Hämmennyksissään hän töytäsi erästä miestä vasten, joka kiiruhti alas aseman alimmaisia portaita. Mies vetäytyi takaisin ja Lily kuuli mainittavan nimeään hämmästyneesti. Se oli Rosedale, turkispalttoo yllä, hyvinvoivan ja onnellisen näköisenä — mutta miksi hän tuntui Lilystä häämöttävän niin kaukaa ja ikäänkuin särkyneiden kristallipalasien läpi? Ennenkuin Lily pääsi selville tuosta ilmiöstä, tapasi hän itsensä puristamasta kättä hänen kanssaan. He olivat eronneet, Lily ivallisena, Rosedale harmissaan; mutta tästä ei näyttänyt jäävän jälkeäkään, kun heidän kätensä kohtasivat toisensa, ja Lily tunsi vain epäselvää halua pysyä kiinni hänessä.
"No, miten on laita, Miss Lily? Te ette voi hyvin!" huudahti
Rosedale; ja Lily pakotti huulensa heikkoon rauhoittavaan hymyyn.
"Olen hieman väsynyt — ei se mitään ole. Jääkää hetkiseksi kanssani", änkytti hän. Että hän saattoikin pyytää tuota palvelusta Rosedalelta!
Rosedale tarkasti sitä likaista ja sopimatonta kulmausta, jossa he seisoivat ja jossa raitiovaunujen ja kaikenlaisten ajopelien melu oli korviasärkevä.
"Me emme voi seisoa täällä; mutta sallikaa minun viedä teidät jonnekin teelle. Longworth on vain muutaman askelen päässä täältä, eikä siellä ole ketään tähän aikaan."
Rauhassa nautittu kuppi teetä, syrjässä melusta ja liasta, näytti tällä hetkellä Lilystä ainoalta lohdutukselta. He saapuivat Rosedalen mainitseman hotellin naistenovelle, ja hetkistä myöhemmin he istuivat vastatusten ja tarjoilija oli asettanut teetarjottimen heidän välilleen.
"Eikö saa olla ensin konjakkia tai whiskey'a? Olette jokseenkin väsyneen näköinen, Miss Lily. No hyvä, laittakaa sitten teenne väkeväksi, ja tarjoilija, antakaa tyyny ladyn selän taakse."
Lily hymyili raukeasti, kun häntä kehoitettiin laittamaan teensä väkeväksi. Se oli houkutus, jota hän aina koetti vastustaa. Hänen voimakkaan kiihoittimen vaatimuksensa kanssa oli ristiriidassa vaatimus saada unta — tuo keskiyön vaatimus, jonka saattoi tyydyttää vain hänen kädessään oleva pieni pullo. Mutta tänään tee saattoi tuskin missään tapauksessa olla liian väkevää. Hän luotti, että se valaisi lämpöä ja päättäväisyyttä hänen tyhjiin suoniinsa.
Hän istui taaksepäin nojaten Rosedalen edessä, silmät kiinni väsymyksestä, vaikkakin ensimmäinen lämmin virtaus jo elähdytti hänen kasvojaan. Rosedalen valtasi jälleen hänen kauneutensa. Tumma väsymyksen aiheuttama rengas silmien alla, sairaalloinen sinertävä kalpeus ohimoilla saattoi oikein näkyviin hänen tukkansa ja huuliensa värin. Ravintolan tummaa suklaan väristä taustaa vastaan hänen päänsä puhdaspiirteisyys kuvastui kirkkaampana kuin koskaan loisteliaasti valaistussa tanssisalissa. Rosedalella oli häntä katsellessa hämmentynyt epämukava tunne, ikäänkuin hänen kauneutensa olisi unohdettu vihollinen, joka on ollut väijyksissä ja nyt hyökkää aavistamatta hänen kimppuunsa.
Keventääkseen ilmaa Rosedale koetti antaa keskustelulle kevyen sävyn. "Miss Lily, miksi minä en ole nähnyt teitä miesmuistiin. Minä en tiedä, mitä teistä on tullut."