Lilyn runollista nautintoa häiritsi tällä hetkellä se matala ajatus, että hänen oopperapukunsa oli välillisesti maksanut Gus Trenor. Tämä taas puolestaan tiesi vain, ettei hän ollut koskaan elämässään nähnyt Lilyä viehättävämpänä, ettei koko oopperasalissa ollut hienommin puettua naista, ja ettei hän, jolle Miss Bart oli suonut tällaisen mielihyvän, ollut saanut minkäänlaista vastausta siihen katseeseen, jonka hän ja sadat silmäparit lähettivät Miss Bartiin.
Siksi oli Lilylle epämieluisan yllättävää, kun, heidän väliajalla istuessaan kahdenkesken aition perällä, Trenor sanoi muitta mutkitta: "Katsokaas tänne, Lily! Miekkonen, ken saa joskus nähdä teitä. Vietän kaupungissa kolme tai neljä päivää viikossa, ja te tiedätte tien klubille, josta minut aina löytää, mutta te ette näytä muistavan minun olemassaoloani nykyään, vaikkakin haluatte käyttää raha-asioissa minua hyväksenne."
Vaikka huomautus osoittikin ilmeisesti huonoa makua, ei siihen ollut sen helpompi vastata, sillä Lily tiesi vallan hyvin, ettei hetki ollut sopiva näyttää nyrpeää naamaa eikä hämmästyneenä kohauttaa kulmakarvoja, kuten hän tavallisesti teki torjuessaan tuttavallisuuden osoitukset.
"On hyvin imartelevaa, että haluatte nähdä minua", sanoi hän koettaen saada kevyen äänensävyn, "mutta jollette ole merkinnyt väärin osoitettani, niin olisi ollut helppoa tavata minua iltapäivisin tätini luona — tosiaankin, odottelinkin teitä sinne."
Mutta Lily erehtyi toivoessaan taltuttavansa hänet tällä viimeisellä myönnytyksellä, sillä Trenor vastasi laskien alas tuttavallisesti kulmakarvojaan, mikä saattoi esiintymään hänet vielä typerämmän näköisenä: "Lempo menköön tätinne luo ja hukatkoon iltapäivänsä kuuntelemalla, mitä joukko toisia vekkuleja puhuu teille! Tiedättehän, etten ole sitä maata, että istun ihmisjoukossa ja pieksän kieltäni — mieluummin olen tyyten tykkänään sellaisesta erilläni. Mutta miksemme voi mennä yhdessä pitämään pientä lystiä — kuten oli se ajeluretki Bellomontissa, kun tulitte minua hakemaan asemalta?"
Hän nojasi epämiellyttävän läheisesti koettaen pakottaa Lilyyn tämän mielijohteen, ja Lily luuli tuntevansa merkitsevän tuoksun, mikä selitti tumman hohteen Trenorin kasvoilla ja kiiltävän kosteuden hänen otsallaan.
Ajatus että närkästynyt vastaus herättäisi epämiellyttävän purkauksen, hillitsi Lilyn vastenmielisyyttä ja hän vastasi naurahtaen: "En oikein ymmärrä, miten voi tehdä maalaisajeluretkiä kaupungissa, mutta ei minua aina ympäröi ihailijalauma, ja jos tahdotte ilmoittaa minulle, minä iltapäivänä tulette, niin järjestän asiat niin, että voimme jutella rauhassa."
"Viis juttelusta! Sitähän te aina sanotte", vastasi Trenor, joka ei ollut sutkauksissaan vaihteleva. "Sillähän te minut torjuitte Van Osburghin häissäkin — mutta selvällä engelskalla se merkitsee sitä, että kun olette saanut minulta, mitä olette tahtonut, te haluatte mieluummin jotain toista seuralaista."
Hän oli korottanut ääntään viime sanoilla ja Lily sävähti punaiseksi, mutta pysyi kuitenkin aseman herrana ja laski vakuuttavasti kätensä Trenorin käsivarrelle.
"Älkää hullutelko, Gus; en voi sallia, että puhuttelette minua tuolla naurettavalla tavalla. Jos todella tahdotte tavata minua, niin miksemme mene jonakin iltapäivänä kävelylle Puistoon? Olen yhtä mieltä kanssanne, että on huvittavaa olla maalaisittain kaupungissa, ja jos haluatte, niin tapaan teitä siellä ja me menemme syöttämään oravia ja te otatte minut järvelle höyrygondooliin."