TUNGETTELEVA, änkyttäen.
Ei, se on pieni, pienen-pieni!
CYRANO. Tätä nenää sanotte pieneksi! Mua tuskin voisi enää pahemmin pilkata!…
TUNGETTELEVA.
Oh, taivas!
CYRANO. Niin, niin juuri! Mun nenäni on suuri. Kuuletteko? Suuri! Te lattanokka, tyhmä, tyhjä, kaistapää, mä nenästäni ylpeilen, se tietäkää! Se merkkinä on aina mielen hyvyydestä ja neron lennosta ja hengen syvyydestä; se vapaamieliseksi, suoraksi mun näyttää ja rohkeaksi, kun on tarvis miekkaa käyttää, niin, semmoiseksi, että itsestänne ette voi milloinkaan — ja sen te hyvin tietänette! — sellaista ajatella. Mutta teistä hohtaa, te narrimainen lurjus, juuri tuolta kohtaa…
Lyö korvalle.
TUNGETTELEVA.
Ai!…
CYRANO.
… Kasvoiltanne, puute tiedon, älyn, neron,
ja se se juuri tekee kahden miehen eron!
Kääntää hänet ympäri olkapäistä, antaa teon seurata
seuraavia sanoja.
Ja nenänykerönne on vain aihe huoleen:
se nytkin tuottaa teille potkun takapuoleen.
TUNGETTELEVA.
Ai, apuun!