Evelina. Minä en ole liioitellut — ja voitko ihmeteliä, että pidän nuoruuden ystävää rakkaana?
Fransiska. Noh, minä olin odottanut jotakin omituista ja näen nyt edessäni aivan tavallisen lajin nuorta miestä — mutta, Evelina, aviomieheksi erittäin soveliaan.
Evelina. Mitä sillä tarkoitat?
Fransiska. Hän on aivan täynnä oikkuja ja hullunkurisia mielipiteitä; lisäksi on hän niin itsehyväinen, ettei hän oikkujansa huomaakaan.
Evelina. Ja tästä?
Fransiska. Tästä syntyy aviomiehen esikuva. Joka oikku on yksi sää lisäksi niihin vahvoihin ohjaksiin, joilla me häntä hallitsemme. Paras oikku on — että hän olisi kovin ylpeä rouvansa puolesta. Tuolla saisi kaikki aikaan. Jos vaimo uhkaa olla seuroissa uljastelematta, myöntää hän kaikki. —
Evelina. Se olisi peräti tyhmää.
Fransiska. Mutta rikas tarvitsee hänen rouvansa olla. Se tuottaa itsenäisyyttä. Rikkaan rouvan ei koskaan tarvitse pelätä miehen hirmuvaltaa. Jos tämä on köyhä, viljelee vaimo rahan-annon kieltoa pakoituskeinoksi, vaan jos mies onkin rikas, ei hän kumminkaan sillä saa vaimoansa masennetuksi.
Osvald (ovessa). Minä en ota ketään rikasta.
Fransiska. Lyhyeltä puhuen — Osvaldin voisi kokonaan hallita — hänen kanssansa tulisi varsin onnellisessi.