VIII
Neiti Riesemann katkaisi suhteensa sulhaseensa iltapäivällä; jo illalla joutui hän tässä asiassa tekemisiin vanhempiensa, etenkin isänsä kanssa. Herra Göbler oli nimittäin — rouva Riesemannin heikkona naisena heti syrjäyttäen — kiiruhtanut suoraan kaupunkiin herra Riesemannin luo, kunniallisena miehenä varoittamaan häntä uhkaavasta vaarasta.
Tehtailija tuli hyvin myöhään kotiin ja oli jo kaupungissa — luultavasti Göblerien seurassa klubissa — syönyt illallisen. Pian käski kamarineitsyt vanhemman neidon tulla isän luo, joka odotti häntä työhuoneessaan.
Stellan astuessa sisään sulki isä paraillaan harmaata kirjeen kuorta, johon oli painettu Riesemannin toiminimi, neito näki enään ainoastaan yhden paperirahan reunan katoovan lakan alle. Sitten kirjoitti vanha herra huolettomasti kuoreen jonkun nimen, helisti pöytäkelloa ja antoi kirjeen sisäänastuvalle kamarineidolle.
"Opettajalle ylös!"
Aluksi ei herra Riesemann ollut huomaavinaankaan tytärtään. Rauhallisena otti hän kirjoituspöydällä olevasta laatikosta sikaarin ja sytytti sen palamaan. Sitten hän nousi ylös, pisti kätensä housujensa taskuun, astui tyttärensä eteen ja alkoi, sikaari hampaissaan ja ruumistaan edestakaisin heilutellen, katsella häntä sanaakaan lausumatta.
Samalla hän nauroi, suutaan pilkallisesti vääntäen ja purskahti lopuksi äänellä, joka tuntui tulevan vatsasta, nauramaan.
"Vai tahdot sinä siis — öh-öh-öh! — leikata tukkasi lyhyeksi, vetää miesten housut jalkaasi ja lähteä Pietariin — öh-öh-öh! — kapakassa toisten ylioppilasten kanssa juomaan viinaa, paperossia imemään ja laulamaan 'Nalivai, brat, nalivai!' — Öhöh-öh! ja uudelleen yskien: Öh-öh-öh!"
Isä Riesemann näkyi juoneen Göblerien seurassa, sillä hänen yskiessään löyhkäsi hänen henkensä viiniltä.
Stella astui mitään lausumatta hänestä muutamia askelia edemmäksi.