"Lähtekäämme kahden hieman kävelemään, Andrei Petrowitsch; viekää minut pois näiden roistojen seurasta, jossa minulle taas temmattiin nahka korvien yli. Tietäkää — ihminen voi tehdä konkurssin lyödessään tällaisten konnien kanssa korttia. Tänään taasen menetin kolme ruplaa!… Tulkaa, Andrei Petrowitsch, viihdyn mielelläni kunniallisten ihmisten seurassa."
"Joka ei osaa pelata, syyttää aina toisia konniksi", sanoi mäkättävällä äänellä nauraen Riesemannille paljaspäinen, paksuhuulinen pieni herrasmies, joka oli Kurbatowille esitelty vanhempana herra Göblerinä.
Herra Martin Riesemannin ja Andrei Petrowitschin välillä alkoi, heidän valittuaan kävelyään varten puutarhan syrjäisimmät ja yksinäisimmät käytävät, kohta vilkas keskustelu, josta etenkin lihava tehtailija piti hyvää huolta. Hänen iloisesta mielentilastaan ja erittäinkin sanarikkaudestaan voi huomata, että alkoholi oli vaikuttanut häneen. Hän puhui ensin venäjää, ja kun hän joutui siinä pulaan, hän otti saksan avuksi ja käytti lopulta molempia sekaisin.
"Poikaani, armas ystäväni, käykää kovasti käsiksi", — alkoi heidän keskustelunsa, siihen se kääntyi aina jälleen takaisin, sen keskuksen ympäri kiertelivät kaikki herra Martin Riesemannin ajatukset. "Tarttukaa ankaralla kädellä häneen käsiksi, älkää olko heikko, älkää myöntyväinen! Minä annan teille vapauden häntä nipistää ja rangaista, niinkuin haluatte, ainoastaan silloin, kun ruoskaa tarvitaan, jättäkää se työ minulle, ja minä tahdon häntä isällisestä kurittaa, siitä voitte olla varma."
"Luulen, että sitä ei koskaan tarvita", lausui Andrei Petrowitsch.
"Älkää sellaista puhuko, kyyhkyseni!" huusi herra Riesemann taasen venäjäksi, jatkaen taasen saksan kielellä, vaikka viroksi ajatellen: "Vitsatta ei lapsesta saa hyvää, älä anna lapselle armoa vaan kuria — se on vanha totuus, joka aina pysyy uutena. Katsokaa, Andrei Petrowitsch, poikani on hyvin hemmoteltu. Se on vaimoni syy. Hän on muuten mallikelpoinen nainen, mutta liikaa hellä äiti. Kun minä ojennan käteni vitsakimppuun tarttuakseni, juoksee tämä mielellään kloroformipullon luo, tehdäkseen pojan kipua vastaan tunnottomaksi. Niin on poika sydämystynyt, oppinut laiskaksi ja huolettomaksi. Ajatelkaa — käy neljättätoista, kaksi vuotta kolmannella luokalla, ja nyt vielä ehdot matematiikassa ja venäjän kielessä. Ja kuka on tämä laiskuri ja puupää? Tehtailija Riesemannin ainoa poika, jonka kerran tulee johtaa isänsä liikettä ja sen lopuksi perii! Milloin aikoo hän lopettaa realikoulun, milloin vielä käydä teknillisen opiston? Sehän on julkinen häpeä — häpeä etenkin minulle!… Tiedättekö, herra Kurbatow" — ja Martin Riesemann tarttui uudestaan ystävällisesti ylioppilaan käsivarteen, — "vaimoni sisar Pietarissa suositteli Teitä minulle tottuneena ja kykenevänä opettajana ja valmistajana, luotan täydelleen teihin. Auttakaa poikaani eteenpäin, ja saatte nähdä, että en ole mikään kitsas mies, raha ei minulla näyttele yleensä tärkeätä osaa, se tulee teidän heti alussa tietää."
Ja herra Martin Riesemann veti valkeat silkkiset liivinsä suurelle vatsalleen sileämmiksi, antoi raskaat kultaiset kellonvitjansa pari kertaa luistaa sormien läpi, ikäänkuin näkyen odottavan, mitä hänen sanansa vaikuttavat venäläiseen ylioppilaaseen.
"Rahaa voin tarvita", lausui Andrei Petrowitsch kuivasti, "ja otan lahjan, jonka minulle palkkani yli annatte, kiitollisuudella vastaan. Niin paljon olkoon kuitenkin huomautettu, että olisin jo sovitusta palkasta tehnyt aivan yhtä paljon poikanne hyväksi, kun nyt, kun minulla on lisää odotettavana."
"No, no", aikoi herra Riesemann lausua, mutta muutti kuitenkin ajoissa tämän liikaa julkisen epäilyksenosoituksen yskimiseksi, ja antoi ainoastaan kasvoillaan näkyä epäilyksen merkkejä.
"Oli miten oli", lausui hän sitten, "joka tapauksessa voitte luottaa sanaani — siinä käteni… Ja minä ehdotan Teille vielä jotakin muuta, herra Kurbatow. Jos Eberhard suorittaa ehtonsa tyydyttävästi ja pääsee neljännelle luokalle, — jonka minä tahdon lukea ainoastaan Teidän työnne ansioksi, niin teemme uuden kaupan: miten olisi, jos Te jäisitte vuodeksi tai puoleksi poikani ohjaajaksi? — hyvä palkkio on luonnollisesti itsestään ymmärrettävissä."