DE GUICHE.
Minkä?
ROXANE. Konsa muut sotaan lähtee, hän ja joukko-osastonsa Pariisiin jättäkää! Te kaartin komentaja nyt oottehan! — On hälle kovin kosto tää: hän vaaraan pääse ei, vaan turvaan tänne jää!
DE GUICHE.
Ah, moista keksiä voi yksin naisen vaisto!
ROXANE. Te katsoisittepa tuon koston kohdannutta: hän surren raivois… hän ja hänen ystävänsä, kun riistettäisiin heiltä täten vaara, taisto!
DE GUICHE, mennen lähemmäs Roxanea. Siis hiukan rakastatte mua! Roxane hymyilee. Kun te noin mun kostoaikeisiini yhdytte, niin voin sen lemmen merkkinä kai pitää?
ROXANE.
Voitte.
DE GUICHE, näyttäen sinetöityjä kirjeitä.
Tässä
on käskykirjeet… joukoilleni lähtemässä.
Muut lähtevät, vaan yks pysähtyy lähdössänsä..
Ottaa yhden erilleen.
gaskonjalaisten…
Panee sen taskuunsa.
Nyt se satimeensa juoksi!
Nauraen.
Ah, hah, hah! Cyrano!… Se tappelija-kukko!
— Te teette tepposia!…
ROXANE, katsoen häneen.
Joskus, leikin vuoksi!
DE GUICHE, aivan lähellä Roxanea. Te minut lumoatte. Kuulkaa, tänään ois mun lähdettävä. Ah, ken lähteä nyt vois, kun teille tuskaa tuo se… Ah, niin! Tosiansa! On liki kapusiinein luostari… se tuolla on Orleansin kadulla; sen aikoinansa perusti Atanasius. Sen portin lukko ei maallikoille aukee,… mutta ehkä saan ma piilopaikan siellä. Voivat hihaan kaavun mun isät pistää, niihin mahtuu. Enoani he pelkää, Richelieutä, niin ett' ovat kuolla, ja kenties saan ma siksi heidät auttamaan… — Mun luullaan lähteneen, ma naamiossa saavun. Mä päiväks jään, te armas juonittelijani!…
ROXANE, vilkkaasti.
Vaan teidän maineenne, jos tästä saadaan selko…