Se järkevälle miehelle tosiaankin tyhmä alku, ja ajatus siitä, että hänen kömpelyytensä johtui pelosta, että Lily antaisi persoonallisen merkityksen hänen käynnilleen, tappoi Lilyn halun nähdä häntä. Epäedullisemmissakin oloissa tuo halu oli aina olemassa: Lily saattoi vihata Seldeniä, mutta hän ei ollut koskaan voinut toivoa häntä pois luotaan. Hän oli nyt vihaamaisillaan häntä, mutta hänen äänensä sointu, se tapa, jolla valo lankesi hänen pehmeälle tummalle tukalleen, tapa, jolla hän astui ja liikkui ja piti vaatteitaan — Lily oli aina tietoinen siitä, että nämä jokapäiväisetkin seikat yhtyivät hänen sisimpään elämäänsä. Seldenin läsnä ollessa valtasi hänet äkillinen rauha ja hänen mielensä myrsky asettui. Mutta tämän salaa hiipivän vaikutuksen puuska kiirehti häntä nyt sanomaan: "Se on teiltä hyvin ystävällistä, mutta mikä teidät saa luulemaan, että minulla on jotain erikoista puhuttavaa?"
Vaikka hän piti yllä samaa kevyttä keskustelusävyä, tehtiin tuo kysymys tavalla, joka muistutti Seldeniä siitä, ettei hänen hyviä tarjouksiaan tarvittu, ja hetken ajan tämä vaivasi häntä. Heidän välinen tilanteensa oli selvinnyt vain äkillisellä tunteenpurkauksella. Mutta koko heidän kasvatuksensa ja ajatustapansa oli sellaista purkausta vastaan. Seldenin tyyneys näytti pikemminkin jäykistyvän vastustukseksi ja Miss Bartin näköjään säihkyväksi ironiaksi heidän katsellessaan toisiaan rouva Hatchin suunnattoman sohvan nurkista. Tämä sohva ja koko asunto hirveine kalustoineen aiheutti ennen pitkää Seldenin vastauksen.
"Gerty kertoi minulle teidän olevan rouva Hatchin sihteerinä, ja minä tiesin, että hän tahtoi kaikin mokomin tietää, miten te jaksatte."
Miss Bartiin ei tämä selitys huomattavasti vaikuttanut. "Miksei hän tullut sitten itse?" kysyi hän.
"Siksi, että hän pelkäsi käyntinsä olevan teille haitaksi, te kun ette lähettänyt hänelle osoitettanne." Ja Selden jatkoi hymyillen: "Te näette, ettei minua pidätä sellaiset epäröinnit, mutta eipä minulla olekaan niin väliä, jos teen itseni teille vastenmieliseksi."
Lily hymyili vastaan. "Te ette ole sitä vielä tehnyt, mutta minusta tuntuu, että olitte siihen hyvällä alulla."
"Se riippuu teistä, eikö niin? Ymmärrättehän, että minun aloitteeni rajoittuu asettumaan teidän käytettäväksenne."
"Mutta millä tavoin? Mitä minun on tehtävä teille?" kysyi Lily samalla kevyellä äänensävyllä.
Selden loi taas silmäyksen yli rouva Hatchin vierashuoneen. Sitten hän sanoi äänessä päättäväisyys, jonka hän näytti saaneen tästä lopullisesta tarkastelusta: "Teidän täytyy antaa minun viedä itsenne pois täältä."
Lily hätkähti kuullessaan tämän äkillisen hyökkäyksen. Sitten hän rauhoittui ja sanoi kylmästi: "Ja saanko kysyä, mihin te aiotte minut viedä?"