Stella oli istuutunut Kurbatowin pöydän ääreen ja nojasi kaunista, kiharaista päätään käteensä.
"Myyjäiset ovat nyt kuitenkin kerran olemassa, emmekä me yksin voi niitä poistaa", lausui hän synkännäköisenä. "Ja meiltä pyydetään vähän, anotaan lahjoja — tiedättehän, miten näissä asioissa on tapana…?"
"Tiedän, mutta silloinkin löytäisitte oikeamman tien", lausui Andrei Petrowitsch. "Antakaa myyjäisiin tarkoitetut lahjat niiden valmistettavaksi, joilla on työn puute ja jotka elättävät itseään työllä. Siten tekisitte hyvää, jota te tahdottekin tehdä ja voittaisitte itsellenne aikaa, joista sanotte olevan itsellänne niin suuren puutteen. Voisitte käyttää aikanne huvittavampaan työhön, vai onko mielestänne, neiti Riesemann, sellaisessa nypläys- ja käsityössä kylläksi huvia?"
Stella pudisti päätään ja alkoi nauraa.
"Ei, herra Kurbatow! Tahdon olla suora ja tunnustaa teille, että se työ on minulle vastenmielistä, että pidän sitä joskus kauhean kiduttavana. Olen laiskin ja huolettomin työntekijä kaikista tuttavapiiriimme kuuluvista naisista ja neitosista — luonnollisesti äidin suureksi mieliharmiksi — ja mietin joka päivä uusia keinoja lyhentääkseni työaikaa tahi päästäkseni kokonaan työtä tekemästä. Siksi minulla on niin useasti päänsärky tahi on tarpeellisin väline kipeä… Katsokaa…!"
Ja neiti Stella ojensi nauraen etusormensa, jota keskinivelestä saakka peitti valkea nahkatuppo.
"Kysytte usein, miksi en vapaudu sellaisesta vastenmielisestä ajanvietteestä", lausui neiti Riesemann vakavana nähdessään Kurbatowin katselevan itseään moittivin silmäyksin. "Vaan se ei ole ollenkaan helppoa. Äitini panee suurta arvoa sellaiselle työlle. Ja isä samaten. He pitävät sitä tarpeellisena moralin ja hyvien tapojen kasvattamiseksi ja samoin Jumalalle otollisena, koska osa työstämme kantaa hyväntekeväisyyden leimaa. Se on erittäinkin Jumalaa pelkäävän äitini vakaa ajatus. Työskentelemisemme on vanhempieni mielestä osa kodin järjestyksestä. Ja kodin järjestystä rikkoa — tiedättehän, että se kysyy rohkeutta, voimaa ja ponnistusta; se synnyttää vaan riitaa ja pahennusta. Minulla ei ole vielä ollut sitä rohkeutta ja voimaa. Mutta lohdutan itseäni sillä, että pääsen pian itsenäiseksi ja vapaudun sellaisesta orjuudesta. Minun kodissani, Andrei Petrowitsch, tuhlataan aikaa vähemmin sellaiseen…"
Kurbatow aikoi kysyä Stellalta, miksi niin rikkaassa suurporvarin kodissa, kun tehtailija Riesemannin oli, oli huomattavissa, tapana niin pikkuporvarillinen työnteko; mutta hän jätti sen tekemättä, sillä vastaus oli niin helposti löydettävissä, että hän sen heti itsekin huomasi.
Herra ja rouva Riesemann olivat olleet pikkuporvareita ja jääneet pikkuporvareiksi, vaikka muuttuneissa oloissa. He olivat käsityöläisistä kohonneet, edellinen sällistä, toinen mestarin tyttärestä ja tuoneet uuteen, korkeampaan seurapiiriin suuren määrän entisen ympäristönsä tavoista, mielipiteistä, käsityskannasta, traditioneista. Mitä uutta he olivat omistaneet, se peitti ainoastaan ohuena kiiltona kaikkea vanhaa, se oli vaan ulkonaista. Pikkuporvarillisuuteen perustui koko heidän kotoinen elämänsä, heidän perhe- ja seuratapansa, heidän mielipiteensä ja luontaiset ominaisuutensa. Siihen liittyi vielä herra Riesemannin mahtava ylpeys rikkaudestaan, jota nähdään perinnöllisissä suurporvareissa ainoastaan vähän, peitetymmässä muodossa, sekä rouva Riesemannin mielellään osottama työkyky ja ahkeruus, jonka asemesta varsinaisessa rahamaailmassa käytetään muita loistokeinoja. Siitä johtui Riesemannin avioparin harras pienimpienkin ulkonaisten tapojen noudattaminen, sillaikaa kun he eivät huomanneet ollenkaan tekemiään suuria virheitä seuratapoja ja makua vastaan, erittäinkään herra Riesemann. Se näkyi myöskin Riesemannien kitsaudesta pikkuasioissa, jota Kurbatow usein huomasi, sekä heidän tuhlaamisestaan avoimin käsin silloin, kun tuli näyttää rikkauttaan ihmisille. Vaikuttavaan, loistavaan esiintymiseen oli Riesemannien kukkaro aina avoinna, mutta herra Riesemann saattoi tinkiä kyökkipiian palkasta viidenkymmenen kopeekan tähden ja rouva Riesemann naulasta voita puolen kopeekan tähden kiivaasti kuin juutalainen.
Esiintymiskiihkossaan pitivät molemmat hyvää huolta siitä, että he itse ja heidän lapsensa kävivät komeissa puvuissa ja koristeltuina, ettei kukaan siinä päässyt heidän edelleen, ja että he ottivat tarkan selvän siitä, millainen "muoti" kulloinkin oli. Riesemannit tekivät matkoja ulkomaille, niinkuin Andrei Petrowitsch oli kuullut heidän puheistaan; heillä oli teatterissa oma aitionsa, he kävivät usein "kuuluisammissa" konserteissa; Stellalla, Ritalla ja Eberhardilla oli ratsuhevoset ja rattaat, ja isä Riesemann aikoi tilata itselleen ulkomailta automobilin, sillä hänen oli vaikea ratsastaa.