"Sitä me olemme tehneet, neiti Marchand, mehän olemme jo lähes kuusikymmentä vuotta tehneet parannuksia talonpoikain elämässä. Mitä Viron aateli on talonpojalle tehnyt, sellaista tuskin aikakirjoissa saa lukea. Jo kahdeksannentoista vuosisadan lopulla, synkkänä henkiorjuuden aikana, jolloin talonpoika kokonaan oli aatelismiehen omaisuutena, löytyi meidän joukossamme miehiä, jotka vapaaehtoisesti soivat talonpojille tärkeitä oikeuksia ja sääsivät niistä pysyvän lain. Vuonna 1795 alkoi talonpoikain yleisen tilan parantaminen siten, että aatelisto maapäivillä rajoitti heidän työkuormaansa ja kielsi sen korottamisen, heille annettiin omaisuuden omistusoikeus, rangaistuksia huojennettiin ja henkiorjien myymisen oikeutta rajoitettiin. Vuonna 1802 ilmestyi uusi täydellisempi asetus, jossa talonpoikien oikeuksia vielä laajennettiin ja 1805 seurasi sitä vielä vapaamielisempi ja perinpohjaisempi talonpoikaislaki. Mutta 1816 osotti Viron aatelissääty vielä suurempaa uhrautuvaisuutta talonpoikia kohtaan, sillä silloin se vapaaehtoisesti, ilman minkäänlaista pakkoa, lopetti henkiorjuuden, teki talonpojan vapaaksi ihmiseksi, antoi hänelle kaikki vapaan kansalaisen valtiolliset oikeudet ja moision herran piti vuokramiehilleen tehdä molemmin puolin sovitut kontrahdit. — — — Emmekä ole uudempanakaan aikana olleet huolettomia talonpoikain tilan parantamisesta. Me pyrimme yhä eteenpäin ja sen ohella pidämme silmällä talonpoikainkin etuja. Viimeisenä parina vuosikymmenenä, noin vuodesta 1839, on melkein joka ikisillä maapäivillä pohdittu talonpoikainkin maanviljelyskysymystä ja tuon pitkällisen ja perinpohjaisen työn tuloksena taas on uusi talonpoikain laki, joka viime vuonna 1856 valmistui ja joka suuremmaksi osaksi ensi vuonna astuu voimaan. Tuokin uusi asetus antaa loistavan esimerkin Viron aatelin itsensä uhrautuvaisuudesta. Tässä laissa säädetään, että talonpojat vapautetaan niin sanotusta työorjuudesta ja että hän saa maksaa veronsa rahassa ja sen lisäksi ostaa maata perintöomaisuudeksi. Mutta nekin, jotka tahtovat pysyä työorjuudessa, tulevat saamaan 26-27 prosentin suuruisen veron alennuksen. Mutta vielä sen lisäksi uhraa moision herra oikeuksistaan jotakin. Hän määrää suuren osan perintömaastaan, jota hän ei enää voi omistaa, talonpojille viljeltäväksi ja jonka hän heille myös voi vuokrata tai myydä. Ja tämän tekee moision omistaja ainoastaan sentähden, että talonpoikain aineellinen ja henkinen tila yhä parantuisi."
"Anteeksi, herra paroni", vastasi neiti Marchand, "mutta minä en ymmärrä, minkätähden nuo parannukset talonpoikain aineelliseksi ja henkiseksi kohottamiseksi ovat niin vähän vaikuttaneet, että talonpoika nytkin vielä elää suurimmassa henkisessä ja aineellisessa kurjuudessa. Henkistä opetusta he eivät saa ensinkään, koska heillä ei ole kouluja."
"Siihen ovat todellakin suurimmaksi osaksi syynä virolaisten kansallisviat — velttous, johonka yhdistyy ruumillinen ja henkinen laiskuus. Virolainen voi ainoastaan vähitellen kehittyä."
Juliette pudisti päätään.
"Tuo johtopäätös ei mielestäni ole todennäköinen ja jos asia niin on, täytyy kysyä, mikä siihen on syynä. Sallikaa minun olla suora, teidän talonpoikianne painaa niin raskas työtaakka, että en ymmärrä, kuinka he eivät sen alla murru."
"Tunnetteko te tämän työkuorman suuruutta?"
"Tunnen jotakuinkin; olen siitä selvän ottanut. Jos tämä asema joku vuosisata takaisinpäin oli vielä kovempi — ja sehän on teidän kertomuksenne mukaan ollut kovempi — niin ainoana luonnollisena ja todellisena syynä talonpoikain velttouteen on se, että heitä on ylellisellä työllä, kovilla rangaistuksilla ja puutteellisella elatuksella ylenmäärin rasitettu. He ovat siis alentuneet työjuhdan kaltaiseksi."
"En epäile, että teidän arvelunne on tosi", virkkoi Herbert liikutellen sormiaan vasten pöytää.
"Ja noista parannuksista ja asetuksista, joista te herra v. Heidegg nyt juuri niin suurella asiantuntemuksella puhuitte, olen kuullut hiukan toisenlaisiakin arveluita, nimittäin Pietarissa, kenraali Dawöidowin talossa. Siellä kävi korkeimpia valtiomiehiä, ministereitä, senaattoria, valtion komiteain jäseniä y.m. ja toisinaan he keskustelivat myös Itämeren maakuntain asioista. Innokkaasti he puhuivat uudesta Viron talonpoikain laista, josta te juuri mainitsitte, sillä herrain joukossa oli jäseniä sitä varten asetetuista komiteoista. Yleensä olivat he sitä mieltä, että Viron aatelismiehet ovat kiirehtineet tekemään noita parannuksia vain siinä pelossa, että asiaan ryhdytään ylemmissä piireissä, jolloin heidän etujaan on vaara uhannut. Aatelismiehet ovat kiirehtineet tekemään vapaaehtoisia uudistuksia saadakseen työn omiin käsiinsä. Ja saadessaan asiat omaan huostaansa, ovat he aina ymmärtäneet pitää huolta omista eduistaan talonpoikain vahingoksi. — — — Suokaa anteeksi, herra paroni, että tämän tosiasian teille mainitsen, mutta asia herättää mielenkiintoani ja tahtoisin saada toden tietää."
"Ah niin, neiti Marchand", nauroi Herbert, "nuo Pietarin virkavaltiaat ovat aina olleet meitä vastaan. He ovat enemmän vastustaneet kuin suosineet työtämme. — — — Luonnollistahan on, että meidän on täytynyt omia etujammekin silmällä pitää."