— Älä unhoita — hän sanoi. — Minä olen semmoinen tuulihattu — — — ehkä siitä syystä, kun kadotin äitini niin aikaisin. Mutta — — — olenhan hyvänluontoinen. Sitäpaitsi olen ainoa, täysi-ikäinen naispuolinen sukulaisesi. — — — Minulla on hiukan niinkuin oikeutta vaatia, että minusta pidät.
Hän ojensi Emiliolle molemmat kätensä, katsellen uhkamielisenä ympärilleen.
Emilio kysyi, missä hän asui.
Toinen vastasi majaelevansa erään ystävän luona ja lisäsi herttaisesti vaikka samalla surumielisesti: — Tiedäthän —- — — kansakoulu-opettajattaret ovat niinkuin nunnat: he löytävät jokapaikassa yösijaa eikä heidän tarvitse mennä hotelleihin.
Tämä hymyily palautti Emilioon mieltymyksen, jota serkku hänessä ennen oli herättänyt.
—- Ja nyt — hän kysyi — olet paikatta?
Serkulla oli toivossa paikka ensi vuodeksi Brillassa, Liguurian rannikolla.
— Vaan tiedätkö — hän lisäsi — minä yhä toivon pääseväni — — —
Afrikaan tahi Itämaille.
Tätä. sanoessaan hän oli jo muutamain askeleitten päässä Emiliosta ja teki, surullisesti hymyillen, kädellään liikkeen, joka ikäänkuin viittasi tuonne kaukaiseen maahan.
Viimeinen vuosi Altaranassa.