CYRANO.
Kuinka?! — Miksi?
CHRISTIAN.
On tuossa pilkkuja…
CYRANO, ottaa nopeasti kirjeen, katsoo sitä, naivia teeskellen.
Pilkk…
CHRISTIAN.
Kaksi kyynelettä.
CYRANO.
Niin… Runoniekka joskus heltyy sanoistaan.
Se suurin viehätys on hänen toimessaan.
Tää kirje… ymmärrät… mua liikutti… ma itkin,
kun kirjoitin…
CHRISTIAN.
Sä itkit?…
CYRANO.
Poskiani pitkin
tais vierrä joku kyynel. Näes, kuolemaa
en pelkää, tiedät sen, — se mua kauhistaa,
mä etten häntä enää koskaan nähdä saa,
ett' en…
Christian katsoo häntä.
ett' emme…
Vilkkaasti.
ett'et sinä…
CHRISTIAN, sieppaa häneltä kirjeen. Anna mulle se kirje!
Kaukaa kentältä kuuluu kolinaa.
VARTIAN ÄÄNI.
Hiisi vie! Ken siellä?