Fransiska. Yhdenkö juhlan vaan? Minä olen odottanut useampia, sillä —
Jumalat yksin
Ei ilmesty koskaan —
Ei ikinään! —
Bacchus jos saapuvi vaan hupapäinen,
Rientävät Amorkin hymyileväinen,
Ylevä Phoiboskin lähenemään.
Osvald. Pidättekö Schiller'in sanoja profetallisena totuutena?
Fransiska. Minä luotan runoilijoihimme — sentähden että pidän heitä rakkaana.
Osvald (vähän ilkkuisesti). Ja koska heitä pidätte rakkaana, osaatte heidät ulkoa.
Fransiska (kylmäkiskoisesti). Ei sentähden, vaan siitä syystä, että minulla on hyvä muisti.
(Antaa nenäliinansa pudota).
Osvald. Ja kuitenkin on teiltä jotakin unhottunut.
Fransiska. Nenäliinani.
(Ilman teeskentelemistä, mutta sievällä luottavaisuudella astuu hän askelen takaisin, Osvald kumartuu liinaa ottamaan, jääpi polvelleen ja katsoo häneen.)