"Trenorit ovat parhaita ystäviäni — minun mielestäni me kulkisimme kaikki pitkän matkan tavataksemme toisiamme", sanoi hän, koettaen päästä asiasta valmistamalla uutta tietä.
Hänen vieraansa hymy tuli yhä tuttavallisemmaksi. "No, en ajatellut rouva Trenoria tällä hetkellä — sanotaan, ettei Gus tee sitä aina, kuten tiedätte." Sitten, hämärästi tuntien, ettei hän ollut koskettanut oikeaa kieltä, hän lisäsi koettaen huvittaa Lilyä: "Miten ovat asiat luonnistaneet Wall Streetillä? Gus on kuulemma voittanut teille sievän summan viime kuussa."
Lily laski alas teekannun nopeasti. Hän tunsi käsiensä vapisevan ja pani ne polvilleen tukeakseen niitä; mutta hänen huulensa vapisivat myöskin ja hetken ajan hän pelkäsi, että vapiseminen ilmenisi hänen äänestäänkin. Hän puhui kuitenkin täysin keveässä äänilajissa.
"Niin, minulla oli hieman rahaa sijoitettavana, ja Mr. Trenor, joka auttaa minua näissä asioissa, neuvoi minua sijoittamaan sen valtion obligatsioneihin eikä hypoteekkikiinnityksiin kuten tätini asiamies tahtoo. Sitäkö te kutsutte onnen potkaukseksi?"
Lily hymyili hänelle nyt vuorostaan siten höllittäen asentonsa jäykkyyttä ja sallien Rosedalen astua askeleen eteenpäin tuttavallisuutta kohti. Suojeleva vaisto antoi hänelle aina voimaa menestyksellisesti salaamaan, eikä hän käyttänyt ensi kertaa kauneuttaan kääntämään pois huomiota epämukavasta keskusteluaiheesta.
Kun Mr. Rosedale lähti, oli hän saanut myöntymyksen kutsuunsa ja hän tunsi yleensä käyttäytyneensä harkitulla tavalla, joka edisti hänen asiaansa. Hän oli aina osannut mielestään suhtautua hyvin naisiin, ja se kopea tapa, millä Miss Bart oli (kuten Rosedale olisi sanonut) "tullut linjalle", vahvisti hänen luottamustaan omaan kykyynsä käsitellä tuota oikullista sukupuolta. Miss Bart oli ilmeisesti hermostunut, ja Mr. Rosedale ei häikäillyt käyttää hyväkseen hänen hermostuneisuuttaan, jollei hän muuten päässyt edistymään seurustelussaan hänen kanssaan.
Hän jätti Lilyn inhon ja pelon valtaan. Näytti uskomattomalta, että Gus Trenor olisi puhunut hänestä Rosedalelle. Kaikista vioistaan huolimatta Trenoria suojelivat hänen traditsioninsa, joiden rikkominen näytti sitäkin vähemmän todennäköiseltä, kun ne olivat niin puhtaasti vaistomaisia. Mutta Lily muisteli äkillisellä tuskalla, että oli juhlahetkiä, jolloin — kuten Judy oli hänelle uskonut — Gus puhui hassutuksia; jonakin sellaisena hetkenä tuollainen vaarallinen sana oli epäilemättä pujahtanut hänen huuliltaan. Mitä Rosedaleen tuli, niin hän ei ensi säikähdyksestä toinnuttuaan suuresti ollut huolissaan siitä, mitä johtopäätöksiä tämä teki. Vaikkakin hän tavallisesti oli kyllin taitava, kun hänen omat intressinsä olivat kysymyksessä, erehtyi hän, kuten usein henkilöt, joilla seuratavat ovat vaistomaisia, olettamaan, että kykenemättömyys tottumaan niihin nopeasti merkitsi yleistä tyhmyyttä. Niinpä se seikka, että Mr. Rosedalelta puuttui salonkitottumus, saattoi Lilyn asettamaan hänet Trenorin ja muiden tuntemiensa tyhmeliinien luokkaan ja otaksumaan että pikku liehakoiminen ja silloin tällöin hänen tarjoilujensa vastaanottaminen riittäisi tekemään hänet vaarattomaksi. Ei kuitenkaan ollut epäilystäkään siitä, että hänen kyllä sopi näyttäytyä Rosedalen aitiossa oopperan avajaisiltana. Ja jos kerran Judy Trenor oli luvannut ottaa tämän seuraelämään tänä talvena, niin saattoihan hän yhtä hyvin olla ensimmäisenä korjaamassa satoa.
Päivän tai pari Rosedalen käynnin jälkeen Lilyn mielessä oli Trenorin onneton vaatimus ja hän toivoi pääsevänsä selvemmin tietämään tuon muutoksen oikean luonteen, joka näytti syösseen hänet hänen valtaansa. Mutta tämä haihtui hänen mielestään, kun hänellä oli epätavallista ajattelemista. Sitäpaitsi hän ei ollut nähnyt Trenoria Van Osburghien häiden jälkeen ja Rosedalen sanat häipyivät pian toisten vaikutusten tieltä.
Kun tuli oopperan avajaisilta, oli hänen pelkonsa haihtunut niin jäljettömiin, että Trenorin yltäkylläisyyttä uhkuvan olemuksen näkeminen Rosedalen aition perällä herätti hänessä levollista hyvää tuulta. Lily ei ollut voinut oikein sulattaa välttämättömyyttä esiintyä Rosedalen kumppanina niin arassa tilaisuudessa, mutta olihan nyt häntä tukemassa hänen oman seurapiirinsä jäsen — sillä rouva Fisherin seura oli tavallisesti liian sekalaista, jotta se olisi oikeuttanut Miss Bartin ilmaantumisen siinä seurassa.
Lilyltä, joka aina mielellään näytti kauneuttaan julkisesti ja joka tiesi, miten puku lisäsi tänä iltana hänen viehätystään, hukkui Trenorin tuijotus niiden ihailevien katseiden yleiseen virtaan, joiden keskipisteenä hän tunsi olevansa. Ah, miten suloista oli olla nuori, säteilevä, tuntea solakkuuden, voiman, notkeuden, kauniiden piirteiden ja hyvän värin tuottamaa hehkua, tuntea nousseensa aivan erikoiseen asemaan tuon saavuttamattoman sulon kautta, joka on hengen ja neron ruumiillinen vastine!