viikkoa aikaisemmin pidetty hevosnäyttely oli aiheuttanut näennäisen ohimenevän vilkastumisen, täyttäen teatterit ja ravintolat rikkaalla ja rehentelevällä yleisöllä. Miss Bartin maailmassa hevosnäyttely ja sen yleisö asetettiin valioseurapiirin halveksumien tilaisuuksien joukkoon; mutta kuten feodaaliherra saattoi yhtyä tanssiin kylänsä niityllä, niin suostui hieno seurapiiri epävirallisesti ja sivumennen vilkaisemaan vielä tuota touhua. Rouva Gormer muiden muassa ei saattanut vielä olla käyttämättä sellaista tilaisuutta hyväkseen itsensä ja hevostensa näyttelemiseksi. Ja Lily saattoi kerran tai pari näyttäytyä ystävättärensä rinnalla huomiotaherättävimmissä ajoneuvoissa, mitä talo kykeni hankkimaan. Mutta tämä näennäisesti läheinen ystävyys teki hänet yhä enemmän tietoiseksi muutoksesta Mattien ja hänen itsensä väleissä, jo häämöittävästä erotuksesta, vähitellen muodostuvasta seuraelämämittapuusta, joka sai alkunsa rouva Gormerin sekavasta elämänkatsomuksesta. Oli ilmeistä, että Lily itse oli oleva tämän uuden käsityksen ensi uhri, ja hän tiesi, että kun Gormerit ovat kerran asettuneet kaupunkiin, seuraelämän koko kulku helpottaisi Mattien irroittautumista hänestä. Hän ei lyhyesti sanoen ollut voinut tehdä itseään välttämättömäksi, tai pikemminkin hänen ponnistuksensa siihen suuntaan oli tehnyt tyhjäksi eräs vaikutus, joka oli vahvempi kuin mikään hänen aikaansaamansa. Tuo vaikutus oli loppujen lopuksi yksinkertaisesti rahan valta. Bertha Dorsetin seuraelämäluotto perustui järkkymättömään pankkitiliin.