"Tässä on meillä yksi", huudahti vihdoin päällikkö, kääntyen toveriin, joka oli tullut häntä vastaanottamaan.
"Ja terve ja reipas, näen", vastasi toinen. Sitten, käytyään likemmin tarkastamaan vankia ja nähtyään että tällä oli kannukset, lisäsi hän: "entäs hevonen?"
"Älä kysy!" vastasi päällikkö ärtyisesti. "Tahtoisin lyödä mäsäksi kirotun pyssyni. Ammuin näetsen hevosen kun tähtäsin ratsastajaa." Sitten kertoi hän muutamilla sanoilla tapauksen.
"Vähät hevosesta, olette sittenkin kunnostaneet itsenne", sanoi toinen.
Sitten meni hän pyssyratsurin luo, auttoi häntä nousemaan, tutkisteli tylsällä uteliaisuudella hänen kasvojansa, vapautti hänet pyssyistä, kaapusta ja sapelista ja otti viimein hänen päästään hatun, jota hän tutki sisältä ja ulkoa ja sitten hymyen viskasi nurkkaan.
Pyssyratsuri, jonka voimat olivat loppuneet, nojausi kojua vastaan ja alkoi tarkastaa rosvoja, mutta kuoleman kynsissä olevan sairaan raukeilla ja vakavilla silmillä, jonka ajatukset jo vierailevat haudan toisella puolen. Ryövärit ryhtyivät nyt tutkimaan hänen rensseliään.
Ilkiöiden kasvot, paikka ja toiminta — kaikki olivat täydessä sopusoinnussa toistensa kanssa. Päällikkö, noin neljättäkymmentä käyvä, lyhyt, mutta vahva mies, oli varustettu suurella pääkallolla, puhumattakaan olkapäistä, jotka ulettuivat miltei korviin saakka, väärillä säärillä ja tavattomilla pohkeilla; sanalla sanoen: hän oli kireestä kantapäähän niin tanakka, lyhyt, paksu ja leveä, että hän tuli jättiläiseen, joka oli vetäynyt kokoon, mutta samassa määrässä paisunut laajuudelleen; hän oli siihen lisäksi mustanverinen ja niin parrakas ja karvainen, ettei koko hänen kasvoistaan näkynyt muuta kuin hiukan otsaa, noin kahden sormen leveydeltä, ynnä hiukan poskipäistä. Toisista kolmesta näytti kaksi olevan veljeksiä, päättäen siitä että heillä oli samanmuotoinen, matala otsa, samankaltainen lyssänenä, samankaltaiset sudensilmät, samanlaiset, alaspäin kaarevat, huulettomat suut ja samanlaiset parrattomat leuat; tämän kaiken ohessa olivat hekin lyhytläntäisiä ja vahvoja. Kaikkien kolmen silmissä oli jotakin samaa omituisen kamalaa, viekasta, himollista ja petomaista, jota tavataan esiinpistävänä ominaisuutena kaikilla tämänkaltaisilla, tai'asta ja julmuudesta, uhkarohkeudesta ja kurjasta pelkuruudesta muodostetuilla luonteilla. Vaikkakin jo olivat pitkälle ehtineet elämän alasmäkeä, oli heillä käytöksessään, liikunta-tavoissaan, vieläpä vihansa purkauksissakin jonkunlaista tiikerintapaista pehmeää nuorteutta. Heidän pukuunsa kuului sokuritopan muotoinen hattu, korkeat säärystimet sekä laaja, etupuolelta auki oleva nuttu, ja tämän ja housujen väliltä pisti pienissä poimuissa heidän vyötäriensä kohdalta esiin paita, jonka kiinnitti ihoon leveä, sininen vyö. Neljäs, joka näytti olevan nuorin, esiintyi toki ihmisellisempänä, vaikka hänkin oli parraton ja pienikasvuinen, niinkuin nuo molemmat vastamainitut, veljeksiltä näyttävät.
"Saakaamme nyt hänet riisumaan yltään ryysynsä", sanoi päällikkö, kun oli lopettanut rensselin tutkimisen. "Sitten syömme hiukan, ja sitten … saammehan nähdä."
Veljekset menivät pyssyratsurin luo; toinen heistä löysäsi hänen käsivartensa, sillaikaa kun toinen piti tikarinsa hänen rintaansa vastaan. Löysätyt käsivarret vaipuivat hervotoinna alas, kuten ruumiin.
"Univormu pois!" ärjäsi toinen veljeksistä.