Muista, Henrik, että tämä on kaikista inhimillisistä tunteista pyhin, ja voi sitä, joka sen jalkainsa alle tallaa! Murhaajalla, joka kunnioittaa äitiänsä, on kuitenkin vielä hyviä ja jaloja tunteita sydämessään, jotavastoin mainehikkain henkilö, joka äitiänsä solvaisee ja vihoittaa, on kurja. Älköön suustasi enää milloinkaan lähtekö kovaa sanaa äitiäsi vastaan. Ja jos sellainen joskus tulisi sanotuksi, saattakoon sinut silloin sydämesi vaatimus eikä suinkaan pelon tunne hänen jalkainsa juureen pyytämään, että hän sovituksen suudelmalla pyyhkisi otsastasi kiittämättömyyden tulimerkin. Minä rakastan sinua, poikani. Sinä olet elämäni kallein toivo. Mutta mieluummin näkisin sinut kuolleena kuin kiittämättömänä äidillesi.
Isäsi.
YSTÄVÄNI CORETTI.
Lauantaina marraskuun 12 p:nä.
Isäni on antanut minulle anteeksi, mutta kun mieleni jonkin aikaa jälkeenpäin oli alakuloinen, lähetti äitini minut portinvartijan täysikasvuisen pojan kanssa kävelemään Corsolle. Kun olin joutunut Corson keskikohdalle ja kuljin erään puodin edustalla vaunujen ohitse, kuulin nimeäni mainittavan ja käännyin. Siellä oli koulutoverini Coretti ruskeine takkeineen ja kissannahkaisine lakkeineen. Hän hikoili ja kantoi puutaakkaa. Mies seisoi vaunujen päällä ja kurotti hänelle puusylyksen toisensa jälkeen. Coretti otti vastaan ja kantoi ne isänsä puotiin, jossa kiireimmiten ne pinosi.
"Mitä sinä teet, Coretti?" kysyin.
"Etkö näe", vastasi hän levittäen käsivarsiaan vastaanottaaksensa kantamusta. "Minä kertaan läksyäni."
Minä nauroin. Mutta hän puhui todenperästä ja tartuttuaan kantamukseensa hän lausui mennessään — — — "Teonsanan taivutuksella ymmärretään sen muuttumista luvun — — — luvun ja tekijän suhteen" — ja sitten puita pois asettaessaan ja pinotessaan — "ajan suhteen, jossa tekeminen tapahtuu" — ja palatessaan taas kärryistä toista kantamusta ottamaan — — — "tapamuodon suhteen".
Se oli meidän seuraavan päivän kielioppiläksymme. "Mitäpä muuta neuvoksi" — sanoi hän minulle — "minä koetan käyttää aikaa parhaan taitoni mukaan. Isäni on mennyt ulos apulaisensa kanssa eräälle asialle. Äitini on sairaana. Siis täytyy minun purkaa kuorma, ja sillä aikaa minä kertaan kielioppia. Tänään meillä on hyvin vaikea läksy. Ei se tahdo pystyä päähän. — Isäni sanoi palaavansa kello seitsemältä maksaakseen teille",huomautti hän miehelle, joka oli tuonut puita.
Vaunut ajoivat tiehensä. "Tule hetkiseksi puotiin", sanoi Coretti minulle. Minä astuin sisään. Se oli iso huone täynnä puupinoja ja risukimppuja; eräässä kulmassa oli vaaka. "Tänään sitä on hommaa, sen voin sinulle vakuuttaa", jatkoi Coretti. "Minun täytyy varastella silloin tällöin hetkinen läksyjäni varten. Kun kirjoitan lauseita, tulee ostajia. Tuskin olen sitten taas aloittanut, niin vaunut saapuvat. Tänä aamuna olen jo kaksi kertaa juossut puutorille, joka on Venetsian aukealla. Tuskin enää tunnen jalkojani, ja käteni ovat turvoksissa. Olisin ihan helisemässä, jos huomiseksi vielä olisi piirustusharjoitus."