"No, suokoon Jumala, että löytäisitte oppilaassanne ne hyvät ominaisuudet, joita hänen entiset opettajansa ovat tähän saakka tuloksetta etsineet!"
Nyt Stella pilkkasi. Sen antoi hän Kurbatowin selvästi huomata. Tämä ei kuitenkaan antanut vakaumustaan järkyttää, vaan vastasi samalla kertaa vakaasti ja lämmöllä:
"En ole vielä koskaan tavannut ihmistä, jolla ei olisi ollenkaan hyviä ominaisuuksia. Usein ne ainoastaan näyttävät puuttuvan, ne ovat ainoastaan kätketyt, ja ettei niitä löydetä, riippuu siitä, että niitä ei etsitä oikein, että niitä ei viitsitä etsiä. Ihminen on suurempi, kuin mitä hän luuleekaan, ja vähinkin ja halvinkin ihminen on suuri. Ja jos veljenne on pieni ja huono ihminen, jota en vielä usko, tulee työni sitä huvittavammaksi, hänen hyvien ominaisuuksiensa etsiminen sitä kiihkeämmäksi. Ja että minä huomaan hänen hyvät ominaisuutensa, siitä voitte olla yhtä varma kuin itsekin olen."
II
Seurue oli sillä välin ehtinyt kuusikon läpi Riesemannin kesähuvilan luo. Se oli kaksikerroksinen, uusi, kirjavaksi maalattu puurakennus, jota avara, nuori puisto ympäröi. Talo ja puisto tekivät katsojaan ensi silmäyksellä loistavan vaikutuksen, etenkin kun toiset sen lähellä olevat huvilat pienine, hoitamattomine puutarhoineen olivat huomattavasti pienemmät ja yksinkertaisemmat. Niistä puuttuivat ne silmiinpistävät ja huomiota herättävät koristukset ja kaunistukset, joita oli, usein aivan mauttomasti, aseteltu sinne tänne Riesemannin huvilan ympärille. Niinpä torkkui valuraudasta tehdyn, tulipunaiseksi maalatun portin kummallakin puolella käpäliinsä nojaten kaksi valkoista leijonaa, joiden kummallinen muoto ja omituisesti lepäävä ruumiinasento pakoittivat katsojan väkisinkin nauramaan; nähtävästi oli herra Riesemann antanut jonkun halvan ja samalla kykenemättömän taiteilijan tehdä nämät hauskannäköiset pedot. Veräjän päällä upeili kummallisilla koristuksilla varustetun kaaren keskikohdalla oleva taulu, jossa oli suurilla kullatuilla kirjaimilla maalattuna "Villa Martinsruh" [Huvila Martininrauha]. Herra Riesemann rakasti ja kunnioitti luonnollisesti yli kaiken maailmassa ja perheensä keskuudessa ainoastaan itseään, ja oli sentähden antanut huvilalleen omasta nimestään johdetun nimen. Talon portaiden edusta ja kuisti olivat köynnöskasvien ja puisissa astioissa kasvavien kukkien ja troopillisten kasvien koristamat, jotka siellä voivat, liian kirkkaine väreineen ja mauttomissa, säännöttömissä ryhmissä ollen, herättää ainoastaan vastenmielisyyttä ja kummastusta. Puutarhassa näkyi viheriäisten pensasten välissä puistokäytävillä kiiltäviä kipsikuvia ja suuria, monivärisinä loistavia metallikuulia; niitä oli asetettu niin erilaisiin asentoihin toisiinsa nähden, että ihminen, jolla oli parempi aisti, ne nähdessään pakostakin rupesi pudistamaan päätään.
Kotona oleva seura oli suurimmaksi osaksi puutarhassa, jossa nuoremmat herrat parin palvelijan kanssa asettelivat kirjavia lasilyhtyjä nuoriin ja ilotulitusvehkeitä maahan, sillä päivän kunniaksi aiottiin toimeenpanna ilotulitus; vanhemmat herrat istuivat kortti- tahi totipöytien ääressä, rouvien ja neitosten kävellessä keskustellen yhdessä tahi istuessa siellä täällä pienemmissä ryhmissä. Vierasten luku ei ollut varsin suuri, sillä useimmat Riesemannin tuttavista viettivät kesäänsä joko ulkomailla tahi toisissa etäisemmissä kesänvietto- tahi kylpypaikoissa, josta he olivat lähettäneet neiti Stellalle kirjeellisesti onnentoivotuksensa.
"Haluatte varmaankin puhdistautua matkapölystä, ennenkuin tulette luoksemme puutarhaan, tekemään tuttavuutta isän ja äidin kanssa?" sanoi Stella Riesemann Andrei Petrowitschille, kun he olivat saapuneet huvilan portaiden eteen.
Tämä vastasi myöntävästi, jonka jälkeen nuori neito aikoi lähettää Eberhardin noutamaan kamarineitoa, että tämä osottaisi Kurbatowille hänen huoneensa. Mutta venäläinen otti poikaa kädestä ja lausui, katsoen häntä ystävällisesti silmiin:
"Nuori toverini osoittaa ehkä itse minulle tien; toisella kertaa teen minäkin taasen jotakin hänen hyväkseen."
Eberhard, joka mieluummin olisi juossut lyhtyjen ja muiden ilotulitusvehkeiden asettajien luo, rypisti kyllä vastenmielisesti otsaansa, vaan ei kuitenkaan rohjennut tempautua irti Kurbatowin kädestä, vaan läksi osoittamaan hänelle tietä huoneeseensa. Ja siellä, herra Kurbatowin huoneessa, antoi hän pidättää itseään yli puoli tuntia, ja kun hän taasen puutarhaan saavuttuaan sattui kulkemaan Stellan ohi, lausui hän iloisena: