I UPSEERI, Cyranolle.
Kertoahan lupasitte.
KAIKKI. Niin, niin! Kertokaa!
CYRANO, astuen heitä kohden.
No, hyvä!
Kaikki siirtävät istuimiaan lähemmäksi, ryhmittyvät hänen ympärillensä, kurottavat kaulojaan. Christian on asettunut hajareisin eräälle tuolille.
Roskakansaa kohti mä yksin lähdin. Kuu niin loistavana hohti, se öisen seudun peitti kultasäteisiin. Se välkkyi niinkuin kellon taulu. Silloin näen, ett' on kuin kelloseppä saapuis kiirehtäen ja tumman pilven käteens' ottain tahtois poistaa pois pienimmätkin pilkut. Se ei voinut loistaa. Kuin säkiss' olin. Oikein kulku teki tenää. Vie hitto! Tuskin enää näki…
CHRISTIAN.
Omaa nenää.
Hiljaisuus. Kaikki nousevat hitaasti, katsovat Cyranota
kauhistuen. — Cyrano on keskeyttänyt puheensa typertyneenä.
Odotusta.
CYRANO.
Ken on tuo mies?
ERÄS UPSEERI, hiljaisella äänellä.
Hän tänään kuuluu tulleen.
CYRANO, astuen askeleen Christiania kohti. Vai niin? Tänään?