Juhlallisuuden avasi herra Calvi eriskummallisella puheella, joka alkoi
Egyptiläisten kasvatus-opista. Senjälkeen soitteli kunnan vaillinainen
orkesteri ja tämän vaiettua luki sindaco esitelmän koulupakosta.
Tyttökoulun puolesta ei tehty mitään, eipä sanaa sanottu selitykseksi.
Silloin katsoi asian-ajaja Samis ajan soveliaaksi antaakseen viran-omaisille läksytyksen. Hän haki kirjastostaan sopivia kirjoja, pyysi tyttöjen tyytymättömät vanhemmat juhlaan, sai opettajattaret tuumaansa suostumaan, koristi puutarhansa lipuilla, antoi asettaa sinne istuinpenkkejä, tilasi Azzornon Soiton Ystävät illaksi soittamaan, kutsui kesävieraat mukaan, ja niin vietettiin juhla puheita pitäen ja nauttien valkoista viiniä ynnä makeisia.
Tämä toinen koulujuhla oli tietysti paljoa hauskempi ja iloisempi ensimäistä. Il Popolossa oli kertomus siitä ja kylässä ei kokonaiseen viikkoon puhuttu muusta kuin tästä juhlasta.
Sindaco, joka sillä hetkellä ei voinut muuten kostaa, levitti, nähtyänsä erään palkinnonsaaneen pikku tytön kädessä kuvallisen satukirjan, sen huhun, että asian-ajaja oli antanut tytöille kirjoja, joissa oli "alastomia naisia". — Arvaa sen sitten — lisäsi kulkupuhe — mimmoinen teksti niissä on!
Asian-ajajan kodissa.
Tutkinnon jälkeen alkoivat asian-ajajan kodissa tavalliset seurustelut, ja näihinpä Emilio nyt, niinkuin edellisenäkin vuonna, kutsuttiin osalliseksi. Tänä kesänä hän, kokemiensa ikävyyksien jälkeen, tunsi entistä kiinteämpää vetoa asian-ajajan rouvan puoleen, jonka ystävällinen kohteliaisuus häntä ihastutti ja näytti täysin korvaavan kaikki hänen tähän asti kärsimänsä nöyryytykset. Hän ajatteli, että jos rouva koko vuoden olisi ollut paikkakunnalla, niin hän kentiesi olisi voinut välttää nuot ikävyydet, ja jos rouvan herttainen ystävyys olisi täyttänyt Emilion mielen, tuo intohimoinen rakkautensa naapuriin olisi ehkä jäänyt heräämättä tai ainakin herännyt vähemmin kiihkeänä, sillä yksinäisyys juuri oli sille vauhtia antanut. Hän huomasi kuinka koko hänen olentonsa, sisimmistä ajatuksista alkain aina tervehtimiseen ja käden-antoon asti, jalostui rouva Samis'in vienon seurustelun vaikutuksesta, ja kuinka jokainen hänen seurassaan vietetty hetki haihdutti hänen sielustaan raakojen puheitten ja kuukauden ajan kestäneen siveettömän elämän jälkiä. Kaikki vanhat toiveet ynnä tuo oikeutettu kunnianhimo kohota nykyistä korkeammalle, jonka hän jo oli heittänyt, virkosivat hänessä uuteen eloon siitä omituisesta, joko siten tarkoittamattomasta tahi tahallisesta tavasta, millä rouva Samis toisinaan puhui hänen nykyisestä asemastaan kansakoulu-opettajana, aivan kuin tuo asema olisi jotain satunnaista ja menevää, ainoastaan aste parempaa yhteiskunnallista asemaa kohti, johon rouva ei vähintäkään epäillyt hänen kerran kohoavan.
Tällaisia mielessään kuvitellen ajatteli Emilio, että jos jokaisella lahjakkaalla nuorella opettajalla olisi kylässään tämmöinen nainen, se tuhansia hänen virkaveljistään estäisi kuoleutumasta tahi joutumasta pelinhimon ja juomisen orjiksi. Rouvan oli tapana, kun Emilio illalla sinne tuli, leikillisesti kysyä: — No, herra Ratti, kertokaas mitä tänä päivänä olette lukeneet. —- Tämän kysymyksen odottaminen kiihoitti häntä päivän kuluessa hakemaan kirjoja, lukemaan, ja miettimään miten parhaiten sisällyksestä selkoa tekisi, aivan niinkuin koulupoika läksyänsä valmistelee. Kerran sanoi Emilio eräälle asian-ajajan ystävälle: — Semmoinen nainen pitäisi olla joka seminaarissa. — Toinen naurahti, mutta suostui siihen täydellisesti, Emilio tunsi itsensä onnelliseksi, kun myöhemmin sai tietää, että sanansa olivat tulleet rouva Samis'in korviin.
Opettajaa huvittivat varsinkin asian-ajajan "loistavan" pessimismin purkaukset, kuten hänen ystävänsä sitä nimittivät, sekä hänen erinomainen taitonsa sättiä omia ja opettajakunnan yhteisiä vihollisia, kun tuli puhe koulusta, joka näkyi käyneen hänelle mieliaineeksi. Häpeä, joka oli tullut kunnallishallituksen osaksi, oikein ihastutti häntä, eikä hän koskaan kuullut kylläkseen kerrottavan tuosta suuresta loppunäytöksestä, joka suoritettiin poliisikomisariuksen suosiollisella avulla. Asian-ajajaa ihmetytti, ett'ei sindaco ollut kauemmin vastustellut, sillä, hän arveli, joko on alppikunnilla korkeampi käsitys oikeuksistaan tahi on kansa täällä päin itsepäisempää kuin muualla Itaaliassa, ne ovat levottomimpia ja vaikeimmat saada järkiinsä silloinkin, kun tietävät menetelleensä laittomasti. Kerran hän oli kuullut Altaranan sindacon huutavan keskellä kuntakokousta, että hän omilla jaloillaan polkisi lakia, niinkuin hän silloin tallasi vanhan sanomalehden rikki. Eikä tuo ollut mikään harvinainen tapaus. Laki ei ollut minkään arvoinen, jos opettajilla ja opettajattarilla ei ollut uskallusta oikeuksiansa valvoa. Olihan erään alppi-kunnan kunnalliskokouksessa äänestyksen perusteella vähennetty opettajain palkat seitsemästä sadasta lirestä viiteensataan, ilmoittamatta siitä edes asian-omaisille, ja näin oli tehty siinä tarkoituksessa, että säästyisi varoja kirkon etuseinän korjauksiin. Ja päätös tuli voimaan. Toisessa kunnassa taas oli ne rahat, jotka hallitus lähetti palkankoroituksiksi opettajille kirjoitettu kunnan tulojen laskuun, ilman että asian-omaisella oli vähintäkään aavistusta asiasta. Lukemattomia on semmoisia kuntia, jotka menolaskuihinsa merkitsevät summan opettajain palkoiksi, mutta sitte salaisella välipuheella pakoittavat heitä tyytymään puolta vähempään. Epärehellinen sindaco saa aina käsiinsä jonkun opettajan, jonka nälkä on hänen omaa konnamaisuuttaan suurempi ja joka sentähden tyytyy saamaan puolen lireä kokonaisen asemesta. Emilion myötätuntoisuus asian-ajajaa ja tämän rouvaa kohtaan lisääntyi vielä näiden mieltymyksestä neiti Galliin, vaikka tämä, syyttäen isän tautia, ei ollutkaan noudattanut heidän kutsuaan käydä heitä tervehtimässä. Rouva ihaeli neiti Gallin oikeutta rakastavaa, jaloa luonnetta, ja asian-ajaja oli huomannut hänen tavattoman kauniin suunsa.
— Kun ajattelee — hän eräänä iltana sanoi vierailleen — että sindaco tahtoi suudella tuota ruusun-umppua ilkeällä suullaan, joka on likaisen suppilon näköinen! Täytyy todellakin olla hävytön, vanha kokki, luullaksensa olevansa oikeutettu semmoisia herkkuja nauttimaan.
Kerran päästyään mieliaineesensa, hän huvitteli läsnäolevia tavallisilla hauskoilla jutuillaan.