Tällöin pojasta tuntui, kuin sairas olisi puristanut hänen kättänsä.
"Hän puristi minun kättäni!" huudahti hän.
Lääkäri kumartui sairaan yli, ja sisar otti ristiinnaulitunkuvan seinältä.
"Hän on kuollut!" huudahti poika.
"Mene, poikani", sanoi lääkäri. "Sinun pyhä toimesi on päättynyt. Se palkka, jonka tällä olet ansainnut, tulkoon elämässä moninkertaisesti osaksesi! Jumala suojelkoon sinua! Hyvästi!"
Sisar, joka oli hetkeksi poistunut, palasi nyt tuoden kädessään orvokkeja, joita oli lasissa ikkunalla, ja antoi ne pojalle sanoen: "Minulla ei ole muuta annettavaa. Ota nämä muistoksi sairaalasta!"
"Kiitoksia", sanoi poika ottaen kukkavihon toisella kädellään ja pyyhkien toisella kyyneliä silmistään. "Mutta minun on käytävä pitkä matka jalan, ja ne lakastuisivat tiellä." Hän hajoitti kukkavihon ja sirotti kukat kuolleen vuoteelle. "Nämä minä jätän rakkaalle vainajalleni muistoksi. Kiitos, sisar! Kiitos, herra lääkäri! Hyvästi, isä raukka!"
Ja tämän sanottuaan hän otti myttynsä kainaloonsa ja meni matkaansa väsynein askelin. Päivä oli jo silloin koittanut.
PAJA.
Maanantaina helmikuun 20 p:nä.