Sillä välin oli rouva Haffen huomattuaan pian Lilyn epäröinnin jo avannut käärön ja asettanut sen sisällön pöydälle. Joka kirje oli paikkailtu yhteen ohuilla paperiliuskoilla. Muutamat olivat pieninä siepaleina, toiset vain repäisty kahtia. Vaikka niitä ei ollutkaan monta, peittivät ne näin levitettyinä pöydän melkein kokonaan. Lilyn katse sattui sanaan siellä täällä — sitten hän sanoi matalalla äänellä: "Mitä te vaaditte näistä?"
Rouva Haffen punehtui tyydytyksestä. Oli selvää, että nuori vallasnainen oli pahasti pelästynyt, ja rouva Haffenissa oli muijaa käyttämään mahdollisimman paljon tuollaista pelkoa hyväkseen. Jo etukäteen nauttien helpommasta voitosta kuin mitä hän oli osannut odottaa hän mainitsi hyvin suuren summan.
Mutta Miss Bart ei näyttänyt olevankaan niin helppo saalis kuin olisi voinut odottaa hänen varomattomasta alkamisestaan. Hän kieltäytyi maksamasta mainittua summaa ja hetken epäröityään hän tarjosi puolet siitä.
Rouva Haffen jähmettyi. Hänen kätensä hamuili levitettyjä kirjeitä ja hiljalleen niitä kosketellen hän näytti aikovan panna ne uudelleen kääreeseen.
"Arvaan niiden olevan suurempiarvoisia teille, neiti, kuin minulle, mutta köyhällä on oikeus elää yhtä hyvin kuin rikkaalla", huomautti hän sukkelasti.
Lilyn valtasi pelko, mutta tuo tarkoittelu vahvisti hänen vastustustaan.
"Erehdytte", sanoi hän välinpitämättömästi. "Olen tarjonnut korkeimman summan, minkä suostun maksamaan kirjeistä, mutta lienee muitakin keinoja, miten saada ne."
Rouva Haffen kohotti epäilevästi katseensa: hän oli liian kokenut ollakseen tietämättä, että puuhassa, johon hän oli antautunut, oli yhtä suuria vaaroja kuin oli palkintokin siitä, ja hän oli suunnitellut valmiiksi koko kostokoneiston, minkä yksikin tämän nuoren naisen sana saattoi panna liikkeeseen.
Hän vei shaalinsa nurkan silmilleen ja mutisi sen takaa, ettei koituisi mitään hyvää siitä, että on kova köyhälle, mutta ettei hän puolestaan ollut koskaan ennen sekaantunut sellaisiin puuhiin ja että kaikki, mitä hänen ja Haffenin kunnia kristittyinä vaati, oli, etteivät kirjeet saaneet kulkea kauemmaksi.
Lily seisoi liikkumatta, pysytellen muijasta niin etäällä kuin hiljaapuhuminen sen suinkin salli. Ajatus käydä kauppaa kirjeillä oli hänelle sietämätön, mutta hän tiesi, että rouva Haffen korottaisi heti alkuperäistä vaatimustaan, jos hän osoittaisi horjumisen merkkiä; hän tiesi vain, että ovi oli lopullisesti sulkeutunut ja että hän seisoi yksin käärö kädessä.