CYRANO, pysähtyen Christianin eteen. Tiedät, teen sen siksi, kun lupasin, hän että usein kirjoittaa. Katselee Christiania. Hän nukkuu. Kalvas on hän. Jospa tietää saa Roxane, hän että nälkään kuolee täällä!… Mutta hän kaunis on.
LE BRET.
Nyt nukkumaan!
CYRANO. Et suuttunutta saa näytellä!… Mä tiedän paikan rintamassa, joss' ovat vihollisen miehet humalassa yöt kaiket. Turha on sun olla tuskissasi.
LE BRET.
Sa voisit joskus tuoda ruokaa mukanasi!
CYRANO.
On kulku hankalaa, kun selässä on taakka.
Mut uusi aika alkaa ensi yöstä saakka:
me joko kuolemme tai saamme syödäksemme.
Mä nä'in…
LE BRET.
Kerro!
CYRANO. En. Me kohta kokenemme sen… taikka, en oo varma…
CARBON. Hullua on tämä: piirittää itse sekä olla piirittämä espanjalaisten samaan aikaan.
LE BRET. Niinpä niin, hullumpaa tuskin ennen koskaan koettiin! Arrasta piiritämme, silloin Espanjasta infantti-kardinaali saapuu —
CYRANO. Sehän vasta on hauskaa! Kunpa joku hänet vuorostaan nyt piirittäisi!