Pyssyratsuri tarkisteli häntä ja seisoi vähän aikaa hervotonna, otsa rypyssä ja toinen huuli hampaitten välissä. Nuorin ryöväreistä katseli häntä surusilmin.
"Mene vartiapaikallesi", huudahti hänelle portin vieressä istuva päällikkö.
Ikäänkuin tavallista käskyä totellen nousi nuorukainen samoja rappusia, joilta kotona oleva ryöväri äsken oli katsellut toverien tuloa, tukesi käsivarsiaan kalliomöhkälettä vastaan, asetti kasvonsa molempien kivien väliin ja jäi siihen liikkumattomana seisomaan.
"Riisu univormu!" huusivat veljet vangille, kohottaen kumpikin kätensä.
"Iske häntä korvalle, että sormien jäljet näkyy!" huusi päällikkö.
Pyssyratsuri teki liikkeen, ikäänkuin olisi häntä joku pistänyt, taivutti sitten nöyrästi alas päänsä ja riisui yltään univormutakin. Ryöväriveljekset tempasivat sen, tutkivat sen taskut ja hihat, käänsivät sen nurin, ratkoivat vuorin ja — heittivät sen kojuun. Toinen otti sitten tutkiakseen vangin housuntaskuja ja sanoi päällikköön kääntyen: "Ei mitään."
"Syyttäköön sitten itseänsä", vastasi päällikkö. "Sitokaa hänet rautaan!"
Veljesheittiöt sitoivat uudelleen pyssyratsurin kädet selän taa ja kiinnittivät hänet kojun seinässä olevaan koukkuun. Onneton oli kuoleman kalpea, hänen hampaansa tärisivät kuin olisi hän vilutautia sairastanut.
Roistot ottivat esiin syvennyksistä syötävää, istuutuivat kivelle ja alkoivat aterioida. Siinä syödessään puhelivat he, mutta katkonaisesti, niinkuin se, joka enemmän tarkkaa, mitä hän syö, kuin mitä hän puhuu.
"Oletko kuullut uutiset Casalvecchiosta?"