CYRANO.
Parast' on, sä että kaiken kuulet.
Sä hälle kirjoitit…
CHRISTIAN.
No?
CYRANO.
Useemmin kuin luulet.
CHRISTIAN.
Vai niin.
CYRANO.
Niin, niin. Se kävi aivan itsestään.
Ja sitäpaitsi…
CHRISTIAN.
Mitä?
CYRANO. Itse tekemään mun niin sä kehoitit, hän että tuntees tietäis, enk' aina kertoneeksi tullut, milloin…
CHRISTIAN. Sietäis mun sentään saada kuulla, viholliset miten sä saatoit välttää, kun veit kirjeitäsi…
CYRANO. Siten, mä että hämärissä kuljin.
CHRISTIAN, käsivarret rinnan yli. Kaipa sekin noin aivan itsestänsä käy. Vaan minullekin sanonet, jotta tarpeen tullen tietää voin, mitenkä monta kirjettä sä hälle noin lähetit. Ehkä kaksi viikossa? Tai — arvaan! — kentiesi kolmekin?