Itävallan, Bulgarian ja Turkin kanssa tehtyjen sopimusten ratifikatsioni tapahtui Suomessa heinäkuulla, jolloin asiakirjat lähetettiin Berliiniin. Bulgarian edustajain ja meidän kesken tapahtui asiakirjain vaihto heti. Itävalta odotutti itseänsä kauan. Vasta lokakuun alussa sain kutsun saapua Wieniin. Lähdin matkaan attashea Strömin seurassa 8 päivän iltana. Mukanamme matkusti myöskin herra J. Palmgren, joka oli nimitetty konsuliksi Wieniin ja oli jo kaksi kuukautta Berliinissä odottanut lupaa saada matkustaa Itävaltaan. Wieniin saapuminen oli hieman surkea. Satoi, ja ajoneuvoja ei ollut saatavissa. Tavaroitamme varten me vuokrasimme kuormarattaat, joita ajoi vaimoihminen, ja itse me lähdimme etenemään raitiovaunulla. Kaikki näytti olevan vieläkin likaisempaa ja kehnommassa kunnossa kuin viimeksi Wienissä käydessäni. Ulkoasiainministeriössä tapasin ainoastaan harvoja aikaisempia tuttaviani. Heitä vaivasi kaikkia espanjantauti. Kävin tapaamassa v.t. jaostopäällikköä von Callenbergia, ja ratifikatsioniasiakirjojen vaihto määrättiin tapahtuvaksi lokakuun 11 päivänä klo 12 päivällä. Me saavuimme mainittuun aikaan ulkoasiainministeriöön. Meidän salongissa odotellessamme kulki huoneen läpi hitain askelin Unkarin ministeripresidentti Wekerle, joka oli käynyt Burianin puheilla. Hän näytti kovin vakavalta. Meidät kutsuttiin ensinnä yksityisesti Burianin puheille. Tällöin minä jätin hänelle Suomen vapaudenristin suurristin selittäen sen merkitystä. Hän lausui olevansa iloinen kunnianosoituksesta ja ilmaisi Suomen kansaan kohdistuvan myötätuntonsa. Sitten menimme siihen pienempään konferenssihuoneeseen, jossa sopimukset oli allekirjoitettu, asiakirjat vaihdettiin, ja tätä koskevan pöytäkirjan allekirjoitimme Burian ja minä. Burian esitti onnittelunsa sen johdosta, että sopimukset nyt olivat lopulliset, ja minä lausuin julki hallituksemme kiitollisuuden. — Ne olivat raskaita päiviä Itävallalle. Saumat jo naksahtelivat. Burian näyttikin kovin rasittuneelta. Illalla lähdimme takaisin Berliiniin. Kaksi viikkoa myöhemmin kaksoismonarkia särkyi.
Turkin kanssa tehtyjä sopimuksia ei ehditty vaihtaa ennen suurta katastrofia. Suomalainen kappale on yhä edelleen Suomen lähetystössä Berliinissä.
Berliini, marraskuussa 1918.
P.E. Svinhufvud Berliinissä.
Eräänä päivänä maaliskuun alussa, viidentenä tai kuudentena, sain sähkösanoman, jossa oli allekirjoituksena "Svuehufoud" ja joka kuului näin: "Sunnuntaina saapunut Tarmolla Tallinnaan. Pyydän ilmoittamaan Helsinkiin Gripenbergin kautta." Ymmärsin, että sähkösanoman oli lähettänyt Svinhufvud ja että hänen oli onnistunut jollakin ihmeellisellä tavalla paeta Helsingistä. Tiedonanto oli luonnollisesti erittäin ilahduttava, ja minä riensin ilmoittamaan sen von Hülsenille, jonka välityksellä lähetettiin Tallinnaan sähkösanoma, missä Svinhufvudia kehoitettiin saapumaan Berliiniin. Kului muutamia päiviä eikä kuulunut mitään, ja minä aloin jo epäillä, että kysymyksessä oli petkutus. Sunnuntaina 10 päivänä menin tavalliseen aikaan syömään päivällistä. Hotellin porraskäytävässä tapasin muutamia herroja, jotka näyttivät tutuilta, mutta kului hetkinen, ennenkuin heidän joukostaan tunsin arvoisan valtioministerimme, hän kun oli puettu suomalaiseen maalaismalliseen karvalakkiin ja lammasnahkaturkkeihin. Hänen seurassaan saapui senaattori J. Castrén sekä muutamia suomalaisia liikemiehiä, joiden oli onnistunut päästä yli Tallinnaan.
Svinhufvud ja Castrén söivät kanssani päivällistä, jonka aikana molemmat senaattorit kuvailivat Helsingissä kokemiaan ja pakoansa, joka oli kokonainen todenperäinen seikkailuromaani, sekä kertoivat kotimaassa punaisena aikana vallinneista oloista. Minä puolestani tein selkoa siitä, mitä täällä oli suoritettu, varsinkin saksalaisesta apuretkikunnasta ja sen aikaansaamisesta. Svinhufvud oli nähnyt Tallinnassa sanomalehtiuutisen, jonka mukaan saksalaiset olivat laskeneet joukkoja maihin Ahvenanmaalla. Hän luuli erään helmikuun 15 päivänä minulle kirjoittamansa kirjeen saaneen minut pyytämään aseellista apua. Kirje ei kumminkaan ollut tullut perille. Se saapui vasta maaliskuun 15 päivänä Svinhufvudin ollessa Berliinissä. Kirje, joka oli lähtenyt erään ruotsalaisen kuriirin mukana, oli nähtävästi jäänyt pariksi viikoksi Ruotsiin, epähuomiossa tai jostakin muusta syystä. Se sisälsi, kuten jo aikaisemmin toisessa yhteydessä mainitsin, Helsingissä vallitsevaa olotilaa koskevan kuvauksen ja suoranaisen vetoomuksen Saksan sotilaalliseen avunantoon. Svinhufvud antoi nyt suoranaisen hyväksymisensä saksalaisen apuretkikunnan aikaansaamista tarkoittaville toimenpiteille, mikä oli minulle suuri kevennys, kun minun oli ollut pakko toimia omalla vastuullani. Päivällisen jälkeen pidimme pitkän konferenssin huoneessani Hotel Esplanadeissa, jonne von Hülsenkin saapui täydessä univormussa kunniatervehdykselle Suomen valtionpäämiehen luo. Senaattorit asuivat Continental-hotellissa. Kuuluisan miehen Berliinissä-olo tuli pian tunnetuksi, ja lähinnä seuraavina päivinä sanomalehdet sisälsivät hänen ja Castrénin haastatteluja sekä heidän merkillisen pakonsa kuvauksia. Valokuvaajat muistivat myöskin ottaa hänestä kuvia ja julkaista niitä kuvalehdissä. — "Tanakka, jykevä vartalo, liikkeet karhumaiset", kirjoitti Adolf Paul Svinhufvudia haastateltuaan, "pelkkää koottua voimaa — teräväpiirteinen pää, josta uhoo lannistumaton tarmo sekä siihen liittyvä älykkyys ja hupaisa huumori — olemus kokonaisuudessaan terveyttä ja rohkeutta uhkuva — kaikin puolin ilmeinen merikarhutyyppi, joka on tottunut voimakkaalla kourallaan pitelemään peräsintä ja kuljettamaan aluksensa kaikkien myrskyjen läpi varmasti määräpaikkaan. Suomalaiset ovat tietäneet, kenen valitsivat johtajakseen."
Svinhufvud oli lähtenyt matkaan siinä asussa, mikä hänellä oli yllään, ilman mitään vaatevarastoja, joten hänen pukunsa ei ollut oikein salonkikelpoinen. Kesti muutamia päiviä, ennenkuin hän — asianmukaisesti hankitun Bezugsscheinin avulla — sai vaatevarastoonsa tarpeellisimmat lisäykset. Välttämättömiä puolivirallisia luonakäyntejä varten hän sai lainaksi vapaaherra von Bonsdorffin lievetakin. Iso tuppipuukko riippui joka tapauksessa uskollisesti kupeella.
Niillä käynneillä virallisten henkilöiden luona, jotka kohteliaisuussyistä olivat välttämättömät ja asiallisista syistä toivottavat, oli luonnollisesti minun asiani olla mukana valtionpäämiestämme esittelemässä. Toisilla käynneillä oli Castrén mukana, toisilla olimme Svinhufvud ja minä kahden, kuten valtakunnankanslerin, kreivi von Hertlingin ja Hindenburgin luona. Pääministerimme tanakka vartalo ja raskaat liikkeet herättivät huomiota ja vaikuttivat lähinnä yllättävästi, mutta hänen olemuksessaan ilmenevä tyyni rauhallisuus, voima ja hyvänsävyisyys aiheuttivat epäilemättä kumminkin myötätuntoa ja syvää kunnioitusta. Saksalaisten mielestä hänen hahmossaan ja esiintymisessään varmaan oli jotakin, joka muistutti buuritasavallan presidenttiä "Ohm Krügeriä". Hänen saksalaisystävällisyytensä ilmeni sekin niin rehellisesti ja teeskentelemättä, että sen täytyi vaikuttaa. Kun valtakunnankanslerin luona käydessämme istuuduimme salonkiin pyöreän pöydän ääreen ja keskustelu alkoi, näytti tuo pieni, hento valtiomies aivan hämmästyneeltä, melkeinpä säikähtäneeltä. Huomasin katseen, joka ilmaisi jonkinlaista levottomuutta ja avuttomuutta. Svinhufvudin hahmon ja äänen tekemä ensimmäinen yllättävä vaikutus kuitenkin varmaan häipyi, kun valtakunnankansleri pääsi selvemmin tajuamaan suomalaisen vieraansa omalaatuisuutta. Läsnäolevan, hienoksi hioutuneen ja siron alivaltiosihteerin von Radowitzin kasvoilla sitävastoin säilyi koko vierailun ajan jonkinlainen kysyvä ilme. Keskustelu, joka pääasiallisesti koski maamme asemaa ja vapaustaisteluamme, ei varmaankaan ollut jokapäiväisimpiä entisessä Bismarckin salongissa tapahtuneista.
Olin ajatellut, että Svinhufvud kävisi päämajassa henkilökohtaisesti lausumassa Suomen hallituksen kiitollisuuden Saksan avunannon johdosta. Mutta Hindenburg saapuikin juuri niinä päivinä Berliiniin, ja kohtaaminen määrättiin tapahtuvaksi hänen vastaanottohuoneessaan yleisesikunnan rakennuksessa. Läsnä olimme myöskin kenraali Bartenwerffer, von Hülsen ja minä. Mitään pitempää, yleisiä kysymyksiä koskettelevaa keskustelua ei sukeutunut. Heti alussa Hindenburg sanoi Svinhufvudin rohkean paon ja sen onnistumisen erikoisesti miellyttäneen itseänsä, ja tästä S. sai aihetta kuvailla eräitä tuon seikkailumaisen yrityksen yksityiskohtia. Siihen kuluivatkin ne muutamat minuutit, jotka ylisotamarski voi antaa käytettäväksemme. Svinhufvudilla oli kuitenkin tilaisuutta lausua syvä kiitollisuutemme korkeimmalle sotilasjohdolle sen päätöksestä tukea lainkuuliaista Suomea sen itsenäisyystaistelussa.
Valtiosihteeri von Kühlmann ei ollut Berliinissä, jonka vuoksi me sensijaan kävimme alivaltiosihteerin, vapaaherra von dem Busschen luona. Hän kutsui ystävällisesti suomalaiset valtiomiehet Adlon-hotelliin päivällisille, joihin ottivat osaa myöskin Suomen ja Ruotsin lähetystöjen edustajat ja eräät Suomen kysymykseen perehtyneet ulkoasiainministeriön henkilöt. Keskusteluissa kosketeltiin erinäisiä poliittisia kysymyksiä, erikoisesti muistaakseni myöskin Ahvenanmaan kysymystä, johon v. d. Busschen mielenkiinto erityisesti kohdistui. Mieliala oli sydämellinen ja pääministerimme hyvällä tuulella.