Mutta jo aivan Gertyn sotaretken alussa tämä vihreän ja valkoisen puodin unelma oli saanut haihtua. Muita muotimaailman naisia oli jo tällaisessa asemassa saaden kiittää hattujensa menekistä nimensä ja nauharuusukkeiden maineeseen tulleen sitomistaidon vetovoimaa. Mutta nämä etuoikeutetut henkilöt saattoivat vaatia luottamusta mahtiinsa, joka aineellisesti ilmeni heidän kyvyssään maksaa viipymättä puodin vuokransa ja luovuttaa sievä summa juoksevia menoja varten. Mistä Lily saattoi löytää sellaista tukea? Ja jos se olisi löydettykin, miten saattoi hankkia itselleen suojelusta naisilta, joiden suosiosta hän oli riippuvainen? Gerty sai tietää, että sen myötätunnon, mitä hänen ystävänsä asia olisi muutamia kuukausia sitten herättänyt, oli turmellut, jollei aivan hävittänyt, tämän yhteys rouva Hatchin kanssa. Lily oli vielä kerran vedetty pois hämärästä asemastaan kylliksi ajoissa pelastaakseen itsekunnioituksensa, mutta liian myöhään saadakseen osakseen yleistä puolustusta. Freddy Van Osburghia ei saatu naimisiin rouva Hatchin kanssa; hänet oli pelastettu viime tingassa — Gus Trenorin ja Rosedalen ponnistuksilla, tiesivät jotkut — ja hän oli kiirehtinyt Euroopaan vanhan Ned Van Alstynen kanssa, mutta vaara, johon hän oli ollut joutumaisillaan, luettaisiin aina Miss Bartin myöntyväisyyden syyksi, ja se olisi aina omansa herättämään epämääräistä yleistä epäluottamusta häntä kohtaan.
Gertyn tiedustelu kohtasi joka tapauksessa lujaa vastarintaa, ja vaikka Carry Fisher, joka sillä hetkellä oli kuin siiville lyöty osuutensa takia Hatchin juttuun, ponnisteli yhdessä Miss Farishin kanssa, ei heillä ollut sen parempaa menestystä. Gerty koetti salata epäonnistumistaan aroilla selittelyillä, mutta Carry, aina yhtä puhdassieluisena, esitti asian suoraan ystävättärelleen.
"Minä menin suoraan Judy Trenorin luo, hänellä kun on vähemmän ennakkoluuloja kuin muilla ja hän kun on sitäpaitsi aina vihannut Bertha Dorsetia. Mutta mitä sinä, Lily, olet tehnyt hänelle? Heti kun tuli puhe sinun alkuun päästämisestäsi, puhkesi hän kiihkeästi puhumaan jostakin rahasta, jota sinä olet saanut Gusilta. En ole koskaan ennen tiennyt häntä niin kiivaaksi. Tiedäthän, että hän sallii miehensä tehdä kaikkea muuta paitsi ei tuhlaavan rahaa ystävilleen; ainoa syy, miksi hän on nyt minua kohtaan kuin ihminen ainakin, on se, että hän tietää minun tulevan toimeen — Gus keinotteli sinun hyväksesi, niinhän sanoit? No niin, mistä viha? Hänellä ei ollut menetettävänä mitään afääriä. Eihän hän menettänyt? No mitä ihmettä sitten — mutta minä en koskaan voinut ymmärtää sinua, Lily!"
Asia päättyi siihen, että kaikkien tuskallisten kyselyjen jälkeen rouva Fisher ja Gerty päättivät toimittaa yhteisen ystävättärensä madame Reginan kuuluisan muotiliikkeen työhuoneeseen. Tämäkin järjestely vaati erikoisia neuvotteluja, sillä madame Reginalla oli voimakkaat ennakkoluulot harjoittamattomia apulaisia kohtaan ja hänet sai taipumaan vain se seikka, että hänellä oli rouva Bryn ja rouva Gormerin suojelus Carry Fisherin vaikutuksen lisäksi. Hän oli ollut alussa halukas antamaan Lilylle paikan näytehuoneessa; hattujen koristajana hieno kauneus saattaa olla arvokas lisä. Mutta Miss Bart asettui vastustamaan ja sai Gertyn heti puolelleen, kun taas rouva Fisher alistuen nyrpeänä tähän Lilyn viimeisimpään järjettömyyden todisteeseen lohdutti itseään sillä, että ehkäpä loppujen lopuksi olisi hyödyllisempää Lilyn oppia käsityötä. Lilyn jättivät sentähden Reginan työhuoneeseen hänen ystävättärensä ja rouva Fisher jätti hänet huokaisten helpotuksesta, kun taas Gertyn huolenpito jatkui etäältä.
Lily oli ryhtynyt työhönsä aikaisin tammikuussa; siitä oli nyt kulunut kaksi kuukautta, ja hän sai yhä toria kykenemättömyydestään ommella koristeita hatunrunkoon. Palatessaan työhönsä hän kuuli sipinää ja supinaa pitkin pöytää. Hän tiesi olevansa toveriensa arvostelun ja ilonpidon esineenä. He tietenkin tiesivät hänen vaiheensa — kunkin huoneessa työskentelevän elämän tunsivat tarkasti toiset ja keskustelivat siitä vapaasti — mutta tuo tieto ei herättänyt heissä mitään luokkakateutta, tuo luokkaerotus vain selitti, miksi hänen harjaantumattomat sormensa yhä vielä erehtyivät työn alkeissa. Lily ei halunnut, että he näkisivät hänessä säätyerotusta, vaan hän oli toivonut, että he kohtelisivat häntä vertaisenaan ja että hän ehkä ennen pitkää osoittautuisi olevan heitä ylempänä valmisteen erikoisessa näppäryydessä, ja hänelle oli nöyryyttävää huomata, että kahden kuukauden aherruksen jälkeen hänessä yhä ilmeni aikaisemman harjoituksen puutetta. Se päivä oli etäällä, jolloin saattoi toivoa voivansa käyttää niitä lahjoja, joita hän tunsi varmasti omistavansa. Vain kokeneilla työntekijöillä oli tuo hieno taito muovailla ja koristaa hattu, ja työnjohtajatar piti häntä hellittämättömästi yhä valmistavissa töissä.
Lily alkoi repiä irti koristeita rungosta kuunnellen hajamielisenä puheen sorinaa, joka yltyi ja hiljeni Miss Haines'in toimeliaan olennon liikkeiden mukaan. Ilma oli paksumpi kuin tavallisesti, koska Miss Haines, jolla oli kylmä, ei ollut antanut avata ikkunaa edes puolipäiväloman aikana, ja Lilyn pää oli niin raskas unettoman yön jälkeen, että hänen toveriensa puheen sorina tuntui kuin unessa.
Tuo tarkoitukseton puhetulva jatkui keskeytymättömänä. Silloin tällöin erotti siitä jonkun tutun nimen. Kaikesta oudoimmalta tuntui Lilystä näiden nimien kuuleminen ja noiden naisten silmillä katsottuna katkonaisen ja vääristetyn kuvan näkeminen siitä maailmasta, jossa hän oli elänyt. Hän ei ollut koskaan ennen aavistanut, millä tyydyttämättömällä uteliaisuudella ja ivallisella häikäilemättömyydellä keskusteltiin hänestä ja hänen piiristään tuossa maailmassa, joka eli heidän turhamaisuudestaan ja huikentelevaisuudestaan. Jokainen madame Reginan työhuoneen tyttö tiesi, kenelle heidän käsissään oleva päähine oli tarkoitettu, ja jokaisella oli oma mielipiteensä sen tulevasta omistajasta ja tarkka tieto tämän yhteiskunta-asemasta. Se, että Lily oli siltä taivaalta pudonnut tähti, ei lisännyt heidän mielenkiintoaan häneen, sittenkuin ensimmäinen uteliaisuuden puuska oli ohi. Hän oli pudonnut, hän oli "haaksirikkoutunut", ja uskollisena rotunsa käsitykselle heissä herätti kateutta vain menestys — suuri käsinkosketeltava aineellinen suoritus. Tietoisuus hänen erilaisessa katsantokannastaan piti heitä vain hieman etäällä hänestä, ikäänkuin hän olisi muukalainen, jota oli vaikea puhutella.
"Miss Bart, jollette voi ommella noita koristeita suorempaan, niin on minusta parempi, että annatte hatun Miss Kilroylle."
Lily katsoi surullisen näköisenä alas työhönsä. Johtajatar oli oikeassa, koristeiden ompeleminen kävi auttamattoman huonosti. Mikä teki hänet nyt niin paljon kömpelömmäksi kuin tavallisesti? Oliko se kasvava vastenmielisyys työtään kohtaan vai hetkellinen fyysillinen kykenemättömyys? Hän nousi ja ojensi hatun Miss Kilroylle, joka otti sen salaa hymähtäen.
"Olen pahoillani; pelkään, etten voi oikein hyvin", hän sanoi työnjohtajattarelle.