"Ristmäen Miinan — opmannin entisen palvelustytön, hän on minun veljeni morsian."
"Ja sinun sulhasesi on?"
"Uudentuvan Jyri."
"Mene sitten ja tuo Miina tänne!"
Pian toi Mai tytön, jonka tähden paroni vähää ennen oli rangaissut opmannia. Uteliaana silmäili Herbert tulijaa. Miinan kaunis, raitis ulkomuoto, terävät, avonaiset silmät ja kohtelias olento miellyttivät häntä. Jos ei hän jo olisi tiennyt, että Winterin syytökset tuota tyttöä vastaan olivat väärät, niin olisi hän nyt nähdessään Miinan kunnialliset, luottamusta herättävät kasvot, voinut sen uskoa.
Paroni antoi Miinan puhua.
Päärn ja Jyri olivat maanantaina käyneet Mahtran sodassa niinkuin kaikki toisetkin. Nyt oli pelättävä, että heidät siitä syystä otetaan tutkittavaksi ja Jumala tietää minkälaisen rangaistuksen alaiseksi tuomitaan. Kaikki kansa oli metsässä piilossa, sillä puhutaan, että sotaväki tulee ja polttaa kylän ja ampuu kaikki miehet. Peläten, että häntä täällä kiinni otetaan ei Päärnkään tänään ollut työhön tullut. Sentähden oli Miina tullut moisioon rukoilemaan nuorta, hyväsydämmistä paronia, ettei Päärnua ja Jyriä otettaisi kiinni, eikä annettaisi rangaistuksen alaiseksi.
Paroni kysyi, mitä molemmat miehet olivat sodassa tehneet — olivatko he siellä olleet vain uteliaisuudesta, vai pahaa tekemässä.
"Olivathan he myös toisten joukossa", selitti Miina, jonka kasvoille nousi polttava puna, "mutta ei kumpainenkaan ole ketään surmannut, eivätkä vierasta tavaraa tuoneet kotiin."
"Mutta minkätähden he sinne sitten ensinkään menivät?"