Ovi sulkeutui Gertyn jälkeen ja Selden seisoi yksin vuoteessa liikkumattomana nukkujan kanssa. Hän sai mielijohteen kääntyä hänen vierelleen, langeta polvilleen ja lepuuttaa tykyttävää päätään tyynyllä lepäävää rauhallista poskea vastaan. Heillä ei ollut koskaan ollut keskenään rauhaa, noilla kahdella, ja nyt hän tunsi vetoa vainajan rauhallisuuden ihmeellisiin salaperäisiin syvyyksiin.
Mutta hän muisti Gertyn varoittavat sanat — hän tunsi, että vaikka aika oli lakannut tästä huoneesta, sen jalat kiiruhtivat pysähtymättä ovea kohti. Gerty oli suonut hänelle tämän viimeisen puolitunnin, ja hänen täytyi käyttää sitä, kuten Gerty tahtoi.
Hän kääntyi ja katsoi ympärilleen ankarasti pakottaen itsensä saavuttamaan jälleen tietoisuuden ulkonaisista asioista. Huoneessa oli vähän kalustoa. Siellä oli Lilyn toalettiesineitä, ainoita ylellisyyden merkkejä, joiden sydäntä kouristava tutunomaisuus hätkäytti Seldeniä ja jotka näyttivät, mitä hänen toisten kieltäytymistensä oli täytynyt maksaa. Huoneessa ei ollut muuta persoonallisuuden merkkiä, jollei se näyttäytynyt niukkojen huonekalujen huolellisessa siisteydessä: pesupöydän, kahden tuolin, pienen kirjoituspulpetin ja vuoteen vieressä olevan pienen pöydän. Tällä pöydällä oli tyhjä pullo ja lasi, ja näistäkin hän käänsi pois katseensa.
Pulpetti oli kiinni, mutta sen kannella oli kaksi kirjettä, jotka hän otti käteensä. Toisessa oli erään pankin osoite, ja kun se oli varustettu postimerkeillä ja suljettu, pani Selden hetken epäröityään sen pois. Toisessa kuoressa hän luki Gus Trenorin nimen, ja sen laidat olivat vielä liimaamatta kiinni.
Kiusaus kävi läpi hänen olentonsa kuin puukon isku. Hän kamppaili sen käsissä tukien itseään pulpettia vasten. Miksi hän oli kirjoittanut Trenorille — kirjoittanut otaksuttavasti juuri heidän erottuaan edellisenä iltana? Tuo ajatus turmeli viimeisen hetken muiston, teki pilkkaa sanasta, jonka hän oli tullut sanomaan ja vieläpä särki sovittavan hiljaisuudenkin, jonka yli se lankesi. Hän tunsi lennähtäneensä takaisin kaikkiin niihin rumiin epäilyksiin, joista hän ajatteli päässeensä ainiaaksi. Mitä hän loppujen lopuksi tiesi Lilyn elämästä? Vain niin paljon kuin tämä oli suvainnut näyttää hänelle, ja miten vähän se oli katsoen siihen, mitä maailma arveli! Millä oikeudella — kirje hänen kädessään näytti kysyvän — millä oikeudella hän juuri nyt tunkeutui vainajan salaisuuksiin kuoleman jättämän aukon kautta? Hänen sydämensä huusi, että se oli heidän viimeisen yhdessäolohetkensä oikeudella, hetkellä, jolloin vainaja itse oli antanut avaimen hänen käteensä. Niin mitäs, jos Trenorin kirje oli kirjoitettu sen jälkeen?
Hän laski sen kädestään äkillisen inhon valtaamana ja kääntyi päättävästi siihen, mitä hänellä oli jäljellä tehtävästään. Loppujen lopuksi olisi tuo tehtävä helpompi täyttää nyt, kun hänen persoonallinen osuutensa siihen oli mennyt olemattomiin.
Hän kohotti pulpetin kantta ja näki siinä shekkikirjan ja muutamia paketteja, laskuja ja kirjeitä, järjestettyinä sillä täsmällisyydellä, joka oli ominaista kaikille vainajan toimille. Selden tarkasti ensin kirjeet, koska se oli hänen työnsä vaikein osa. Tuli ilmi, että niitä ei ollut monta eivätkä ne olleet tärkeitä, mutta niiden joukossa Selden löysi, omituisin sydämen kouristuksin, kirjelapun, jonka hän itse oli kirjoittanut Lilylle Bryiden pitojen jälkeisenä päivänä.
"Milloin saan tulla luoksenne?" — nämä hänen omat sanansa saivat hänet toteamaan sen arkuuden, joka oli karkoittanut hänet Lilystä itse voiton hetkellä. Niin, hän oli aina pelännyt kohtaloaan ja hän oli liian rehellinen ollakseen nyt tunnustamatta arkuuttaan, sillä eivätkö nyt olleetkin kaikki hänen entiset epäilyksensä heränneet henkiin pelkällä Trenorin nimen näkemisellä?
Hän pisti kirjeen taskuunsa taittaen sen huolellisesti niinkuin ainakin sen, jonka vainajan hallussaanpitäminen oli tehnyt kallisarvoiseksi. Sitten hän jatkoi paperien tarkastelua.
Hämmästyksekseen hän huomasi, että kaikki laskut olivat kuitatut; niiden joukossa ei ollut yhtään maksamatonta. Hän avasi shekkikirjan ja näki, että edellisenä iltana sinne oli tullut kymmenen tuhannen dollarin shekki rouva Penistonin pesänvalvojilta. Perintöosuus oli siis maksettu aikaisemmin kuin mitä hän oli osannut odottaa Gertyn puheista päättäen. Mutta käännettyään lehden hän huomasi ihmetyksekseen, että huolimatta tästä vastasaadusta summasta varat olivat jo supistuneet muutamiin dollareihin. Pikainen silmäys shekkien kantoihin, joista jokainen oli päivätty eilen, osoitti, että neljän tai viiden sadan dollarin välillä oleva summa perinnöstä oli käytetty laskujen maksuksi, kun taas jäljellä olevat tuhannet sisältyivät yhteen shekkiin joka oli samaan aikaan kirjoitettu Charles Augustus Trenorille.