Hän alkoi nyt syödä ruokahalulla, joka ei ensinkään osoittanut pahaa vointia, puheli vapaasti ja mistään huolimatta ja koki kaikin tavoin tekeytä mieleiseksi Jussufin pojalle.
Juuri kun oltiin matkalle lähtemässä ja muukalainen jo oli istunut kameelinsa selkään, tuli Leila ulos, kasvoiltaan puoleksi kaapunsa peitossa. Hänellä oli ruukku kädessä, josta hän pirskoitti muutamia pisaroita vettä kameelin lautaselle ja säärille.
— Antakoon Jumala sinulle onnellisen matkustuksen, sanoi hän kauppiaalle, ja vieköön hän sinut vahingotta jälleen niille, jotka sinua odottavat ja rakastavat.
— Jotka minua rakastavat makaavat maan povessa, vastasi muukalainen, ja kun kaksikymmentä vuotta takaperin menetin äitini minua ei kukaa enää odota.
— Antakoon siis Jumala sinulle vaimon, joka rakastaa sinua ja vanhenee sinun vierelläsi!
— Lähtekäämme, sanoi tuntematon äänellä yhtäkkiä tukkeutuvalla, aika on täpärällä.
— Herrani, sanoi Leila miehelleen, sinä viet onnen täältä muassasi; jospa toisit sen jälleen palatessasi.
Kafur seisoi nyt ikään Abdallahin vierellä.
— Isäntä, sanoi hän, etkö ota pyssyä mukaasi?
— En, se olis loukkaus saatettavaani kohtaan: älä pelkää mitään; jota Jumala suojelee, on hyvästi suojeltuna. Kun eno tulee aavikolta, käske hänen pitää telttiä silmällä. Lähinnä Jumalata hän on se, jolle uskon teidät.