Isä otti hänet käsivarrelleen, kantoi hänet hänen huoneeseensa ja asetti vuoteeseen. Syvästi huoaten hän järjesti sitten peitteen paikoilleen.
"Kiitos", sanoi Giulio hitaasti, "kiitos! Mutta mene sinä nyt nukkumaan, minä olen niin onnellinen, isä."
Mutta isä tahtoi nähdä hänen nukkuvan, istuutui vuoteen ääreen, tarttui pojan käteen ja sanoi: "Nuku, poikaseni!"
Ja heikontunut Giulio nukkui, nukkui monta tuntia nauttien rauhallista, virkistävää unta.
Kun hän heräsi, oli aurinko jo korkealla taivaalla ja isä nojautuneena hänen rintaansa vasten. Siinä hän oli viettänyt yönsä ja nukkui vielä, otsa Giulion povella.
TAHTO.
Keskiviikkona joulukuun 28 p:nä.
Stardilla olisi tarmoa käyttäytyä samaten kuin tuo pieni firenzeläinen kirjuri. Kaksi tapahtumaa oli tänä aamuna keskustelun esineenä koulussa: Garoffi oli aivan haltioissaan ilosta saadessaan postimerkkikokoelmansa takaisin, ja siihen kun oli vielä liitetty kaksi harvinaista merkkiä Guatemalan tasavallasta. Ja Stardi sai toisen palkinnon.
Kaikki olivat hämmästyneet. Kukapa olisi sellaista lokakuussa aavistanut, kun hänen isänsä toi hänet kouluun suureen vihreään päällystakkiin käärittynä ja kaikkien kuullen sanoi: "Olkaa kärsivällinen häntä kohtaan! Ei hänellä ole liikaa älyä."
Kaikki pitivätkin häntä alussa houkkiona, mutta itse hän sanoi: "Joko yritys menee männikköön tai minä onnistun" ja alkoi voimainsa takaa lukea yöt ja päivät, kotona, koulussa ja kävelyretkilläkin, kädet nyrkissä, huulet yhteenpuristettuina, kärsivällisenä kuin lammas, itsepintaisena kuin aasi. Ja näin hän viimein alituisten kertauksien avulla ja vastaamalla kumppanien pilaan vain jalallaan tönäisten on päässyt kaikista muista edelle.