Vastaanottakaa j.n.e….
Edv. Hjelt."
Esittelyssä H. Majesteetilleen tammikuun 28 päivänä teki Langhoff selkoa esittelykysymyksen asemasta ja luki minun kirjeeni kokonaisuudessaan sekä — ajan vähyyden vuoksi — otteita Wreden kirjeestä. Samalla kertaa hän antoi keisarille eduskunnan anomuksen sirosti painettuna kappaleena sekä mainitsi, että senaatti oli asiasta tehnyt uuden esityksen. Törngren kirjoitti siitä m.m.: "Langhoff huomautti, että on välttämätöntä tehdä jotakin asian hyväksi, ja puhui, että kysymyksestä pitäisi saada keskustella tulevassa konferenssissa. Keisari kuunteli ja sanoi, että Sinä olit hänelle jo maininnut osan siitä, mitä kirjeessäsi olet kirjoittanut. Hän lupasi useita kertoja, että hän vielä neuvottelee Langhoffin kanssa, ennenkuin mitään päättää asiasta." Langhoff ilmoitti minulle kirjeessä, että hän jälleen helmikuun 1 päivänä oli käynyt keisarin luona ja että H. Majesteettinsa oli ollut "erittäin ystävällinen ja myöskin vilpitön" häntä kohtaan ja "luultavasti tekee mitä voi tehdä". Mutta muutamia päiviä myöhemmin esiteltiin ministerineuvoston pöytäkirja, joka koski senaatin kesäkuun 19 p:nä tekemää esitystä esittelykysymyksestä, ja H. Majesteettinsa jätti, ministerineuvoston lausunnon mukaisesti, tämän esityksen huomioonottamatta. Tämä päätös tehtiin pääministerin esittelyssä Langhoffin olematta edes läsnä ja siis vastoin sekä Langhoffille annettua lupausta että itse kesäkuun 2 p:n määräystä, jonka mukaan senlaatuinen asia olisi ollut ministerivaltiosihteerin ja pääministerin yhteisesti esiteltävä.
Kun ilmoitus siitä helmikuun lopulla tuli senaattiin, ajattelivat useat senaatin jäsenet erota, mutta luopuivat siitä sillä kertaa. Senaatti lähetti uuden esityksen H. Majesteetilleen, pyytäen että asia valtiosihteerin kautta uudelleen esiteltäisiin. Ennenkuin vastaus tähän pyyntöön ja senaatin joulukuun 22 p:nä tekemään esitykseen huhtikuussa saapui, olivat senaatin talousosaston perustuslaillisten ryhmien edustajat jo eronneet hallituksesta maanvuokralain johdosta syntyneen selkkauksen vuoksi.
Valtiopäiväin hajoittaminen helmikuussa 1909.
Helmikuun 18 päivänä 1909 olivat valtiopäiväin juhlalliset avajaiset. Puhemiehelle, Svinhufvudille, oli kenraalikuvernööri päivää ennen ilmoittanut H. Majesteettinsa toivomuksen, että valtaistuinpuheen vastauksessa lausuttaisiin ainoastaan säädetyt alamaisten tunteiden vakuutukset. Svinhufvud kosketteli kuitenkin puheessaan niitä huolia, joita maassa oli aiheuttanut kesäkuun 2 päivän määräys ja ministerineuvoston sekaantuminen Suomen asioihin. Puhe, joka luettiin myöskin venäläisenä käännöksenä, teki ilmeisesti epämiellyttävän vaikutuksen muutamiin läsnäoleviin venäläisiin. Juhlamenojen jälkeen, kun vielä olimme linnassa, lausui Boeckmann minulle tyytymättömyytensä Svinhufvudin esiintymisen johdosta. Koetin rauhoittaa häntä ja huomautin, että puhemies tuskin olisi voinut olla ilmituomatta eduskunnan ja maan huolia tästä asiasta. Boeckmann selitti, että hänen täytyi heti sähköttää H. Majesteetilleen valtiopäiväin avajaisista ja että hänen silloin myöskin oli pakko mainita puhemiehen puheesta. Myöhemmin päivällä sain tietää, että Boeckmann samana iltana matkustaisi Pietariin, mutta en tavannut häntä sitä ennen. Huhu, että hänen luonansa valtiopäiväjuhlallisuuksien jälkeen olisi ollut neuvottelukokous, jossa olisi vaadittu valtiopäiväin hajoittamista, jota huhua "Suomalainen Kansa" levitti tosiasiana, lienee ollut perätön. Ainakin väitti Boeckmann kivenkovaan, että asia ei niin ollut. Kokonaan perätön oli saman lehden levittämä uutinen, että minä ennen kenraalikuvernöörin matkaa olin tavannut hänet ja silloin saanut tiedon hänen aikeistaan valtiopäiväin hajoittamiseen nähden. Matkustiko Boeckmann Pietariin omasta aloitteestaan vai kutsuttiinko hänet sinne, en tullut varmasti tietämään, mutta sieltä palattuaan hän sanoi minulle, että oli omasta aloitteestaan ehdottanut valtiopäiväin hajoittamista, siten tahtoen ehkäistä Stolypinin asiaanpuuttumisen. Ei tunnu mahdottomalta, että Seyn tässä asiassa olisi asettunut suoranaiseen yhteyteen Stolypinin kanssa. Kenraalikuvernöörin Pietarin-matkasta sain tietää osittain häneltä itseltään, osittain Langhoffilta seuraavaa. Hän oli mennyt suoraa päätä Stolypinin luokse, joka oli heti sanonut: "Nyt kai valtiopäivät hajoitetaan?" "Ei", oli Boeckmann vastannut, "minun mielipiteeni on, että ne vain lasketaan lomalle ja kokoontuvat uudelleen syksyllä" (ylimääräisinä valtiopäivinä). Stolypin piti kiinni mielipiteestään, mutta Boeckmann ei luopunut omastansa. Seuraavana päivänä hän kävi Langhoffin luona, joka myöskin näytti taipuvaiselta loman antamiseen, pitäen sitä lievempänä toimenpiteenä. Langhoff oli kuitenkin puolenpäivän aikaan seuraavana päivänä, 20:ntena, Viipurin kuvernöörin v. Troilin kautta puhelimitse tiedustellut minulta senaatista, kumpaa vaihtoehtoa pitäisimme parempana, lisäten, että vain toinen niistä voi tulla kysymykseen. Minä pyysin puolen tunnin ajatusaikaa ja neuvottelin virkatoverieni kanssa talousosastossa sekä vapaaherra Wreden ja prokuraattorin kanssa. Mielipiteet kävivät erilleen. Danielson-Kalmari ja muut vanhasuomalaiset puolsivat ehdottomasti lomalle-laskemista, koska uusia vaaleja pitäisi välttää. Juristeilla oli epäilyksiä siitä, oliko lomalle-laskeminen täysin oikea ja asianmukainen toimenpide kyseessäolevassa tapauksessa, varsinkin jos valtiopäiväin toiminnan päättäminen tapahtuisi ilman valtiopäiväjärjestyksessä säädettyjä juhlallisuuksia. Sen johdosta en voinut antaa ehdotonta vastausta, mutta luulin voivani sanoa, että lomalle-laskeminen, vaikk'ei se olisikaan täysin oikea ja asianmukainen, ei aiheuttaisi mitään selkkauksia.
Mutta minussa herätti kuitenkin levottomuutta tuo loma-asia. Paitsi sitä, että ehdotettu toimenpide ei ollut täysin moitteeton, saattoi siitä tulla vaarallinen ase hallitukselle, joka lomalle-laskemista käyttäen voi järjestelmällisesti tuoda ylimääräiset valtiopäivät lakimääräisten sijalle, käsittelemään yksinomaan joitakin määrättyjä kysymyksiä. Ei myöskään voinut olla varma siitä, että lomalle-laskeminen menisi ilman selkkauksia ja passiivista vastarintaa eduskunnan puolelta. Tämän johdosta kutsuin sunnuntaiaamuna helmikuun 21 päivänä Svinhufvudin, Ståhlbergin ja Söderholmin luokseni ja tein heille selkoa tilanteesta. Kaksi vaihtoehtoa, lomalle-lasku tai hajoittaminen, oli olemassa. Minulle oli vielä mahdollista sähkösanomalla vaikuttaa ratkaisuun. Paikalle kutsutut valtiopäivämiehet pysyivät siinä mielipiteessä, että edellinen vaihtoehto ei ollut täysin oikea ja asianmukainen, sekä pitivät hajoittamista parempana. Svinhufvud selitti myöskin, ettei hän voinut taata eduskunnan hajaantuvan heti kun H. Majesteettinsa käskykirje oli luettu, odottamatta juhlallisia päättäjäisiä. Tämän johdosta lähetin "dringend" Langhoffille seuraavan salasähkösanoman: "Neuvoteltuani asiantuntevien, vaiteliaiden ja luotettavien miesten kanssa loma välttämättä päätettävä 25 § menojen mukaan. Muutoin pidetään laittomuutena ja selkkauksia odotetaan. Elleivät juhlamenot mahdolliset, sovelletaan hajoittaminen. Parasta jos kaikki toimenpiteet jätettäisiin." Se tuli ajoissa Langhoffille ja vaikutti ratkaisuun. Kenraalikuvernööri oli edellisenä iltana saanut keisarin suostumaan lomalle-laskemiseen, mutta päätös muutettiin nyt. Myöhään illalla samana sunnuntaina sain Langhoffilta sähkösanoman: "Hajoittaminen määrätty. On tapahtuva jo maanantaina." Huolimatta niistä vaikeuksista ja suurista varusteluista, joita uudet vaalit tuovat mukanansa, tunsin itseni kuitenkin rauhallisemmaksi.
Seuraavana aamuna kenraalikuvernööri palasi tuoden mukanansa armollisen käskykirjeen. Minä olin häntä vastassa, ja koska hän katsoi, ettei asiaa tarvinnut pitää salassa, annoin siitä tiedon muutamille valtiopäivämiehille. Virallinen ilmoitus eduskunnalle annettiin samana päivänä. Hajoitus tapahtui rauhallisesti.
Myöhemmin päivällä kävin Boeckmannin luona, joka antoi lähempiä tietoja hajoituskysymyksen vaiheista. Stolypin oli tarmokkaasti koettanut taivuttaa häntä ajamaan perille valtiopäiväin hajoittamisen, vastustaen lomalle-laskua myöskin valtiopäiväjärjestykseen vedoten. Boeckmann ei kuitenkaan ollut taipunut, ennenkuin Langhoff oli vedonnut minun sähkösanomaani. Mutta hän ei maininnut mitään eräästä toisesta, kysymyksen yhteydessä esiintyneestä erimielisyydestä, josta Langhoff minulle ilmoitti, osaksi suoraan, osaksi Gråstenin kautta.
Boeckmannilla oli nimittäin ollut käskykirjeen luonnos, joka oli laadittu puhtaasti Novoje Vremjan äänilajiin ja joka muun muassa totesi, että kesäkuun 2 päivän määräys oli lainmukainen ja peruuttamaton. Kuka tämän asiakirjan oli laatinut, Boeckmann itse vai Stolypinin kanslia, ei tullut tunnetuksi. Viimeksimainittu kannatti voimakkaasti ehdotusta. Boeckmannilla oli ollut käskykirje-ehdotus mukanansa keisarin luona, joka antoi sille hyväksymisensä. Langhoff vastusti kuitenkin kirjelmän sanamuotoa ja laati sen toiseen muotoon, jossa ei ollenkaan kosketeltu kesäkuun 2 päivän määräystä. Hän kirjoitti siitä minulle: "Stolypin yritti kylläkin kiivaasti saada aikaan sensuuntaista lausuntoa, jota Boeckmann oli vaatinut, mutta vaikka minulla oli nämä kaksi vastassani, onnistui minun kuitenkin saada kirje sellaiseen muotoon, ettei siinä mitään mainittu kesäkuun 2 päivänä annetun määräyksen laillisuudesta. Minä selitin myöskin avoimesti H. Majesteetilleen, että jos hän hyväksyisi Boeckmannin ehdotuksen, pyytäisin heti eroa."