Opettaja kysyi pojan ikää. Rouva Ribbani katseli kattoon, laski kiireesti sormillaan ja vastasi: — Kahdeksan vuotta — — — ei, kahdeksan ja puoli. Eihän se ole ikä eikä mikään. Jos tietäisitte kuinka vilkas hän on! Pieni irti päässyt paholainen. Pyydän sydämmellisesti että varustautte kärsivälliseksi, herra opettaja. Valitettavasti hän on hemmoiteltu lapsi, joka varmaan saattaa teidät epätoivoon. Sopiiko teidän alkaa huomenna?

Huomispäivän tunti määrättiin, jonka jälkeen kaikki kolme palasivat muuhun seuraan. Rouva Ribbani näytti varsin tyytyväiseltä; rouva Samis taas pidättäen nauruansa vilkaisi Emilioon.

Yksityistunnit.

Seuraavana päivänä meni Emilio lukemaan rouva Ribbanin pojan kanssa.

Huvilan edustalla kasvavassa puutarhassa oli pieniä kukkasmaita sekä kahvin juontia varten kuusikulmainen huvimaja, jonka katto kohosi keilanmuotoiseksi ja jonka neljä akkunaa olivat varustetut vihreillä säleuutimilla.

Avatessaan puutarhan portin Emilio äkkäsi rouva Falbrizion, joka seisoi huvimajan kohdalla tuttavallisesti puhellen kamarineitsyen kanssa; vaan koska tämä loukkasi Emiliota heidän yhteisen virka-arvonsa puolesta, ei hän ollut näkevinäänkään rouvaa astuessaan puutarhan poikki. Palvelia avasi hänelle oven salin viereiseen siniseen huoneesen. Se oli rikas, huolimattomasti hoidettu koti, täynnänsä kauniita, pölyisiä huonekaluja; viuhkoja, muotilehtiä ja leikkikaluja oli heitelty sinne tänne tuoleille ja sohville.

Pian ilmaantui rouva Ribbani poikineen. Ruvettiinpa haeskentelemaan mustepulloa ja lopulta huudettiin palveliaa tuomaan omaansa. Rouva, joka luuli velvollisuudekseen kuunnella tuntia, istautui pöydän ääreen, vastapäätä opettajaa, ja näytti perin tarkkaavaiselta.

Kymmenessä minuutissa Emilio oppi tuntemaan oppilaansa. Se oli hyvin vähän kehittynyt, kuunteli opettajaa pitäen käsiään ristissä vuoroon toisen vuoroon toisen polven ympärillä ja vastasi kysymykseen: — Oletkos ymmärtänyt? — aina: Olen minä! — vaikka kuitenkin oli ymmärtänyt aivan nurinnarin. Mutta pahinta kaikesta oli, että hän yksipäisesti pysyi virheissään, viisasteli ja koetti epärehellisen asian-ajajan julkeudella toisiksi kääntää opettajan sanoja. Pari kolme kertaa äiti läksi ulos muutamiksi minuuteiksi. Kerran Emilio oven takaa kuuli naurua ja ikäänkuin kahden painimista, joista toisen äänestä tunsi palveliaksi. Luultavasti tämä kutitti kamarineitsyttä. Sitte kuului pianonsoittoa salista. Rouva palasi taas sisään ja kysyi häiritsikö soittaminen sekä kertoi pikku tytöllä par'aikaa olevan soittotunnin. Emilio vastasi: ei, semmoisella äänellä, että rouvan olisi pitänyt ymmärtää hänen tarkoittavan toista, mutta sitä rouva ei käsittänyt. Emilio toivoi seuraavalla tunnilla saavansa jäädä rauhaan pojan kanssa. Mutta tälläkin kertaa rouva istui huoneessa, leikellen auki erästä itaalialaista romaania, johon silloin tällöin kurkisteli. Loppupuolella tuntia hän alkoi kuunnella avosuin, ikäänkuin olisi tahtonut niellä opettajan sanat, väliin heilauttaen päätään heittääkseen ylös matalalle otsalle valuneen mustan hiussuortuvan. Nuorukainen katseli häntä salavihkaa. Rouva oli pystynenäinen ja ylen täyteläinen, mutta kaunis, eikä näyttänyt vähääkään kiekailevalta. Hänen läsnäolonsa häiritsi kumminkin Emiliota, samoin kuin heleänvärinen pilkku kirjassa, sivun laidassa, häiritsee lukijata.

Kolmannella kerralla Emilion täytyi rouva Ribbanin juttujen takia aloittaa tuntinsa neljännestä liian myöhään. Rouva kertoi, että oli ollut kovin ikävää Sestrin kylpylaitoksessa; että hänen miehensä oli määrä tulla Syyskuun ensi päivinä hakemaan häntä ja he matkustaisivat Roomaan; ja että hän aikoi viettää syksynsä vuorelle rakennetussa huvilassaan, jonne hän aina lähti viininkorjuun ajaksi. Äkkiä hän kysäisi, oliko poika paljonkin edistynyt kahdella ensimäisellä tunnilla.

Tälläkin kertaa rouva istui sisällä ja kuunteli tarkasti opettajaa, tirkistäen suoraan seinään ja silloin tällöin nyökäyttäen hyväksyväisesti päätään. Kun Emilio selitti erästä liikuttavaa kertomusta, kääntyi hän uteliaana kuuntelemaan muutamia äänenväreitä, ikäänkuin olisivat olleet kätketyn soittokoneen sointuja. Hän tarkistui sanaan ihmeellinen ja toisteli sitä hiljaa itsekseen, niinkuin olisi miettinyt sen merkitystä. Kun opettaja, saatuansa oikean vastauksen, sanoi "hyvin!" heittäytyi äiti poikansa kaulaan ja suuteli häntä rajusti, ikäänkuin poika olisi päästänyt oikeita neron leimauksia.