Tämän sanottuaan hän astui meidän keskellemme. Kaikki ojensivat käsiään hänelle, tarttuivat hänen käsivarsiinsa ja takkinsa liepeisiin. Viisikymmentä ääntä sanoi yhtaikaa: "Näkemiin, herra opettaja! Voikaa hyvin, muistakaa meitä." Ei kukaan hänen poistuessaan voinut salata liikutustaan.
Me menimme kaikki sekaisin ulos. Samaten tekivät muidenkin luokkien oppilaat. Sielläpä nyt melua ja tungosta syntyi, kun kaikki, sekä vanhemmat että oppilaat, yhtaikaa sanoivat jäähyväisiä. Opettajatar, punainen sulka hatussaan, seisoi keskellä pienokaisiaan, jotka muodostivat kuin muurin hänen ympärilleen ja antoivat hänelle tuskin tilaa hengittää, ja toisen opettajattaren hatun he olivat innossaan miltei rutistaneet kiinnittäessään hänen napinreikiinsä ja takkiinsa kukkia. Robetti, joka tänä päivänä ensi kerran oli kainalosauvoitta, oli yleisen huomion ja ihastuksen esineenä. Kaikkialla kuuli sanottavan: "Syksyllä siis, lokakuun kahdentenakymmenentenä päivänä. Näkemiin!" Me sanoimme toisillemme hyvästit. Ja voi, kuinka kaikki pikkumaisuudet nyt unohdettiin! Votini, joka aina ennen oli kadehtinut Derossia, oli ensimmäisenä valmis heittäytymään hänen syliinsä. Minä kättelin muurarimestaria, ja hän näytti minulle viimeisen kerran jäniksennaamansa. Minä kättelin Precossia, kättelin Garoffia, joka ilmoitti minun voittaneen hänen viime arpajaisistaan paperipuristimen, jonka hän nyt antoi minulle. Liikuttavaa oli nähdä, miten Nelli riippui Garronessa aivan kuin ei olisi voinut irtautua. Kaikki keräytyivät Garronen ympärille. "Hyvästi, Garrone! Hyvästi, näkemiin!" Ja häntä syleiltiin, puristettiin ja kiiteltiin, niin että hänen isänsä hämmästyneenä katseli ja hymyili. Garrone oli viimeinen, jota minä kadulla syleilin. Hän suuteli minua otsalle. Sitten juoksin isäni ja äitini luo. Isäni kysyi: "Oletko nyt jättänyt hyvästit kaikille tovereillesi?" Minä vastasin myöntäen. "Jos on joku, jolle olet tehnyt vääryyttä, niin mene pyytämään häneltä anteeksi." — "Ei ole ketään." — "Hyvästi sitten", sanoi isäni liikutettuna silmäillen koulua viimeisen kerran. Ja äitini toisti: "Hyvästi!" Enkä minä voinut sanoa mitään.