Lily tiesi, ettei Rosedale ollut liioitellut hänen asemansa tukaluutta eikä tarjoamansa voiton täydellisyyttä: päästyään yhtä varakkaaksi kuin Bertha, tekisi Lilyn henkinen etevämmyys hänelle helpoksi päästä voitolle vastustajastaan. Lily tuli yhä selvemmin käsittämään, mitä tuollainen voitollepääsy merkitsisi ja miten haitallista siitä luopuminen olisi talven ensi viikkojen kuluessa. Tähän saakka hän oli ainakin näennäisesti pitänyt yllä yhteyttä seuraelämän kanssa, mutta nyt, palattuaan kaupunkiin ja toiminnan keskityttyä, jo se pelkkä tosiasia, ettei hän liukunut luonnostaan takaisin vanhoihin elämäntapoihinsa, merkitsi hänet ehdottomasti niistä poissuljetuksi. Jollei ollut mukana sesongin tavallisessa elämänkulussa, niin jäi roikkumaan tyhjään ilmaan seuraelämän ulkopuolelle. Lily ei, huolimatta kaikista tyydyttämättömistä unelmistaan, ollut koskaan todella käsittänyt eri piirissä liikkumisen mahdollisuutta: oli kyllä helppoa halveksia maailmaa, mutta vaikeaa löytää muuta asuttavaa seutua. Hänen irooniset taipumuksensa eivät koskaan täydelleen jättäneet häntä, ja hän saattoi vieläkin panna merkille sen tavattoman arvon, minkä saivat hänen entisen elämänsä ikävimmät ja merkityksettömät pikkuseikat. Sen todellisilla tukaluuksillakin oli viehätystä nyt, kun hänen oli täytynyt vastoin tahtoaan vapautua niistä: kirjeiden kirjoittaminen, täytymys osoittaa kohteliaisuuksia typerille ja vanheneville, ja ikävien päivällisten hymyhuulin kestäminen — miten hupaisesti sellaiset velvollisuudet olisivat täyttäneet hänen päiviensä tyhjyyden! Hän piti kyllä itseään hymyillen ja urhokkaan sitkeästi oman maailmansa nähtävänä. Seuraelämä ei kääntynyt pois hänestä, se vain kulki ohi omissa puuhissaan ja häntä huomaamatta, antaen hänen tuntea hänen loukatun ylpeytensä täyteen mittaan saakka, miten täydellisesti hän oli ollut sen suosiosta riippuvainen.
Hän oli torjunut Rosedalen esityksen sellaisella halveksumisen puuskalla, että se oli yllättävää ehkä hänelle itselleenkin; hän ei ollut menettänyt kykyään kiivastua, mutta hän ei voinut hengittää kauan niissä korkeuksissa; häntä ei oltu mitenkään kasvatettu kehittämään kestävää siveellistä ankaruutta: se mitä hän vaati ja mihin hän todella tunsi olevansa oikeutettu, oli asema, missä jaloin käyttäytyminen olisi samalla helpoin. Tähän saakka hänen silloin tällöin esiintyvät vastustuspuuskansa olivat riittäneet pitämään yllä hänen itsekunnioitustaan. Jos hän luiskahti, pääsi hän jälleen jaloilleen, ja vasta jälkeenpäin hän tunsi päässeensä joka kerta hieman alemmalle tasolle. Hän oli torjunut Rosedalen tarjouksen ilman tietoista ponnistusta; koko hänen olemuksensa oli noussut sitä vastaan; eikä hän vieläkään tajunnut, että jo pelkästään häntä kuuntelemalla hän oli oppinut hautomaan ajatuksia, jotka ennen olisivat olleet hänelle sietämättömiä.
Gerty Farishille, joka valvoi häntä hellemmin, joskaan ei niin tarkkanäköisesti kuin rouva Fisher, Lilyn kamppailun tulokset olivat jo selvästi näkyvissä. Hän ei kuitenkaan tiennyt, mitä pantteja Lily oli suorittanut sopivaisuudelle, mutta hän näki hänen intohimoisesti ja auttamattomasti lupautuneen "itsensä ylläpitämisen" turmiolliseen politiikkaan. Gerty saattoi nyt hymähtää aikaisemmalle unelmalleen ystävättärensä uudistumisesta vastoinkäymisissä, hän ymmärsi kyllin selvästi, ettei Lily ollut niitä, joille kieltäymykset opettavat kaiken sen vähäpätöisyyden, minkä he ovat menettäneet. Mutta juuri tämä seikka teki Gertylle hänen ystävättärensä sitä säälittävämmäksi ja sitä enemmän hellyyttä tarvitsevaksi, niin vähän kuin hän olikaan tietoinen tästä tarpeestaan.
Lily ei kaupunkiin palattuaan ollut usein avannut Miss Farishin ovea. Gertyn kysyvässä, myötätuntoa ilmaisevassa katseessa oli hänestä jotain ärsyttävää; hän tunsi asemansa vaikeudet, joita ei voinut ilmaista kellekään, jonka katsantokanta on niin erilainen kuin hänen omansa, ja Gertyn elämän rajoitukset, joilla kerran oli ollut vastakohdan viehätys, muistuttivat nyt hänelle liian tuskallisesti niitä rajoituksia, joihin hänen oma elämänsä oli vaipumassa. Kun hän vihdoin eräänä iltapäivänä sai menneeksi ystävättärensä luo, valtasi hänet tämä tunne tavattoman voimakkaasti. Kulku pitkin Viidettä Avenueta, joka levisi hänen edessään kalsean talviauringon valossa, loppumaton ajoneuvojen jono, joiden pienten ikkunaruutujen läpi hän näki vilahdukselta tutunnäköisiä profiileja lukemassa vierasluetteloja, ja käsiä, jotka kiireellisesti jakoivat ilmoituksia ja luetteloja odotteleville jalankulkijoille — tämä aina pyörivien suuren seuraelämäkoneiston pyörien vilahdus toi Lilyn mieleen enemmän kuin koskaan ennen Gertyn porraskäytävän jyrkkyyden ja ahtauden ja sen ahtaan sopukan, johon se johti. Viheliäisiä portaita oli määrätty kulkemaan viheliäistä väkeä: miten monta tuhatta vähäpätöistä olentoa silläkin hetkellä kulki ylös ja alas sellaisia portaita yli koko maailman — yhtä kurjan näköisiä ja epäintressantteja olentoja kuin tuokin mustiinpuettu keski-ikäinen nainen, joka tuli alas Gertyn porraskäytävää Lilyn sitä noustessa!
"Se oli Miss Jane Silvertone parka — hän oli täällä juttelemassa kanssani, hän ja hänen sisarensa haluavat tehdä jotakin työtä tullakseen toimeen", selitti Gerty Lilyn seuratessa häntä vierashuoneeseen.
"Tullakseen toimeen? Ovatko he niin ahtaalla?" kysyi Miss Bart äänessä kiihtymyksen vivahdus; hän ei ollut tullut kuuntelemaan toisten surkeuksia.
"Pelkään, ettei heille ole jäänyt mitään: Nedin velat ovat nielleet kaiken. He toivoivat parasta, kuten kai tiedät, kun Ned pääsi eroon Carry Fisheristä. He ajattelivat, että Bertha Dorsetilla olisi häneen hyvä vaikutus, koska hän ei välitä kortinpeluusta, ja — rouva Dorset puhui hyvin kauniisti Miss Jane paralle siitä, miten hänestä tuntuu kuin Ned olisi hänen nuorempi veljensä ja että hän haluaa korjata hänet huvialukselle, jotta hän jättäisi kortinpeluun ja kilpa-ajot ja ryhtyisi jälleen kirjalliseen työhönsä."
Miss Farish pysähtyi huokaisten, mikä kuvasti hänen äskeisen vieraansa avuttomuutta. "Mutta ei siinä kaikki eikä se ole pahinta. Ned näyttää riitautuneen Dorsetien kanssa tai ei ainakaan Bertha tahdo päästää häntä luokseen, ja poika-parka on siitä niin onneton, että hän on taas alkanut pelata ja seurustella kaikenlaisten epäilyttävien ihmisten kanssa. Ja serkku Grace Van Osburgh syyttää häntä siitä, että hänellä on huono vaikutus Bertieen, joka lähti Harvardista viime keväänä ja on ollut Nedin kanssa sen jälkeen paljon yksissä. Serkku Grace lähetti hakemaan Miss Janea ja pani toimeen hirveän kohtauksen, ja Jack Stepney ja Herbert Melson, jotka myöskin olivat siellä, kertoivat Miss Janelle, että Bertie uhkasi naida jonkun kauhea naisen, johon Ned oli hänet tutustuttanut, ja etteivät he mahtaneet hänelle mitään, koska hänellä nyt täysi-ikäisenä on käytettävänään omia rahoja. Voit kuvitella mielessäsi, mitä Miss Jane parka tunsi — hän tuli ilman muuta minun luokseni ja näytti luulevan, että jos minä voisin antaa hänelle jotakin työtä, niin hän voisi ansaita kylliksi maksaakseen Nedin velat ja lähettääkseen hänet pois — pelkään, ettei hänellä ole käsitystäkään siitä, miten kauan aikaa hän tarvitsisi maksaakseen Nedin yhdenkään bridge-illan. Ja Nedillä oli hirveästi velkoja palatessaan merimatkalta — minä en voi käsittää, miksi hänen on pitänyt tuhlata niin paljon enemmän rahaa ollessaan Berthan kuin Carryn vaikutuksen alaisena — voitko sinä?"
Lily teki kärsimättömän liikkeen. "Gerty hyvä, minä ymmärrän aina paremmin, miksi ihmiset voivat paremmin tuhlata paljon rahaa kuin vähän!"
Hän aukaisi turkiksensa ja istuutui Gertyn lepotuoliin, tämän järjestellessä teekuppeja.