Kumartuen alas onnettomaan, joka vähitellen alkoi herätä tainnuksistaan, sanoi kapteeni: "minä olen täällä. Olet pelastettu, olet toverien parissa; rohkaise mieltäsi; sinä näet, että kiduttajasi polvistuvat sinun jaloissasi."
Pyssyratsuri kohotti vitkallisesti päätänsä, koko hänen ruumiinsa värisi. Hän nosti oikean kätensä ja laski sen ryöväripäällikön päälaelle; hänen veriset huulensa vetäysivät ikäänkuin hymyyn ja hän sylki kiduttajansa silmiin.
"Mitä se on?" kysyi kapteeni, ottaen maasta jotakin pehmoista ja valkeaa, minkä hän luuli lähteneen haavoitetun suusta.
"Vastaus överstille … San Severossa". vastasi pyssyratsuri heikolla äänellä.
"Överstille San Severossa? Minun vastaukseni? Sekö, jonka aamulla annoin sinulle?"
"Niin", mumisi haavoitettu.
Kapteeni heittäysi pyssyratsurin viereen, syleili häntä ja suuteli hänen otsaansa. Sitten hypähti hän ylös, ja huusi sotilailleen:
"Osoittakaa kunnioitusta tälle uljaalle miehelle, pojat! Minä lähetin hänet viemään överstille kirjeen, missä ilmaisin että olimme valmiit marssimaan; ilmaisin myös lähtöaikamme ja matkamme määrän. Jos ryövärit olisivat saaneet lukea kirjeen, olisivat he nyt pelastetut; mutta tämä mies tässä pisti kirjeen suuhunsa eikä puhunut sanaakaan, jottei ilmaisisi salaisuuttansa. Hän on sankari, marttyyri, ylevä henki!"
"On!" vastasivat yksin suin kaikki äänellä, joka tuli heidän sydämistään.
"Suudelkaa hänen jalkojansa, roistot!" ärjäsi kapteeni ryöväreille.