Suomen kuningastarina on todennäköisesti nyt lopussa. Mutta kauniin muiston on jättänyt itsestään se jalo ruhtinas, jonka maamme kerran valitsi kuninkaakseen. Englanti ja Ranska eivät ole kansamme keskuudessa voittaneet mitään kunniaa eikä rakkautta estämällä kaunista tarinaa muuttumasta todellisuudeksi ja tekemästä kansaamme onnelliseksi.
Berliinissä joulukuun lopulla 1918.
Helmikuussa 1919 kirjoitti minulle prinssin uusi hovipäällikkö, vapaaherra L. von Brandenstein, joka oli kuulunut Suomessa toimineisiin joukkoihin, m.m.: "Minun täytyy usein kertoa Hänen Korkeudelleen maastanne ja sen asukkaista, mutta silloin asuu hänen kasvoillaan syvän surumielisyyden ilme. Hän ajattelee yhä maata ja sen asukkaita mielenkiinnolla ja lämpöisellä rakkaudella, toivoo kaikille vain parasta ja valittaa, ettei hän enää saa tunteitansa osoittaa."
Viimeksi tapasin prinssin toukokuun alussa, kun Sveitsistä palatessani kävin Frankfurtissa. Prinssi ja hänen puolisonsa olivat ranskalaisten miehitysviranomaisten luvalla tulleet kaupunkiin muutamaksi päiväksi. Korkealla pariskunnalla oli paljon sekä yleisiä että yksityisiä huolia kannettavana, mutta he puhuivat niistä tyynesti, ilman katkeruutta. Suomen kohtalo herätti heissä lämmintä harrastusta, joskin he olivat siihen nähden hieman levottomat. Prinssi lausui vakaumuksenaan, että oli ollut onneksi maallemme, ettei hän ollut ennättänyt nousta Suomen valtaistuimelle ennen suuren onnettomuudenpäivän tuloa. Maa oli siten säästynyt monelta vaikeudelta. Siitä tietoisena hän tunsi olevansa tyytyväinen, etteivät hänen omat toivelmansa olleet toteutuneet. Ehkä se olikin onnellisinta hänelle itselleen.
Berliinissä oleva Suomen lähetystö.
Ennenkuin virallinen Suomen lähetystö saatiin perustetuksi Berliiniin, oli sen edeltäjinä suomaisia, sodan aikana järjestettyjä toimistoja, aluksi Wetterhoffin kanslia, sitten S. Sarion johtama »Finnländisches Büro». Kummallakin oli sekä poliittinen tehtävä — olla Saksassa harjoitetun propagandan keskuksena — että pikemmin ihmisystävällinen tarkoitus, nimittäin suomalaisten erikoisesti lääkärien etujen valvominen ja lähinnä heidän ja kotimaan välisen yhteyden ylläpitäminen. Ensinmaimttu laitos kustannettiin Saksan yleisistä varoista ja oli se suunniteltu aika suurenmoinen, jälkimmäistä pidettiin yllä yksityisillä Suomesta saaduilla varoilla ja sen olot olivat vähäisemmät ja niukemmat.
Kun tulin Saksaan, oli "Finnländisches Büro" vielä täydessä toiminnassa. Sen hallussa oli ahdas mitaton huoneisto Nürnberger Strassen 14-15:nnessä pohjakerroksessa pihan perällä. Huolimatta, niistä suppeista puutteista, joissa toimisto työskenteli, tehtiin siinnä, laajalle ulottuvaa ja hyödyllistä työtä. Herra Sario hoiti tointansa varsin tarmokkaasti ja toimeliaasti saaden olla "Mädchen für alles", kun oli kysymyksessä valvoa Suomen etuja Berliinissä ja koko Saksassakin Vireänä avustajana propagandatyössä oli toimistolla ollut. tohtori Richard Pohle.
Käytäessä valtakunnankanslerin kreivi Hertlingin luona tammikuun 6 päivänä 1918, jossa tilaisuudessa hän ilmoitti Saksan tunnustavan Suomen itsenäiseksi valtioksi, lausui hän, minun asiaa häneltä tiedustellessani, että uusi valtio voi esteettömästi kohta lähettää virallisen edustajan Berliiniin. Ilmoitin tämän hallitukselle. Hallitus päätti nimittää minut kysymyksessäolevaan toimeen ja pyysi Tukholmassa olevan chargé d'affaires'in Gripenbergin välityksellä keisaria suostumaan tähän nimitykseen. Helmikuun 2 päivänä ilmoitti minulle von dem Bussche, että Hänen Majesteettinsa on tunnustanut minut Suomen lähettilääksi Berliiniin, mutta ei nimellä chargé d'affaires, vaan korkeampiarvoisena "Gesandt’ina" eli valtuutettuna ministerinä. Helmikuun 20 päivän tienoissa minä sain valtuuskirjani. Sen henkilökohtainen keisarille jättäminen täytyi siirtää toistaiseksi, koska keisari oleskeli päämajassa, mutta ulkoasiainministerille annettiin siitä jäljennös, ja siten oli Busschen ilmoituksen mukaan Berliinissä oleva Suomen lähetystö käytännössä tunnustettu. Helmikuun 23 päivä voidaan merkitä tämän laitoksen viralliseksi syntymäpäiväksi. Välttämättömät muodolliset käynnit ministerien, ambassadöörien ja muiden ulkomaan lähettiläiden luona voitiin nyt suorittaa.
Jo sitä ennen oli Suomen lähetystö kumminkin jo aloittanut toimintansa, yksinkertaisesti ja vaatimattomasti. Kirjeitä ja kyselyjä alkoi saapua sotavangeilta, liikemiehiltä y.m., ja puheillamme kävi lukuisia henkilöitä, joilla oli etuja valvottavina Suomessa tai jotka halusivat jonkinlaisia tietoja. Hotellihuoneeni Fürstenhofissa ja sittemmin Esplanadeissa muodostui lähetystön ensimmäiseksi pieneksi tyyssijaksi ja siellä vallitsi sangen vilkas liike. Minun täytyi vuokrata itselleni huone lisää ja ottaa palvelukseen vahtimestari, suomalaispoika, ent. jääkäri Karvonen, joka prameili etehisessä ja juoksi asioita. Ensimmäisenä kanslia-apulaisenani oli jääkäriluutnantti A.W Ström ent. ylim. yleisen kirjaston amanuenssi. Hän oli jo parisen vuotta oleskellut Saksassa pitäen huolta lomalle lasketuista tai erotetuista jääkäreistä, joita oli siellä täällä maan eri osissa. Punaisen kapinan Suomessa puhjetessa ilmoittautui suuri määrä ent. jääkäreitä, jotka halusivat matkustaa kotiin ottamaan osaa taisteluun. Emme vielä silloin voineet antaa suomalaisia passeja. Kotiin matkustaville täytyi hankkia saksalaiset passit ja Ruotsin lähetystölle osoitetun suosituksen avulla taata heille ruotsalainen passintarkastus. Useimpain heistä täytyi saada myöskin matka-avustusta, toisille täytyi hankkia vaatteetkin.
Helmikuun 13 p:nä saapui Tukholmasta ensimmäisenä suomalaisena kuriirina vapaaherra E.F. Wrede, josta sittemmin tuli lähetystönsihteerimme, sekä muutamia päiviä myöhemmin herra Y. Saastamoinen, joka oli liitetty lähetystöön erikoisesti kauppa-asioita varten. Työ alkoi nyt kasvaa, kun kirjeenvaihto saksalaisten viranomaisten kanssa lisääntyi ja virallisia kirjelmiä oli lähetettävä kotimaahan, raportteja annettava j.n.e. Saimme tarpeelliset passikaavakkeet ja aloimme antaa suomalaisia passeja, jotka Saksan viranomaiset empimättä hyväksyivät. Joukko suomalaisia, joitakin kymmeniä, saapui tänne suorittamaan erinäisiä tehtäviä ja he tarvitsivat lähetystön apua eri suhteissa. Kävi välttämättömäksi vuokrata oma huoneisto. Päätimme valita kalustetun yksityisasunnon Wichmannstrassen 28:nnesta, Lützowplatzia vastassa olevasta kulmauksesta. Siihen kuului viisi huonetta. Nürnbergerstrassen varrella sijainnut suomalainen toimisto nyt lakkautettiin, ja sen henkilökunta, herra H. Hornborg sekä toimiston kaikki kaikessa, "kapteeni" Ekbom, ent. ahvenanmaalainen laivuri, muuttivat lähetystöön, viimeksimainittu vahtimestariksi ja ekspeditööriksi. Wrede oli lähetystönsihteerinä, Ström ja Saastamoinen attasheoina, edellinen erikoisesti jääkäri- ja passiasioissa, jälkimmäinen kauppa-asioissa, ja Hornborg oli kanslistina ja arkistonhoitajana. M. Gripenberg toimi sotilasattasheana, hoiti aseiden ostoa ja teki sopimuksia niiden saksalaisten kanssa, jotka tahtoivat astua Suomen armeijaan tai muuten halusivat päästä Suomeen ottamaan vapaussotaan osaa. Maaliskuun alusta lähtien toimi A. von Bonsdorff lähetystöneuvoksena poliittisissa asioissa, ja oli hänen erikoistehtävänään seurata poliittisia tapahtumia ja laatia ne poliittiset raportit, joita lähetystö toimitti hallitukselle. Maaliskuun keskivaiheilla nimitettiin päätirehtööri Wuolle lähetystöneuvokseksi kauppa-asioita varten ja puheenjohtajaksi kauppakomissioniin, johon silloin kuului eräitä tänne saapuneita liikemiehiä ja insinöörejä. Hänkin työskenteli lähetystössä. Professori Erich, joka oli oleskellut Berliinissä aina maaliskuun keskivaiheille saakka, etupäässä suomalais-saksalaisten sopimusten vuoksi, ei ollut varsinaisesti lähetystön virassa, mutta oli sille suureksi hyödyksi ja minulle suureksi avuksi. Hän laati alkuaikoina useimmat ulkoasiainministeriöön jättämämme nootit. Lähetystön henkilökuntaa täydennettiin vielä ottamalla palvelukseen kaksi konekirjoittajatarta, suomalainen ja saksalainen.