Herra Mequinez tahtoi viedä Marcon rakennuksen toiseen päähän. Mutta se oli ihan mahdotonta. Hän oli kuin maahan naulittu.
"Mitä se on?" hän kysyi. "Mikä äitiäni vaivaa? Mitä he hänelle tekevät?"
Herra Mequinez, joka yhä koetti vetää häntä pois, puhui hiljaa:
"Kuule, minä sanon sen sinulle. Äitisi on kipeä, leikkaus on tarpeen.
Tule nyt, niin selitän sinulle kaikki."
"En", vastasi poika. "Tahdon jäädä tänne. Voittehan sen täälläkin sanoa."
Vieläkin insinööri teki ponnistuksen saadakseen hänet pois, mutta poika pelästyi ja alkoi vapista.
Samassa kajahti vihlova huuto, kuin kuolettavasti haavoitetun parahdus, läpi koko talon.
Poika kirkaisi yhtä tuskaisesti: "Äitini kuolee!"
Samassa lääkäri näkyi ovella sanoen: "Äitisi on pelastettu."
Poika katsoi häneen hetkisen, heittäysi sitten hänen jalkoihinsa ja huudahti: "Kiitoksia, herra tohtori!"
Mutta, lääkäri nosti hänet maasta ja sanoi: "Nouse, uljas poika! Sinä se olet äitisi pelastanut."