Selden pani kirjan pois ja vaipui pulpetin viereiselle tuolille. Hän nojasi kyynärpäänsä pulpetille ja kätki kasvonsa käsiinsä. Elämän vihaiset vedet kohosivat korkeina hänen ympärillään, niiden kalsea maku oli hänen huulillaan. Selittikö Trenorille osoitettu shekki mysteeriota vai syvensikö se sitä? Aluksi hänen järkensä kieltäytyi toimimasta — hän tunsi vain sen häpeätahran, jonka saivat aikaan liiketoimet Trenorin kaltaisen miehen ja Lily Bartin kaltaisen naisen välillä. Sitten selveni vähitellen hänen sekaantuneet havaintokykynsä, vanhat vihjaukset ja huhut muistuivat hänen mieleensä ja noista samoista vihjauksista, joita hän oli pelännyt saada toteen, hän pani kokoon mysteerion selityksen. Oli siis totta, että Lily oli ottanut rahoja vastaan Trenorilta, mutta totta myöskin, kuten pienen pulpetin sisältö näytti, että velka oli ollut hänelle sietämätön ja että ensi tilaisuuden sattuessa hän oli vapauttanut itsensä siitä, vaikka tuo teko jätti hänet katsomaan vasten silmiä hellittämätöntä köyhyyttä.
Tämä oli kaikki, mitä hän tiesi — kaikki, mitä hän voi toivoa saavansa jutusta irti. Mykät huulet tyynyllä kielsivät häneltä muun — jolleivät ne kuitenkin olleet kertoneet muun siinä suudelmassa, jonka ne olivat painaneet hänen otsalleen. Niin, hän saattoi nyt lukea tuohon hyvästijättöön kaiken sen, minkä hänen sydämensä vaati sieltä löydettäväksi. Hän saattoi myöskin ammentaa sieltä rohkeutta olemaan syyttämättä itseään siitä, että oli jättänyt saavuttamatta edullisen tilaisuuden huippukohdan.
Hän näki, että kaikki elämän ehdot olivat liittoutuneet pitämään heitä toisistaan erillään, sen jälkeen kuin hänen todellinen irtaantumisensa ulkonaisista vaikutuksista, jotka kuljettivat Lilyä, olivat menneet hänen henkisen herkkyytensä yli ja tehneet hänelle vaikeammaksi elää ja rakastaa arvostelematta. Mutta hän oli ainakin rakastanut Lilyä — oli ollut taipuvainen perustamaan tulevaisuutensa uskolle häneen — ja joskin tuo hetki oli määrätty karkaamaan heiltä, ennenkuin he voivat tarttua siihen, näki hän nyt, että se oli pelastettu heille molemmille kokonaisena heidän elämänsä raunioista.
Tämä rakkaudenhetki, tämä ohi vilahtava voitto omasta itsestään oli pidättänyt heitä sammumasta; se oli Lilyn ajanut Seldenin luo jokaisessa ponnistelussa ympäristönsä vaikutuksia vastaan ja oli Seldenissä pitänyt yllä uskoa, joka häntä nyt veti katuvaisena ja sovitettuna Lilyn puoleen.
Hän polvistui vuoteen viereen ja kumartui vainajan yli kuluttaen heidän viimeisen hetkensä pohjasakkaa myöten. Ja hiljaisuudessa heidän välillään vaihtui sana, joka selvitti kaiken.