Seuraamalla tätä määräystä rehtori olisi joutunut välittömiin tekemisiin kenraalikuvernöörin kanssa tässä mainitussa asiassa ja tämä olisi nähtävästi pian alkanut antaa hänelle suoranaisia määräyksiä ja tehnyt hänet itsestänsä riippuvaiseksi. Sellaiseen järjestykseen minä en katsonut saattavani suostua, vaan huomautin, että oli paljon parempi, jos esitelmät tahi rehtorin niihin antamat luvat kokonansa lakkaisivat.

Vaikka minä olin vakuutettu siitä, että tämä minun kantani olisi saavuttanut yliopiston hyväksymisen, tuntui kuitenkin vastenmieliseltä siten ehkäistä ylioppilasten kansanvalistustyö siinä muodossansa, mikä sillä pitkät ajat oli ollut, ja sitäkin enemmän, koska tätä toimintaa oli pidettävä sangen sopivana tekijänä johtamaan nuorison voimakasta tarvetta toimia ulospäin ja varsinkin tähän aikaan. Tämä tarve olisi helposti saattanut suinpäin syöksyä vastuuttomampaan, suorastaan poliittiseen yllytystyöhön, joka ei olisi ollut toivottavaa. Minä päätin senvuoksi yrittää saada kanslerin luona tämän uuden määräyksen peruutetuksi. Tilaisuus tähän tarjoutui etsimättä sen käynnin aikana, jonka sijaiskansleri ja minä muutamia päiviä myöhemmin, joulukuun 17 päivänä, kutsun saatuamme teimme Plehwen luokse sen johdosta, että toimenpiteitä oli suunniteltu muutamia professoreja vastaan "hallitusvihamielisen" esiintymisen johdosta.

Sitten kuin keskustelu siitä kysymyksestä, jota käynti lähinnä koski, oli lopetettu, pyysin minä saada puhua v.t. kanslerin kanssa kansantajuisista esitelmistä, johon hän suostui. Minä huomautin, että jos minä, hänen sijaiskanslerille lähettämänsä kirjeen kehoituksen mukaan, suoraan neuvottelisin kenraalikuvernöörin kanssa näistä esitelmistä, se epäilemättä nuorisossa herättäisi suurta mielipahaa ja saattaisi minut rehtorina ikävään asemaan. Kun nykyään vallitseva kontrolli pantiin toimeen, olin minä ilmoittanut nuorisolle, että se, v.t. kanslerin vakuutuksen mukaan, oli lähtöisin luottamuksen tunteesta yliopistoa kohtaan ja että sen tarkoitus oli saattaa ylioppilaat edullisempaan asemaan kuin muut kansalaiset, kun valvonta jätettiin rehtorin eikä siviiliviranomaisten käsiin. Jos nyt nämä esitelmät sen ohessa tehdään riippuviksi kenraalikuvernööristä, niin ne joutuvat kaksinkertaisen valvonnan alle. Rehtori joutuisi sitäpaitsi uuden järjestelyn kautta virkamiessuhteeseen ja jonkunlaiseen riippuvaisuuteen kenraalikuvernööristä, mikä oli vierasta yliopiston asetuksille ja traditsioneille. Rehtorin ja myöskin kanslerin arvovalta opiskelevan nuorison silmissä joutuisi kyseessäolevan järjestelyn kautta oleellisesti kärsimään. Hänellä, Plehwellä, oli, huomautin minä, toinen käsitys tästä kansanvalistustyöstä kuin kenraalikuvernöörillä, joka katseli sitä epäilevin silmin ja mieluimmin olisi nähnyt sen lakkaavan. Kenraalikuvernöörin valvonta saisi senvuoksi aivan toisen sisällön kuin mikä sillä oli, jota nyt kansleri viime kädessä hoiti.

Plehwe vastasi minun esitykseeni myöntämällä, että hän tässä kysymyksessä oli toista mieltä kuin kenraalikuvernööri, mutta että hän ymmärsi, että tämä, ollen paikallisen hallinnon johdossa, halusi seurata ja tarpeen tullen puuttua ylioppilaitten kansanvalistustyöhön. Hän otaksui, että minä, jolla oli kokemusta ylioppilasnuorison johdossa, hyvin voisin suoriutua tästäkin asiasta. Minähän voisin, sanoi hän, ilmoittaa ylioppilaille, että olin esittänyt vastaväitteitä, mutta että asian oli ratkaissut "force majeure". Kiitin Hänen Ylhäisyyttänsä siitä hyvästä ajatuksesta, joka hänellä minun kyvystäni oli, mutta vakuutin, että ylioppilaitten käsitystä asiasta ei voisi muuttaa sellaisella selityksellä. Voitiin päinvastoin odottaa asian herättävän suurta tyytymättömyyttä ja ikäviä selkkauksia, jonka vuoksi minä pyysin, että valvonta saisi jatkua entiseen tapaan. Plehwe sanoi silloin tahtovansa tehdä sen myönnytyksen, ettei minun tarvinnut tässä asiassa joutua suoranaisiin tekemisiin kenraalikuvernöörin kanssa, vaan edelleen lähettäisin tietoja annetuista luvista yksinomaan kanslerille. Tämä piti kuitenkin tehdä hyvissä ajoin, ja lähempiä tietoja oli esitelmien sisällöstä annettava, milloin aine oman harkintani mukaan niin vaati.

Kun tämä asia siten päättyi onnellisemmin, kuin oli voitu toivoa, ei minun tarvinnut, niinkuin aikomukseni oli ollut, pyytää päästä vapaaksi valvonnasta, tai, jollei sitä olisi myönnetty, kehoittaa ylioppilaita luopumaan esitelmien kautta tekemästänsä kansanvalistustyöstä.

Kotiin palattuani lähetettiin tiedot niistä esitelmistä, joita pidettäisiin joululomalla. Niiden joukossa oli myöskin muutamia aineita Suomen uudemmasta historiasta. Tämän johdosta kirjoitti kanslerinsihteeri minulle ja ilmoitti, että v.t. kansleri toivoi, että minä "taivutellen" koettaisin estää esitelmien pitämisen keisari Aleksanteri I:stä ja Aleksanteri II:sta ja heidän ajastansa. Kansleri halusi, että tämä ilmoitettaisiin yksityisesti eikä virallisesti.

Esitelmätoimintaa jatkettiin verrattain häiritsemättä. Sensuuri, joka oli rehtorin tehtävänä, ei herättänyt mitään tyytymättömyyttä opiskelevissa. Kun jotakin ainetta kehoitettiin välttämään tai kun annettiin neuvoja sisällön suhteen, niin he mielellänsä siihen taipuivat. Että kenraalikuvernööri silloin tällöin kanslerille esitti valituksia, on varmaa, mutta ainoastaan pari kertaa vaadittiin rehtorilta selitystä. Niinpä ilmoitettiin esim. (1902), että eräs ylioppilas B. oli pitänyt Pernajassa esitelmän Ranskan vallankumouksesta, ja koska osoittautui, ettei hän ollut pyytänyt rehtorin lupaa siihen, sääsi v.t. kansleri hänet erotettavaksi yliopistosta. Onnistui kuitenkin suoraan kirjoittamalla v.t. kanslerille tyydyttävästi selittää asia, ja toimenpide peruutettiin.

Kenraalikuvernööri pysyi kuitenkin mielipiteessään, että huomioonottaen vallitsevat valtiolliset olot esitelmät piti kokonaan kiellettämän, sekä koetti taivuttaa v.t. kansleria täihän suuntaan. Sitä voi katsoa ilmaisevan sen puolivirallisen kirjelmän, jonka kanslerinsihteeri lähetti minulle kanslerin määräyksestä joulukuun lopulla 1902. Siinä lausuttiin, että muutamia niistä esitelmä-aineista, jotka minä olin sallinut, kuten "äänioikeuskysymyksestä", "torpparilaista", "Irlanti 17:nnellä vuosisadalla" ja "uskonnollisista liikkeistä Suomessa 19:nnellä vuosisadalla", minun ei olisi pitänyt hyväksyä. Näitä aiheita voitiin käyttää poliittisiin harhailuihin ja rinnastelemisiin, eivätkä ne sopineet nuorten, kypsymättömien miesten esitettäviksi. Kansleri epäili, että ylioppilaat, varsinkin uusmaalaiset, tahallaan valitsivat aineita, jotka antoivat tilaisuuden politikoimiseen. "Alati hartaasti huolehtien hänelle uskotun korkeakoulun rauhallisesta kehityksestä", pyysi v.t. kansleri minua tunnustamaan oikeiksi nämä hänen ajatuksensa, koska hänen ehkä muutoin olisi pakko kieltää kaikki sellaiset esitelmät suojellaksensa yliopistoa selkkauksilta hallintovallan kanssa, "jonka vaikeana tehtävänä oli maassa vallitsevan rauhattomuuden hillitseminen".

Päivää ennen olin saanut kirjeen kenraalikuvernöörin apulaiselta, salaneuvos Deutrichilta, jossa hän kenraalikuvernöörin määräyksestä ilmoitti minulle, että tämä oli maassa vallitsevan kiihoittuneen mielialan johdosta päättänyt väliaikaisesti kieltää kaikki esitelmät, joihin hän ei ollut antanut henkilökohtaista lupaansa. Hän halusi väärinkäsitysten välttämiseksi pyytää rehtoria vastedes estämään kaikki ylioppilaitten julkiset esitelmät. Jos jossakin poikkeustapauksessa jotakin esitelmää pidettiin erikoisen hyödyllisenä, niin piti minun siitä ilmoittaa kenraalikuvernöörille, jolloin hän todennäköisesti ei estäisi sen pitämistä.

Seuraavana päivänä kävin tämän johdosta salaneuvos Deutrichin luona. Kysymykseeni, oliko kenraalikuvernööri esitelmien suhteen lausunut toivomuksen vai tahtonut asettaa minulle vaatimuksen, vastasi hän "toivomuksen". Minä esitin, että esitelmäkysymyksen oli kansleri järjestänyt keväällä 1900, ja että lopullisen luvan antaminen oli jätetty rehtorille. Deutrich sanoi tietävänsä tämän, mutta sanoi, että rehtorin asia oli hyväksyä esitelmäin aineet, ja siihen asiaan kenraalikuvernööri ei tahtonut sekaantua, mutta hän voi kieltää esitelmien pitämisen! Kun minä huomautin, etten saattanut ymmärtää, miksikä ei nykyistä asiain järjestystä ylioppilasten esitelmiin nähden saatettaisi pitää voimassa, koska minä en ollut antanut lupia poliittisaiheisten esitelmäin pitoon, vastasi Deutrich, että olivatpa aineet itsessään kuinka viattomia tahansa, esitelmänpitäjät kuitenkin usein olivat käyttäneet tilaisuutta liittääksensä esitelmiin poliittisia mietteitä. Minä puolestani rohkenin väittää, että sellaista ei yleisemmin liene tapahtunut, vaan että tämä käsitys johtui epäluotettavista ilmiannoista. Jos poliittisia kysymyksiä oli käsitelty, oli se viime aikoina tapahtunut erikseen eikä esitelmien yhteydessä. Niiden estäminen näytti minusta juuri olevan omansa ajamaan ylioppilaat agitatsionin alalle. Edelleen huomautin, että yliopiston historia viimeisen vuosisadan aikana oli osoittanut, että kenraalikuvernöörien sekaantuminen yliopiston asioihin aina oli tuottanut ikävyyksiä ja vaikeuksia yliopistoviranomaisille. Deutrich pyysi minua kirjallisesti tuomaan esille ajatukseni, jotta hän saisi antaa niistä tiedon kenraalikuvernöörille, sekä pyysi, että minä liittäisin mukaan luettelon niistä ylioppilaista, jotka joululoman ajaksi olivat saaneet luvan esitelmien pitämiseen. Joulukuun 31 päivänä lähetin minä salaneuvos Deutrichille kirjeen, jossa tein lähemmin selkoa siitä ajatuksesta, jonka suullisessa keskustelussa olin lausunut. Minä mainitsin myöskin, että kansleri minulle äskettäin oli lausunut sen toivomuksen, että suurempaa ankaruutta noudatettaisiin lupien myöntämisessä, ja tämän toivomuksen minä luonnollisesti täyttäisin, mutta esitelmien täydelliseen kieltämiseen ei suinkaan ollut aihetta. Sitäpaitsi aioin minä kääntyä v.t. kanslerin puoleen kuullakseni hänen ajatuksensa asiasta. Minä pyysin kenraalikuvernööriä toistaiseksi pitämään kaikkia niitä ylioppilaita, joille minä olin antanut luvan, minun suosittaminani. Deutrichin toivomuksen mukaan myötäliitin yksinkertaisen luettelon näistä ylioppilaista, joita oli 13.