RAGUENEAU. … Lise karkas "urhoineen"… se loppu tuli virteen. Mä, rutiköyhänä ja yksin, menin hirteen ja jätin mailman… Niin, vaan — nähkääs! — siihen juoksi monsieur de Bergerac; hän köyden katkaisi ja minut toi — niin hän sen pulman ratkaisi! — taloudenhoitajaksi orpanansa luoksi.
SEURALAISNAINEN.
Vaan mitkä olla voi syyt kovan kohtalonne?
RAGUENEAU. Lise sotureita lempi, minä puolestani runoilijoita… Niin, niin… Siinähän ne on, ne syyt… Minkä jätti Mars, Apollo puhtaaks pani. Se — ymmärrätte kai! — ei vienyt kauaakaan.
SEURALAISNAINEN, nousee, huutaa avoimeen ikkunaan päin.
Roxane! On kiire! Tulkaa! Meitä ootetaan.
ROXANEN ÄÄNI ikkunan lävitse.
Ma tulen. Vaipan otan olkapäille vaan!
SEURALAISNAINEN, Ragueneaulle, näyttäen hänelle vastapäätä olevaa ovea. On aikomuksenamme mennä nyt vain tuonne Clomiren luokse, kadun yli. Siellä tänään on puhujalla meille esitettävänään uus, hauska aihe: "Mikä Hellyyden on luonne!"
RAGUENEAU.
Hellyyden? Niinkö?
SEURALAISNAINEN, veikeästi.
Niin!…
Huutaa ikkunaan.
Roxane, jo rientäkää
tai puhe Hellyydestä kuulematta jää!
ROXANEN ÄÄNI.
Ma tulen.
Kuuluu lähestyvää kielisoitinten rimputusta.