Sellaisilla vaelluksilla saattaa kalain luku olla niin hämmästyttävän suuri, että niiden aikaansaama omituinen sorina ja loiskinta kuuluu tyynellä säällä virstain päähän.
Eräs luonnontutkija kertoo pienten kalain muodostavan Rio Cuyabá virrassa etujoukot, joita seuraa melkein yhtä suurina parvina isompia kaloja, jotka niistä elävät.
Samoin myöskin lukuisat kalalokit ja muut vesilinnut, kalahaukat sekä krokodiilit tekevät suuremmoista tuhoa kaloille niiden vaelluksilla suurissa parvissa.
Vaan myöskin se keino, jolla Indiaanit pyytävät kaloja, aikaansaapi suuremmoista kalan-haaskausta. Heillä on nimittäin tapana myrkyttää ja huumauttaa kaloja lioittamalla vedessä myrkyllisiä kasveja, jotka vaikuttavat, että ensin keräytyy pieniä kaloja ja myöhemmin isojakin kuolleina tai puolikuolleina selällään vedenpinnalle, niin että niitä voipi käsin koota veneesen. Vielä vuorokauden ajan veden myrkyttämisen jälkeen kohoaa isoja kaloja veden pinnalle.
Myrkytys-aineena käytetään hyvin useita kasveja, esim. Sapindace'eja, varsinkin Paullinia sukua, Euphorbiace'eja, Papilionace'eja, Myrtace'eja, Apocyne'eja, Myrsine'eja ja Bignoniace'eja.
Tätä kalastuskeinoa saatetaan kuitenkin käyttää ainoastaan tyynessä vedessä ja pienissä joissa, vaan se saapi aikaan suurta vahinkoa, varsinkin hävittämällä kalain sikiöitä ja pieniä kaloja.
Tällä kohden mainittakoon samalla myöskin muutamia muita Indiaanein omituisista kalastus-tavoista. He pyytävät kaloja esimerkiksi houkuttelemalla niitä hyvänhajuisilla ruohoilla pyydyksiin, varsinkin öisin ja tulisoihtujen valossa. Paljon harjoitetaan myöskin kalain ampumista nuolilla, joihin on kiinnitetty siima, sekä myös pyytöä samanlaatuisilla heittokeihäillä. Onkiminen on hyvin yleisessä käytännössä ja tapahtuu täkylöillä, madoilla, toukilla, kovakuoriaisilla, kärpäsillä, hedelmillä, siemenillä ja tuoreella sekä mädällä lihalla, aina sen mukaan mitä kalalajeja tahdotaan pyytää. Vaan runsaammin saavat he kaloja merroilla, verkoilla, nuotilla, katiskoilla ja salpauksilla.
Tärkeimmät Brasilian suolattomain vesien kaloista ovat Salmonidae (lohikalain), Siluridae (monnikalain) ja Labridae heimoa. Tavallisimpia ovat hyvänmakuiset pacu (Prochilodus nigricans Agass.) ja trahira (Macrodon) sekä monnikalat bagre (Silurus bagre), sorubim (Platystoma), pirarara (Phractocephalus) ja dorado (Doras niger etc). Kalastuksen tärkeimpänä esineenä Amazonissa on pirarucu (Vastres eli Arapaima gigas), josta jo edellä on puhuttu.
Brasilian enimmin pelätty raatelija on piranha (Serrasalmo piranha Spix), vaikka se on ainoastaan parin korttelin pituinen kala. Piranhain isot parvet hätyyttävät nimittäin usein matkailijoita, joiden on täytymys uida jokien poikki, ja saattavat vähässä aikaa muuttaa ne luurangoiksi. Niitä tavataan myös melkein kaikissa Brasilian isommissa vesissä.
Brasilian merkillisimpiä kaloja on myös sähköankerias (Gymnotus electricus L.), joka pyrstössään valmistuvalla sähköllä saattaa huumauttaa isojakin eläimiä.