Eri puolueiden edustajista muodostetulla kokoomushallituksella oli koetettu saavuttaa maallemme vahvempi asema ulospäin, venäläisiä vaatimuksia vastaan. Se ei ollut onnistunut, mutta sisäisen rintaman vakauttamiseen nähden ei kokoomussenaatin lyhyt elinaika kuitenkaan liene ollut aivan merkityksetön. Mutta vaatimukset ja painostus olivat olleet sellaiset, että se ei voinut kauan pysyä pystyssä.
SIJAISKANSLERI-AJALTA
Sijaiskanslerinvaihdos 1910.
Erottuani senaatin varapuheenjohtajan toimesta toukokuussa 1909 palasin yliopistoon kemian v.t. professorina. Entisen oppituolini omisti vuodesta 1908 O. Asehan. Konsistorin ehdotuksesta oli kuitenkin perustettu toinen kemian professorinvirka, jota muutamat nuoremmat tutkijat olivat hakeneet. Kemiaa harrastavissa piireissä toivottiin, että nämä hakijat vetäytyisivät syrjään ja minut nimitettäisiin uuden oppituolin haltijaksi. Niin sympaattinen kuin suunnitelma minusta olikin — luullakseni se oli lähtöisin G. Mattssonista — en kuitenkaan toivonut sen toteutuvan, mutta otin hoitaakseni virkaa toistaiseksi. Jouduin siten, kolmen lukukauden ajaksi, palaamaan aikaisempaan yliopisto-opetukseeni, pidin kemian luentoja ja otin osaa laboratoriotöiden opastukseen sekä olin v.t. professorina fyysillis-matemaattisen osaston jäsen. Toiminta ei ollut minulle millään tavoin vastenmielistä, mutta en kuitenkaan voinut enää oikealla työilolla ja harrastuksella antautua siihen. Olin jo liian kauan — kymmenen vuotta — toiminut vastuunalaisissa hallinnollisissa tehtävissä.
Yliopistopiireissä oli minulle kylläkin viittailtu, että joutuisin sijaiskanslerin paikalle, ja myöskin v.t. kansleri Langhoff oli keskustelussa kanssani kosketellut asiaa, mutta ei ollut olemassa mitään aihetta henkilövaihdokseen tällä luottamuspaikalla. Th. Rein nautti yliopiston, niin opettajakunnan kuin nuorison jakamatonta kunnioitusta ja täyttä luottamusta, ja hänen oma mielenkiintonsa tähän toimintaan ei tiettävästi ollut vähentynyt. Syksyllä 1910 sai ajatus sijaiskanslerinvaihdosta varmemman muodon.
Käydessäni kerran Reinin luona syyskuun alussa hän ilmoitti minulle, että oli vakavasti aikonut jättää sijaiskanslerinpaikkansa, mutta tahtoi sitä ennen tietää, oliko minulla mitään sitä vastaan, että hän ehdottaisi minua seuraajakseen. Hän arveli, että olisin erikoisen sopiva siihen toimeen, ja luuli, että yliopistossa mieluimmin toivottaisiin minua siihen paikkaan. Syyt hänen luopumiseensa olivat lähinnä puhtaasti henkilökohtaista laatua: ikä, huono terveys ja se toivomus, ettei hänen tarvitsisi olla sidottu Helsinkiin. Mutta hän lausui myöskin sen ajatuksen, että nuorempi mies täysissä ruumiin- ja hengenvoimissa voisi täyttää paikan paremmin kuin hän, jos, kuten saattoi ajatella, vaikeita aikoja jälleen koituisi yliopistolle. Koska kuitenkin saattoi näyttää väärältä tai tulla väärin tulkituksi, jos hän juuri sellaisena ajankohtana halusi vyöryttää edesvastuutaakan toisen hartioille, tahtoi hän kuitenkin ensinnä neuvotella asiasta eräiden vanhempien yliopistonopettajien kanssa. Minä huomautin, että jos Rein todella tahtoi vetäytyä syrjään puheenaolevasta toimesta, minulla ei voinut olla mitään sitä vastaan, että hän ehdottaisi minua seuraajakseen. Ikäni ei antanut aihetta minun kieltäytyä julkisista tehtävistä, sitä vähemmän kyseessäolevassa tapauksessa, kun yliopistoja sen hallinto olivat minun harrastuksiani lähinnä.
Muutamia päiviä myöhemmin oli neuvottelu sijaiskanslerin sekä rehtorin ja dekaanusten välillä. Useimmat olivat kuitenkin sitä mieltä, että Reinin ei silloin pitänyt erota, koska siitä saattoi syntyä aavistamattomia selkkauksia. Tämä neuvo sai Reinin ilmeisesti epäröimään, mutta eroamisaikeestaan ei hän kuitenkaan ollut luopunut, mikä kävi selville hänen lausunnoistaan, kun me jonkun aikaa sen jälkeen sattumalta tapasimme toisemme.
Eräänä päivänä marraskuussa Rein ilmoitti minulle, että hän oli käynyt Langhoffin luona, joka oli ollut Helsingissä, ja että silloin myöskin kysymys sijaiskanslerin vaihdosta oli tullut puheeksi, sekä että Langhoff aikoi ehdottaa minua siihen toimeen, jos Rein päättäisi erota. Myöhemmin lienee Rein vielä kirjallisesti tiedustellut Langhoffilta, katsoiko tämä ajankohtaa sopivaksi vaihdokseen, mihin Langhoff oli vastannut myöntävästi, mutta lisännyt, että Reinistä itsestään täytyi riippua, tahtoiko hän erota. Keskustelujen kautta tunsin hyvin Langhoffin ajatuksen asiasta. Hänellä ei ollut mitään aihetta toivoa, että Rein vetäytyisi syrjään, mutta hän katsoi yliopiston vuoksi viisaimmaksi, että tämä, jollei kuitenkaan aikonut pitempää aikaa pysyä paikallaan, eroaisi niin kauan kuin Langhoff vielä oli v.t. kanslerina ja hänen vallassaan oli ehdottaa keisarille ja saada hyväksytyksi se seuraajaehdokas, joka olisi yliopistolle sopivin. Langhoff arveli silloin, ettei se mahdollisuus enää kauan olisi tarjona, koska hän katsoi eronsa olevan odotettavissa verrattain pian.
Langhoff oli kuitenkin esittelyssä marraskuun 18 päivänä maininnut keisarille, että Rein mahdollisesti eroaisi terveydellisten syiden takia, ja kysynyt, tokko H. Majesteettinsa siinä tapauksessa suostuisi nimittämään sen ehdokkaan, jonka hän, Langhoff, aikoi esittää, sekä samalla maininnut minun nimeni. Keisari antoi suostumuksensa siihen. "Jos", kirjoitti Langhoff, "valtioneuvos Rein nyt eroaa, on minulla H. M:nsa lupaus, mutta kuinka myöhemmin käy, jos kysymys lykkäytyy pitkäksi aikaa, ei tietysti kukaan meistä voi tietää". Hän oli muuten velvoittanut sekä Reinin että minut pitämään kysymyksen ankarasti salassa välttääkseen vierasta asiaanpuuttumista, lähinnä kenraalikuvenöörin ja Stolypinin taholta.
Joulukuun puolivälissä Rein kävi minun luonani ja ilmoitti, että hän viikkoa aikaisemmin oli pyytänyt eroa "heikontuneen terveyden" takia ja koska oli pitänyt ajankohtaa sopivana sijaiskanslerinvaihdokseen, sekä ehdottanut minua seuraajakseen. Hän aikoi matkustaa maalle ja tahtoi sitä ennen ilmoittaa minulle asiasta. Ei kukaan muu kuin rehtori tietänyt, mitä hän oli tehnyt. 23 päivänä minä sain sähkösanomatiedon siitä, että minut oli nimitetty vakinaiseksi sijaiskansleriksi, ei v.t:ksi, kuten viime aikoina oli ollut tapana. Koska minulla ei ollut muuta virkaa, ei siihen ollut mitään estettä. Vakinaisella sijaiskanslerilla saattoi mahdollisesti olla vahvempi asema kenraalikuvernööriin nähden kuin virkaatekevällä.