Nyt oli siis noudatettava kanslerin kehoitusta sijaiskanslerille ja rehtorille, että nämä antaisivat lausuntonsa esitelmien järjestämistä koskevasta valvonnasta. Koska asia oli minulle hyvin läheinen, ja valtioneuvos Rein promoottorina oli hyvin kiinni samana keväänä olevan promotsionin järjestelyissä, laadin minä hänen suostumuksellansa kirjelmän, jonka Rein hyväksyi ja omassa nimessään lähetti v.t. kanslerille. Sitä ennen oli minulla kuitenkin ollut neuvottelukokous kaikkien kuraattorien kanssa ja olin antanut heille tiedon ehdotuksestani, jonka he pääasiassa hyväksyivät. Kirjelmässä lausutaan vakaumus, että kansleri ei ilman pakottavia syitä ryhtyisi kyseessäolevaan toimenpiteeseen, jonka jälkeen sanotaan: "Jos Teidän Ylh. katsoo poliittisen aseman maassa tekevän ylioppilasten kansanvalistustoiminnan valvonnan välttämättömäksi, niin rohkenen minä lausua sen toivomuksen, että sellainen toimenpide tulisi olemaan väliaikaista laatua, koskien vain lähintä tulevaisuutta. Sen sisältö tulisi silloin selvemmäksi akateemiselle nuorisolle, ja tähän saakka nautitun vapauden menettäminen tuntuisi sille vähemmän raskaalta." Sitten esitetään niitä yleisiä näkökohtia, joita valvontaa järjestettäessä sopi ottaa huomioon, ja ehdotetaan seuraavaa määräystä:

"Ylioppilaan, joka haluaa maaseudulla pitää kansantajuisia esitelmiä kansalle, on ilmoitettava aikomuksensa osakuntansa kuraattorille, jolloin myöskin esitelmän aine on ilmoitettava, sekä, mikäli mahdollista, jätettävä lyhyt kirjallinen yhteenveto sen sisällöstä. Sitten kuin asianomainen osakunta valiokunnan kautta, johon kuraattorin tulee kuulua, on tarkastanut erityiset, tässä tarkoituksessa tehdyt ilmoitukset ja lausunut mielipiteensä puoltavasti tai kieltävästi niistä, jätetään hyvissä ajoin ennen lukukauden loppua kaikki ilmoitukset rehtorille, jolla harkintansa mukaan, jolloin on otettava huomioon sekä ylioppilaan persoonallisuus ja kypsyys tehtävään että esitelmän sisältö, on oikeus antaa lupa esitelmän pitämiseen. Kiireellisessä tapauksessa voi rehtori pyynnöstä antaa sellaisen luvan ilman edelläkäypää tutkintoa asianomaisessa osakunnassa."

Ehdotuksella, että osakunnat ottaisivat osaa tarkastukseen, ei tarkoitettu niin paljon sitä käytännöllistä etua, jonka se saattoi tuottaa, kuin pikemminkin sellaisen tunnustuksen ilmituomista, että kansanvalistustyö ei ollut vieras osakuntain tehtäville, ja erityisesti seurasi siitä, että osakuntain kansanvalistustoimikunnat siten saivat eräänlaisen vahvistuksensa korkeimmalta taholta.

Kirjelmä lähti toukokuun 5 päivänä, ja kymmenen päivää myöhemmin saapui kanslerin lopullinen ratkaisu. Kirje sijaiskanslerille oli kirjoitettu hyvin hienotunteiseen äänilajiin, ja sanoo kansleri, että hän "näkee mahdolliseksi asiallisesti yhtyä v.t. sijaiskanslerin ehdotukseen kysymyksestä". Hän kirjoittaa:

"Sentähden pidän tarpeellisena, että ylioppilas, joka haluaa pitää sellaisia esitelmiä, ilmoittaa siitä osakuntansa inspehtorille tai kuraattorille, antaen tiedon ajasta, paikasta ja esitelmän sisällöstä. Tämän ilmoituksen tarkastaa osakunnan valitsema valiokunta, joka toimii inspehtorin tai kuraattorin puheenjohdolla, ja joka toimittaa valiokunnan mietinnön yliopiston rehtorin harkittavaksi ja lopullisesti päätettäväksi. Saatua lupaa käyttäessään on ylioppilaan mukauduttava voimassa oleviin asetuksiin ja viranomaisten vaatimuksiin.

"Samaten pidän tarpeellisena suositella yliopiston rehtorille toimintaohjeeksi, että sellaisten esitelmien järjestäminen myönnettäisiin ylioppilaille, jotka ovat olleet yliopiston kirjoissa vähintään viisi lukukautta, sekä että esitelmäin aineista jätettäisiin pois kysymykset, joissa olisi valtio-oikeudellinen sisältö tämän sanan rajoitetussa merkityksessä. Poikkeuksia tästä säännöstä pitäisi myöntää vain muutamissa erikoistapauksissa, joista, kuten yleensä luvista, joita rehtori myöntää, odotan aikanansa v.t. sijaiskanslerin minulle ilmoittavan.

"Vihdoin katson velvollisuudekseni ilmoittaa Todell. Valtioneuvoksen tietoon, että minulla ei ole epäilyksiä siitä, että suomalaista yliopistonuorisoa, sen käyttäessä opinnoista vapaata aikaansa julkisten esitelmien järjestämiseen, eivät johda mitkään Hallituksen tarkoitusten vastaiset vaikuttimet, vaan yksinomaan sen pyrkimys edistää alempien luokkien tietopuolista kehitystä. Se edullinen vaikutelma, jonka viimeisellä käynnilläni yliopistossa ja ylioppilastalolla sain, tekee minut vakuutetuksi siitä, että nuoriso osoittautuu luottamuksen ansainneeksi, joka sen osaksi tulee, kun sen sallitaan työskennellä sivistyksen levittämiseksi kansan keskuudessa."

Kun vapaaherra Indrenius ja professori Berendts promotsionin aikaan samana keväänä kävivät Helsingissä, ilmoittivat he minulle, että Plehwe oli antanut heille tehtäväksi, sijaiskanslerin ehdotuksen ja Plehwen lähempien määräysten johdolla, laatia lopullisen ehdotuksen asiaa koskeviksi lähemmiksi määräyksiksi. Kun tämä ehdotus, joka sisälsi eri kohdittain kokoonpannun säännön, esitettiin v.t. kanslerille, lausui hän: "Sellaisia järjestysmääräyksiä saattaa tosin ripustaa poliisikamarin seinälle, mutta Helsingin yliopistoon niitä ei voi lähettää. Voi vain antaa rehtorille yleisiä ohjeita, mihin suuntaan valvonta ja kontrolli on käypä." Mainittujen herrojen käsityksen mukaan oli näiden määräysten tarkoituksena vain suojella ylioppilaita siviiliviranomaisten sekaantumiselta heidän kansanvalistustyöhönsä. Itse tulin myöskin monien seikkojen johdosta siihen vakaumukseen, että Plehwe ennakolta arvasi hankausta syntyvän yliopiston ja kenraalikuvernöörin välillä, jos valvonta jätettäisiin siviiliviranomaisten käsiin. Senvuoksi kiirehti hän kontrollin toimeenpanoa yliopistoviranomaisten kautta, ennenkuin asetus kokouksista saman vuoden kesäkuussa tuli julkisuuteen. Että se tehtävä, joka valvonnan mukana tuli rehtorin osaksi, tälle tuottaisi monta vaikeutta, ymmärsin minä kyllä, mutta tahdoin kuitenkin päästä niiden läpi. Ylioppilasten kansanvalistustyö sai itse teossa jatkua jotenkin häiritsemättä kahden ja puolen vuoden ajan eteenpäin.

Kanslerin määräys ilmoitettiin kaikille osakunnille ja herätti luonnollisesti jonkunlaista tyytymättömyyttä, joka sentään ei ilmautunut muulla tavalla kuin että muutamat osakunnat kieltäytyivät kaikesta suoranaisesta osanotosta valvontaan, mistä seikasta kuitenkaan ei sen enempää huolittu. Suuri joukko esitelmiä ilmoitettiin kuitenkin pidettäväksi, jonka osaksi tekivät itse esitelmöitsijät, osaksi kuraattorit, erikoisesti niissä tapauksissa, jolloin esitelmät olivat järjestäneet osakuntien kansanvalistustoimikunnat. Heinäkuun 1 päivänä 1900 kehoitti minua kanslerinsihteeri viipymättä lähettämään tietoja annetuista luvista, mikä tapahtuikin, ja senjälkeen minä annoin sellaisia tietoja kanslerinvirastoon sitä mukaa kuin niitä annettiin. Sillävälin oli kesäkuussa uusi asetus kokouksista julkaistu, ja se antoi tällä alalla poliisiviranomaisille entistä huomattavasti suurempia valtuuksia. Tästä ajasta alkaen ei opiskelevissa mitään tyytymättömyyttä rehtorin valvontaan enää ollut huomattavissa ja mitään tahallisia yrityksiä välttää valvontaa tahi olla piittaamatta siitä ei minun tietääkseni tapahtunut. Mitään selkkauksia kenraalikuvernöörin kanssa ylioppilas-esitelmistä ei syksyn kuluessa sattunut.

Mutta kenraalikuvernööri ei ollut tyytyväinen tähän asiain tilaan. Kirjeessä joulukuun 8 päivältä 1900 kanslerille ehdotti kenraalikuvernööri, että rehtori hyvissä ajoin toimittaisi hänelle niiden esitelmien ohjelmia, joiden pitämiseen lupa oli annettu, jotta hän saattaisi "arvostella esitelmien todellisen alan ja sisällön". Hänelle oli, huomauttaa hän, ollut vaikeata hänelle (kanslerinviraston kautta) toimitettujen luettelojen nojalla, jotka sisälsivät vain esitelmien nimet, "tehdä oikeita johtopäätöksiä siitä, missä määrin ne olivat sopivia, samoin kuin arvioida niiden luonnetta ja alaa". Tämän johdosta v.t. kansleri joulukuun 13 päivänä lähetti sijaiskanslerille kirjeen, jossa tätä kehoitettiin antamaan rehtorille tehtäväksi, samalla kertaa kuin hän lähetti kanslerinvirastoon luettelon esitelmistä, "jonka mukana täytyy olla myöskin selostusta niiden sisällöstä", toimittaa jäljennös luettelosta kenraalikuvernöörille. Tiedot piti lähetettämän tälle niin hyvissä ajoin, "että hänellä on tilaisuus ryhtyä tarpeellisiin toimenpiteisiin niihin esitelmiin nähden, joiden pitämistä ei katsota suotavaksi".